Aamupalan
syön aina ensimmäisenä ateriana, työpäivinä noin klo 7. Viikonloppuisin
ja lomilla ajankohta riippuu heräämisajasta.
Vapaapäivinä onnistuu
treenaaminen myös päivän aluksi. Jos treenaan aamusta, syön aamupalan tosi
aikaisin, 1,5-2 tuntia ennen treeniä. Toisinaan treenaan tyhjällä
vatsalla, ja silloin syön aamupalan vasta treenin jälkeen, 1-1,5 tunnin
kuluttua.
Tähän mennessä olen aamuisin juonut oman reseptini mukaisen mansikkasmoothien, mutta jatkossa lisään puuroaamupaloja joukkoon. Talvikaudella täytyy marjoja säännöstellä, jotta pakasteet riittävät ensi kesään saakka ;). Aamulla syön myös kasan kapseleita sekä soijalesitiiniä. Palaan niihin myöhemmin.
Huom! Kaikki grammamäärät ovat kuivapainoja (= pakkauksesta otettaessa olevia painoja), ei ruuan valmistuksen jälkeisiä painoja.
AAMUPALA esimerkki 1
Smoothien teen tehosekoittimella.
| Mansikkasmoothien ainekset. |
| Valmis mansikkasmoothie ja 2 x omega, 2 x burner, 1 x green tea, 2 x magnesium+b-vitamiini. |
![]() |
AAMUPALA esimerkki 2
Puuron teen nopeasti mikrossa. Mehukeiton
voi korvata marjoillakin. Valion "kalorittomissa"
mehukeitoissa on kuitenkin niin monia eri makuja, että tykkään käyttää
niitä.
| Tarvittavat ainekset (merisuola puuttuu). |
![]() |
| Puuroannos ja 2 x omega, 2 x burner, 1 x green tea, 2 x magnesium+b-vitamiini. |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti