sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

N-Y-T.......nyt!

Viimeisen kahden viikon aikana olen nyt kirjannut ajatuksiani ylös ja pohdiskellut niitä mielessäni. Viime vuonna onnistui pikalähtö, mutta nyt päätin motivoitua tarpeeksi ja koota ajatuksiani. Olen hankkinut tsemppiä, vähitellen jättänyt epäterveellisiä ruokia pois ja koittanut alkaa juomaan vettä. Varsinainen ohjeiden mukainen ruoka- ja treeniohjelma alkaa huomenna, maanantaina.

Viime viikon toriostoksia.

Tämä kevät ja kesä on mennyt ihan järkyttävällä syömisellä. En ole juuri lainkaan syönyt kunnon ruokaa, mutta sitten illalla on mennyt sipsiä, karkkia ja limsaa. Jossain vaiheessa elin melkeinpä pelkästään lightjuomilla. Keksi- ja jäätelöpaketit olen hotkaissut kerralla loppuun jne. Ei ole ollut kyse edes siitä, että nauttisin herkuista - tuskin edes olen niitä maistanut. Kunhan pahaan olooni ja itseinhooni olen niitä tunkenut kurkusta alas. Tässä tilanteessa ei nyt auta kuin pakkostoppi kaikelle tuolle!
 
Liikuntaa en ole helmikuun jälkeen harrastunut, lukuun ottamatta nyt parin viime viikon herättelyä. Saldo: 1 x bodypump, 2 x ripeä kävelylenkki, 1 x golf, 1 x mökkinaapurimme maatalon isännän tarjoamaa hyötyliikuntaa heinätöiden muodossa (paalien nostelu ja kantelu kävi kyllä salitreenistä).

Hikistä hyötyliikuntaa.

Huomenna alkaa 10 kilon rutistus ihan tosissaan. Huominen maanantai ei tule olemaan niitä epäonnistuineita "Ensi maanantaina alkaa uusi elämä"-maanantaita, vaan nyt se on menoa!
16.7.2012 Klo 0:00  N-Y-T....NYT!

Ei kommentteja: