Edessä uusi elämä?

Yleinen olotilani - niin henkinen kuin fyysinen - on huonontunut viimeisen vuoden aikana selvästi. Olen selviytynyt juuri ja juuri (oikeastaan aika huonostikin) arkivelvollisuuksistani, mutta kaikki muu on jäänyt tekemättä. Olen elänyt sumussa ja tuntenut olevani omassa elämässänikin ulkopuolinen. Kun lopulta tuli jo suurempia fyysisiä oireita, hakeuduin verikokeisiin ja lopputuloksena lääkäri ilmoitti, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Tutkittuaan vanhoja arvojani ja historiaani hän oli sitä mieltä, että lääkitys olisi pitänyt aloittaa jo ainakin 10 vuotta sitten. Perusverikokeissa näkyvät kilpirauhasarvot ovat kuitenkin olleet niukasti viiterajoissa, eivätkä aiemmat vaihtuvat lääkärini ole lähteneet selvittämään asiaa tarkemmin.  

Itse en kilpirauhasasioista ole tiennyt aiemmin mitään, mutta tutkittuani nyt asiaa olen huomannut, että kaikki seikat, joita viimeisen 20 vuoden aikana olen ottanut puheeksi lääkärikäynneillä ja jotka on sivuutettu tai kuitattu aivan muulla, löytyvät kilpirauhasen vajaantoiminnan oirelistoilta. Kaikki ne isommat asiat, jotka ovat todella haitanneet elämääni, ja kaikki ne pienemmät asiat, joita olen vuodesta toiseen ihmetellyt. Kaikki ne asiat, joissa olen poikennut ystävistäni, ja kaikki ne asiat, jotka ovat saaneet minut tuntemaan itseni heikoksi ja epänormaaliksi. 

Tiedon saatuani olotilani on vaihdellut laidasta laitaan: Ensin tuli suuri hämmennys siitä, että sairauden kuvaukset olivat kuin suoraan elämästäni. Sitten tuli suuri helpotus, että nyt palaset loksahtavat paikoilleen ja ehkä vihdoin pääsen tästä kaikesta elämänlaatuani 10-20 vuotta selvästi heikentäneestä taakastani. Lopulta tuli myös katkeruus, että elämäni on osin mennyt pilalle, koska asiaa ei ole aiemmin huomattu.

Mitä enemmän olen itselleni täysin uuteen sairauteen perehtynyt, sitä isommalta jutulta se on alkanut tuntumaan. Monen läheisen kommentit - ko. sairaus ei ole vakava, ihan normaali juttu, todella monella on se ja sairaus on lääkkeellä helposti korjattavissa - tuntuvat asioihin perehdyttyäni kovinkin tietämättömiltä. Sairaus oireineen, lääkityksineen ja hallintaan saamisineen on niin moninainen kuin vain sairastajia on: toisilla sairaus huomataan yllättäen  labratutkimuksissa ja lääkitys puree heti, toisilla on vuosikausia lukuisia elämänlaatua heikentäviä oireita, lääkitystä yritetään saada balanssiin vuosia ja lääkityksestä huolimatta oireita on jatkossakin. Sen olen oppinut, että en itse ala arvioimaan kenenkään toisen sairastuneen oloja tai elämänlaatua. 

Tästä asiasta ei ole tarkoitus paasata sen enempää täällä, mutta tämä selittää ainakin itselleni hyvin paljon oman elämäni ongelmia, myös blogin aihepiiriin liittyen. Olen tällä hetkellä vielä niin heikossa hapessa, että ajatuskin liikuntaharrastuksen aloittamisesta tuntuu mahdottomalta, ravintoasiat ovat tällä hetkellä ykkösenä. Kunhan lääkitys saadaan kohdilleen, saanen elinvoimaa lisää ja jaksan paneutua uudestaan elämääni. Olen elänyt säästöliekillä jo vuosia - sinnitellyt, kuten itse olen kokenut asian. Noin vuosi sitten käytännössä luovutin itseni kanssa, mutta nyt olo on väsymyksestä huolimatta toiveikas. 

Toivottavasti saan itseni ja tämän blogin aktivoitua mahdollisimman pian! Aktiiivista tätä vuotta teillekin! 

Ps. Jos jotakuta jäi mietityttämään, mikä kilpirauhasen vajaatoiminta on, niin jotain selviää täältä Suomen kilpirauhasliitto ry:n sivulta.

Puoli vuotta myöhemmin

Edellisestä kirjoituksesta on yht'äkkiä kulunut melkein puoli vuotta! Sinänsä pitkä aika, mutta toisaalta tuntuu, että arkipäivät vain hujahtavat ohi eikä aika tunnu riittävän mihinkään. Viimeiseen puoleen vuoteen on mahtunut monenmoista vuoristorataa - tasapainoilua työhön paluun ja vauva-arjen välillä, lainakodin ja oman kodin välillä, hyvän ja huonon fiiliksen välillä - nimenomaan tasapainoilua lähes kaiken kanssa. Tuntuu, että rahkeet eivät ole riittäneet kunnolla mihinkään.

Tein jossain vaiheessa itseni kanssa diilin, että minun ei tarvitse jaksaa mitään muuta kuin edes jotenkuten selvitä arjesta. Tämä oli varmaan välttämätöntä, jotta selvisin 'hengissä' kesään asti. Tähän olisi helppo tuudittautua pidemmäksikin aikaa, mutta fakta on se, että näin ei voi jatkua enää oikeastaan hetkeäkään pidempään, koska nyt tämä oleminen jo ruokkii pahaaoloa. Tällaiselle mustavalkoisesti ajattelevalle ja 'joko kaikki tai ei mitään' -periaatteen omaavalle perfektionistille tämä oleminen on nyt mennyt täysin alisuoriutumiseksi myös blogin aihepiirin osalta, eli en liiku juuri lainkaan, syön mitä sattuu/milloin sattuu, nukun ihan liian vähän/paljon jne. Kaiken seurauksena jaksaminen on totaalisen nollassa.

Avasin vihdoin blogini siksi, että nyt on tullut seinä vastaan tämänkaltaisen olemisen kanssa ja on pakko saada elämään energiaa. Uskon, että terveellisten elämäntapojen kautta löytyy ratkaisut myös muihin ongelmiin. Vaikka todellisuudessa ei olisi aikaa tietokoneen ääressä istumiseen, niin ehkä tämä on nyt kuitenkin ainoa keino saada itseni hereille. Tässä kirjoittaessa pysähdyn edes hetkeksi aina miettimään toimintaani ja ajatuksiani - en voi siten sulkea silmiäni epäkohdilta ja toisaalta minulla on siten  mahdollisuus suunnata toimintaa siten, että elämänlaatuni paranee. Takaisin siis linjoilla....

Vuosi 2017 ja homma haltuun

Vieläkään en luovuta tämän blogin suhteen, vaikka muutaman kerran olen jo unohtanut koko blogin olemassaolon, niin laiskasti olen kirjoitellut viimeisen vuoden aikana. Arki ei ole täysin asettunut uomiinsa, ja asumme yhä väliaikaisasunnossa. Jatkuvat pettymykset ja epätietoisuus kotimme remontin valmistumisesta ovat suoraan sanottuna masentaneet, eikä oma hyvinvointi ole kiinnostanut. 

Valon pilkahdus pimeässä.

Päätin kuitenkin, että nyt saa riittää tämä itsesäälissä rypeminen. Kaikki on oman arjen suhteen mennyt päin seiniä kesästä lähtien, mutta perusasiat ovat ihan kunnossa. Jostain syystä olen kuitenkin jumittunut ajatukseen, että vasta kun pääsen omaan kotiin, pystyn keskittymään elämääni. Koska tämä elämänvaihe nyt venyy ja vanuu, niin pitää ottaa itseä vihdoin niskasta kiinni. Mikäs sen parempi ajankohta kuin uusivuosi!

Haluan tehdä vuodesta 2017 mitä parhaimman. Haluan keskittyä elämästä nauttimiseen hyvässä kunnossa. Nyt koen, että psyykkinen puoli on se, mikä pitää ottaa ensin haltuun, mutta fysiikassakin riittää tehtävää. Vuonna 2017 laitan kuntoon siis pään, kropan ja sen tulevan kodin, jonka "marittamista" jo kovasti odotan.

Myös teille kaikille lukijoille tsemppiä ensi vuoteen (joka alkaa 7 minuutin kuluttua)!

Matkalaukkuelämää

Täällä ollaan ja odotellaan, että elämä palaisi arkisiin uomiinsa. Huhtikuusta lähtien elämä on ollut aika kaoottista. Aikaan on mahtunut edellisen asunnon myyntiä, muuttoa, uuden asunnon metsästämistä ja remontin pakoilua. Viime kuukaudet olemme asustelleet vaihdellen mökillä ja sukulaisten nurkissa. Tällainen "juurettomuus" ei sovi lainkaan luonteelleni, ja odotan vain manaten, koska pääsen omaan kotiin ja saan alkaa viettämään omaa arkea. 

Tämän kaiken keskellä en ole jaksanut juurikaan huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Syömiset ovat mitä ovat: syön mitä on tarjolla, ja kun pääsen ihmisten ilmoille, syön mitä mieleeni pälkähtää. Kerran olen käynyt vaa'alla, ja se näytti samoja lukemia, mitä olen tänne viimeksi kirjannut.

Tänä aikana olen kuitenkin kävellyt enemmän kuin ikinä elämässäni. Ulkoilu on ollut henkireikä, ettei majapaikkojen seinät kaadu niskaan, ja siten olen myös saanut omaa aikaa lapsen seurassa. Toisinaan on tullut liikuttua vähän liikaakin, kun olen kävellyt kaikki kauppareissut ja suostunut kaikkiin tuttavien ehdottamiin lenkkeihin. Joskus päivän aikana onkin tullut käveltyä useamman kerran, jolloin kilometrit ovat huidelleet 10-15 kilometrin paikkeilla. Nyt kävelyinto on kuitenkin laantumaan päin, kiitos viilenevien ilmojen, hirvikärpästen ja lapsen muuttumisen passiivisesta rattaissaistujasta aktiiviseksi isoksi vauvaksi. 

Odotan kuitenkin positiivisella mielellä seesteisempää aikaa. Aion järjestellä uuden kotimme Konmari-henkisesti, ja samaa seesteistä ajattelutapaa yritän tuoda muuhunkin elämääni - myös syömisiin ja liikkumisiin. Kaiken tämän kaaoksen jälkeen haluan hallitun  arjen.

Minipudotus

Viikon saldo oli -100 grammaa. Odotan kovasti painoni alkavan luvulla 6, ennen kesäkuuta tämä varmasti tulee tapahtumaan.

71,9 kg (-0,1 kg) BMI 27,4 (+/-0)
lievä lihavuus

Syömisten suhteen tavoittelen yhä samoja asioita, joita aiemminkin:

* pois loputkin herkut 

* ruokailujen rytmittäminen

* runsas veden juonti

Miten tietyt asiat voivatkin olla niin vaikeita? Varsinkin ruokailujen rytmittäminen tuottaa suuria ongelmia, koska olen yleensä aamupäivästä pitkälle iltapäivään aika tiivisti menossa ja usein matkalla tulee yllättäen lisäohjelmaa, johon en ole varautunut ennakolta. Nälkäisenä sitä sitten tulee tehtyä myös harkitsemattomia päätöksiä ja viime viikollakin tuli napattua kiireessä muutama croissant.

Taas on tullut todettua, että minulle haastavampi asia on nimenomaan ruokailut eikä liikunta. Kun vaan saan itseni liikkeelle, minun on helppo liikkua, koska nautin siitä ja liikunta on ollut osa elämääni pienestä tytöstä asti.

Vauva-arki

Vauva-ajassa on yllättänyt ajankulun nopeutuminen. Ihmetyttää, miten sitä ikinä on saanut töissä yhdessä päivässä niin paljon aikaiseksi. Nyt päivät vaan vilahtavat ohi ja päivässä ei ehdi tekemään kuin yhden asian. Kiireessä on unohtunut syömiset, ja aina saadessani vapaahetken olen valmis lösähtämään sohvalle. Väsymys painaa, vaikka meidän vauva-arki sujuu nykyään oikein hyvin: ei yövalvomisia (lapsi nukkuu yöllä 9-10 tuntia ilman heräämisiä), ei ylimääräisiä itkuja tms.

Ruokailut ovat siis yhä retuperällä: syömiset unohtuvat, kunnon ruokaa en juuri jaksa kokkailla ja väsyneenä tulee syötyä kaikkea epäterveellistä. En itsekään tajua, kuinka lämmitetty ruokalautanen voi unohtua pöydälle pariksi tunniksi, miten illalla huomaan syöneeni vain yhden rahkan tai miten suklaa himottaa, vaikka en yleensä ole kovin innokas suklaan syöjä.

Näitä mansikka-aamuja yritän saada lisää.

Liikunnan suhteen menee vähän paremmin. Mieheni työtilanteen takia olen ollut lapseen sidottuna käytännössä koko ajan eli haaveet säännöllisestä treenistä on vielä vain haaveita. Ne muutamat kerrat kun minulla olisi ollut mahdollista lähteä salille aamuvarhaisella, olen valinnut treenin sijaan nukkumisen. Olen kuitenkin liikkunut vauvan ehdoilla: Pari kertaa viikossa käyn vauvan kanssa ryhmäliikuntatunnilla (tanssillinen tunti ja lihaskuntotunti). Käytännössä nämä tunnit ovat muuten tavallisia, mutta vauva voi olla mukana - maata lattialla ihmettelemässä tai olla sylissä lisäpainona. Vauvauinti on liikuntaa myös vanhemmille, koska lasta joutuu pitämään koko ajan tiukasti käsissä. Hyötyliikuntaa saan sitten vaunutteluista. Tällaisen liikkumisen pääsin aloittamaan lapsen ollessa 3-4 kuukauden ikäinen.

Harjoitukset jatkuvat

Synnytyksestä alkaa olemaan parisen kuukautta. Täällä on eletty vain arkea ilman vapaa-aikaa, joten liikunta tulee täysin vauvan kantelusta yms. Vaatteiden perusteella - vaa'alla en ole käynyt viikkokausiin - kroppa ei ole ainakaan kiinteytynyt ja pakko todeta, että loppuvuoden tavoitteetkin ovat vielä hakusessa. Vuorokaudessa ei ole nyt mitään rytmiä, ja yleensä pääsen nukkumaan vasta klo 3-6 aamulla. Tällaisessa kaaoksessa ja väsymyksessä on todella vaikea saada tehtyä muutoksia. Harjoitukset siis jatkuvat...

Huomasin, että omalla kuntosalillani on vauva-äitijumppaa, joten ehkä suuntaan sellaiseen kevätpuolella. Kuntosalikortti on nyt jäädytettynä, ja tammikuussa saan sen taas käyttööni. Olen myös pohtinut, mitä saliharrastuksen kanssa tekisin: Jäsenyys maksaa ihan kiitettävästi, enkä tiedä kuinka aika riittää saleiluun. Minun luonteellani salille pitäisi päästä mielellään neljä kertaa viikossa, 1-2 kertaa viikossa on yhtä tyhjän kanssa siihen vaivaan nähden - mieluummin sitten tehovaunulenkkeilen vauvan kanssa sen ajan.

Joulukin lähestyy jo hurjaa vauhtia. Ainoat lahjatoiveeni liittyvä minun ja vauvan liikkumisen sponsoroimiseen: Toivon saavani tukea nastakenkien hankkimiseen, jotta pääsisin liikkumaan turvallisesti myös kantorepun kanssa. Lisäksi toivomme vauvan kanssa sponsoriapua vauvauintiin, jos vaikka sellaiseen ryhmään onnistuisimme pääsemään.

Hyvää joulunodotusta!

Loppuvuoden tavoitteet

Olen jo muutaman viikon totutellut uuteen elämänvaiheeseeni, eli en ole enää raskaana. Raskauden jälkeen kaikki ei ole sujunut syömisten ja liikunnan suhteen kuten ennakolta kuvittelin. Mistään suuremmista treenikuvioista en tokikaan haaveillut, mutta ajattelin, että olisin jo tässä vaiheessa tehnyt päivittäin vaunulenkkejä. Luulin myös pystyväni helposti jatkamaan raskausdiabeteksen aikaista vähähiilihydraattista ruokavaliotani. Synnytys ja vauva-arki ovat kuitenkin tuoneet omat mutkansa matkaan.

Synnytyksessä syntyi sen verran vaurioita, että lääkäri ja fysioterapeutti rajoittivat liikkumiseni minimiin. Sairaalasta kotiuduin ohjeilla, joiden mukaan sain kävellä vain postilaatikolle, istuminen, siivoaminen ja kaikenlainen rasitus kiellettiin, ainoastaan lantionpohjalihasten varovainen jumppaaminen sallittiin. Itse koin oloni melko pian hyväksi, ja oli vaikeaa pidättäytyä ylimääräisestä rasituksesta. Pieni siivous ja lähikauppaan kävely kostautuivatkin alkuvaiheessa, joten tilanne täytyi vain hyväksyä. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut istumaan ja tekemään kauppareissuja, mutta varsinaisista vaunulenkeistä tai muusta liikunnasta ei vielä voi puhua. Koska totuin raskausaikana melko pitkiinkin kävelylenkkeihin, kroppa ja mieli kaipaavat nyt todella kovasti lenkkeilyä ulkoilmassa. 

Ruokailuissani ei tunnu olevan mitään järjestelmällisyyttä: Vauva-arkea eläessä huomaan toisinaan vasta myöhään iltapäivällä, että en ole syönyt koko päivänä. Väsyneenä kaapeista/kaupasta tulee napattua mitä sattuu. Välillä tuntuu, että vauvalta ei jää aikaa edes lämmittää, saati kokata, itselle ruokaa. Vieraita on käynyt tiuhaan, ja totta kai kahvipöydän antimet ovat sitten maistuneet itsellekin ja vieraiden lähdettyä on ollut muka pakottava tarve syödä ylijääneet tarjoilut. 

Taas kerran ollaan siis tilanteessa, että liikunta on minimissään ja ruokailut vähän niin ja näin. Nyt täytyykin alkaa tekemään korjausliikettä. Loppuvuoden tavoitteeni ovat:

• jumppaan päivittäin lantionpohjalihaksia
• muutan ruokavalioni terveelliseksi ja syön säännöllisesti
• nautin pienistäkin kävelyistä ja pikkuhiljaa pidennän reittejä - muistaen kuitenkin, että vielä ei ole revittelyn aika.

Tämä vuosi on todella sekoittanut liikkumisiani ja syömisiäni: alkuvuoden sairaalakeikka ja pitkä sairausloma, raskauden ja nyt synnytyksen jälkeiset rajoitukset, puhumattakaan näiden kaikkien vaikutuksesta mielialaan. Perinteisesti liikunnan vähentyessä ruokailujeni laatu on huonontunut samaa tahtia, näin on käynyt nytkin. Odotan todella, että pääsen liikkeelle ja saan energiaa kiinnittää huomioita myös syömisiini.

Ruokaremppaa

Täällä ollaan yhä sairauslomalla - enpä ole montaa viikkoa tänä vuonna ollut töissä. Peruskunto on laskenut huimasti, kun en ole voinut juurikaan liikkua. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa kevyt liikunta, mikä tarkoittaa pieniä kävelylenkkejä. Tällä viikolla 500 metriä on ollut huippusuoritus liikunnan saralla, joten haastetta riittää.

Ruokapuolella olen koittanut tehdä parannuksia. Tuntuu vain koko syöminen niin sekavalta, kun vatsan kanssa on ollut koko sairauslomani ajan ongelmia. Koska paikoin olen kärsinyt kovistakin vatsakivuista, jossain vaiheessa en meinannut saada mitään kurkusta alas, jossain vaiheessa vain tietyt tuotteet maistuivat jne. 

Ei niin esteettisiä, mutta hyvän makuisia sipulilihapullia.

Ruokakaapit ovat alkaneet täyttymään kotimaisesta ja mahdollisuuksien mukaan luomuruuasta. Eilen teimme mieheni kanssa lihapullia ja kukkakaalimuusia eli koitamme todella jättää kaikki einekset ja siirtyä taas puhtaampiin vaihtoehtoihin. Myös leipä jää jatkossa kaupan hyllylle. Muuten en ole syömisiäni seurannut, vaan nyt ensisijainen pyrkimys on päästä vatsan kanssa yhteisymmärrykseen: saada ruokahalu ja ruokarytmi kuntoon sekä syödä monipuolisesti ja terveellisesti.

Uudet tavoitteet

Kuva kertoo viime aikaisista tapahtumista, eli käytännössä olen ollut koko helmikuun sairauslomalla ja lähes pari viikko sairaalassakin. En nyt ala sen enempää terveysasioista avautumaan, mutta hoitojen pitäisi parantaa tilanne täysin, nyt vaan on täytynyt olla pakkolevossa. Hoidon aikana minulla on ollut suuria nesteytysongelmia ja painoakin on tullut peräti 8 kiloa!!!!, vaikka ruokahalu oli ihan onneton jossain vaiheessa. Osa kiloista on jo lähtenyt nesteiden poistamisen myötä, mutta paljon on vielä ylimääräistä.

Voitte vain kuvitella, mitä kolmen viikon makaaminen on tehnyt yleiskunnolleni - jo 100 metrin kävelykin hengästyttää. Tilanne tulee vaikuttamaan koko kevään liikuntoihini, joten mitään kesäkuntoa tässä ei nyt voi edes hakea, vaan pyrin saamaan edes jonkinlaisen peruskunnon. 

Sairaalassa asioita pohtiessani aloin arvostamaan myös terveyttä ihan eri tavalla. Tällä hetkellä ei kiinnosta mitat tai treeniohjelma, vaan se, että kehoni saa monipuolisesti ravinteita ja saisin sellaisen kunnon, että selviän virkeänä päivän ja pystyn nauttimaan edes vähäisestä liikkumisesta. Kaikki ulkoinen tavoittellisuus on taka-alalla, ja mielessä on vain oman kehon uudelleen rakentaminen.

Olen jotenkin ihan tyhjän päällä tämän blogin kanssa. En hautaa tätä, mutta en myöskään jatka tätä (ainakaan hetkeen) entiseen malliin. Oikeastaan, en osaa yhtään sanoa, millaiseksi tämä tulee muotoutumaan.

Pakkolepo jatkuu

Tällä rintamalla ei mitään uutta. Sairausloma loppui ja alkoi uudestaan, eli olen yhä sängyn omana. Nyt olen edistynyt elämäntapamuutoksessa sen verran, että Hormonidietti-kirja on tuossa minun yöpöydällä ja olen juonut luomumehuja ja syönyt luomunäkkäriä. Toki olen syönyt sitten muutakin, mutta jotain pientä tervettä muutosta aiempaan on tapahtunut.

Sairastuvalta

Vihdoin sain itseni avaamaan blogini. En ole edes käynyt katsomassa, onko kommentteja tullut sitten viime kirjoitukseni, joten nyt vasta luin pari mieltä lämmittävää viestiä - kiitos niistä, ne merkitsevät uskomattoman paljon!

Olen viime postauksen jälkeen ollut pariin otteeseen viikon sairauslomalla, kummatkin johtuen lääkärioperaatioista. Kuvittelin, että sairauslomalla tekisin vaikka mitä, kuten lukisin tilaamani Hormonidieetti-kirjan, mutta loppu viimein kumpikin sairausloma on mennyt sen verran kipuisasti/lääkehuuruisesti, että nukkumisen lisäksi olen vain tuijottanut pää tyhjänä televisiota. Erilaisia lääkkeitä on tullut käytettyä varmaan enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Tästä en ole pitänyt yhtään, mutta lopetettuani yhden kipulääkkeen omin nokkineni, olo menikin niin keljuksi, että päätin jatkossa totella lääkäriä.

Tänään olen ollut kotona yksikseni ja raahauduin lähikauppaan, tälläkin lyhyllä matkalla jouduin pysähtymään hengähtämään. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että treenaamisen aloittamisesta on turha puhua ainakaan pariin viikkoon, pientä kävelylenkkiä voin pikkuhiljaa alkaa ajattelemaan. Nyt maatessa on kuitenkin alkanut into liikkummista kohtaan syttymään, joten ehkä tästä makaamisesta seuraa vielä jotain hyvääkin.

Ruokailutottumusten miettiminenkin on jäänyt, kun en suoraan sanottuna ole jaksanut ajatella mitään paria minuuttia pidempään. Nyt kun ajattelen asiaa, niin huomaamatta  jonkin verran positiivisempaan on menty: 

• Pirullista Battery Sugarfreeta en ole juonut kolmeen viikkoon. Pepsi-maxikin muuttui ensin 1-2 lasilliseen päivässä, ja nyt on ollut jo viikon tauko. Tästä onkin hyvä jatkaa samaa linjaa, eli ei näitä myrkkyjä enää. 
• Tämän päivän kauppareissulla ruokakassiin kertyi ihan huomaamatta jo tavallisempia ruoka-aineita. Ei edelleenkään välttämättä terveellisimpi vaihtoehtoja, mutta kun ruokavalio on ollut ihan kuralla pitkän aikaa, niin nuo kuvassa olevat ostokset ovat jo iso askel parempaan.

Päätin, että painoa en tässä vaiheessa seuraa, enkä edes selvitä tämän hetken tilannetta. Nyt minulla on turvotusta ja mahdollisesti painonnousua sivuvaikutuksena aiheuttava lääkityskin menossa vielä ainakin kuukauden, joten pallomahana täällä ollaan. Kunhan toivun näistä lääkärin toimenpiteistä ja pääsen lääkityksistä niin uskon, että olo helpottuu ja sitä mukaa mieli paranee ja ulkomaailma kutsuu.

Kiitos, kun olette siellä kannustamassa, vaikka tämä bloggailu onkin nyt kovassa vastatuulessa!

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

Viime kesänähän tein innoissani vaatekaapeilleni totaalisen inventaarion ja kaikki isomman koon vaatteet lähtivät kirppikselle tai roskikseen. Nyt kaappini pursuavat XS-S koon yläosia sekä 36-38 -koon housuja. Ja mikähän se tämän hetken vaatekokoni sitten onkaan? Paidoissa M ja housuissa 40-42! Juuri tällä viikolla painin sovituskopissa ja jouduin ostamaan 42-koon housut. Viime kesän vaateshoppailuihin käytin varmaan seuraavan viiden vuoden vaatebudjettini, joten kukkaroni (ja psyykeeni) ei kestäisi yhtään uusia isomman koon vaatehankintoja.

Seuraava kuvasarja valaisee hyvin vaatakaappini ja kroppani epäsuhtaisuutta (paidan helma on laitettu erilailla, oikeasti se olisi kyllä mahtunut mahan päälle). Eipä tuo viime kesänä ostettu bikinin alaosakaan kovin kauniilta näytä tässä pullamössökehossa.

Elokuu 2014                 Tammikuu 2015

Viime postauksen kuvat on otettu aamupäivällä tyhjällä vatsalla, joten ne eivät annan täysin realistista kuvaa olotilastani. Yleensä päivän aikana mahani on reippaasti ulompana kuin rintani ja olo kyllä kaikin puolin turpea.

Nyt parissa viime postauksessa on siis nostettu kissa pöydälle ja esitelty hävettävä ja itseaiheutettu tilanne. Tällainen olotila on epäterveellisen ruokavalion ja oikeastaan täyden liikkumattomuuden tulosta. Mutta...olkoon tämä viimeinen lihomismärehminen ja käännän katseeni positiivisempiin asioihin.

Hellou!

Hän palaa taas kehiin! Nyt ei olla edes nollapisteessä, vaan kunnolla miinuksella, eli mitään muutosta parempaan tässä hiljaisuuden aikana ei ole tapahtunut. Vuoden vaihtuminenkaan ei ole tuonut mistään ylimääräistä intoa tai lisäenergiaa, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa päästä taas liikkeelle. Tässä kuussa syön aikamoisen hevoskuurin lääkkeitä, ja jossain vaiheessa on tulossa myös liikuntakielto, joten koitan tämän kuun aikana keskittyä lähinnä ruokaremonttiin. 

Kroppa on lähes vuoden takaisessa muodossa ja kaukana viime kesän huippukunnosta:

13.1.2014                             4.1.2015                        13.06.2014

67,7 kg  BMI 25,8                 64,1 kg  BMI 24,4               56,2 kg   BMI 21,4

lievä ylipaino                                            normaalipaino                                        normaalipaino 

* Muutoskuvat-sivulta löytyvät kaikki kuukausikuvat.

Niin se vain katkesi kamelin selkä viime syksynä. Tällainen heikkoluontoinen ei saanut pidettyä hommaa kasassa, kun tarpeeksi monta muuttuvaa tekijää tuli sekoittamaan kuvioita: varpaiden murtuma, lääkekuurit, työnhakurumba, pettymykset kun vaatteet kävivät pieniksi ja salilla ei jaksanut mitään, pimeyden mukanaan tuoma apeus ym. En enää jaksanut ja lopulta en edes viitsinyt välittää itsestäni. Siinähän sitä sitten pian olikin aikamoisessa oravanpyörässä, jossa vaikeudet ruokkivat toinen toistaan: Kun söi huonosti, ei jaksanut liikkua. Kun ei liikkunut, tuli huono fiilis ja tuli syötyä, mitä sattui.

Laiskimus Maximus

Alla on nähtävillä upeita ja vähemmän upeita treenikuukausiani. Loka-marraskuussa on pari kävelylenkkiä jäänyt merkkaamatta, mutta käytännössä aika nollissa ovat liikkumiseni viime aikoina olleet.

Jos tarkaan katsoit, niin huomasit, että tänään olin vihdoin salilla. Tein selkä-rinta -treenin, jonka oli viimeksi vetänyt 19.9. eli kaksi kuukautta sitten!! Voitte vaan kuvitella, kuinka innostavaa treenaaminen oli.

Tästä alkoi nyt sitten uusi treenikauteni. Turha sitä motivaatiota on odotella, se ei massan lisääntyessä ja kunnon laskiessa todellakaan tule itsestään. Villi veikkaukseni on, että painan tällä hetkellä noin 64 kiloa. Pakko se on kai kohta uskoltautua vaa'allekin. Kyllä, minä silloin mieleni pahoitan! 

Täällä ollaan

Tulin taas vain ilmoittamaan, että hengissä ollaan. Sairastelusta on jäljellä enää pikkunuhaa ja -yskää. Tutkimuksista papereihin merkittiin vain kysta, josta ei ole haittaa, joten silläkin saralla kaikki hyvin. Nyt on vielä päällä lääkitys, joka aiheuttaa päivittäistä päänsärkyä ja huimausta. Parin huimauskohtauksen jälkeen sain siitäkin tekosyyn olla rehkimättä liikaa eli välttää salia. Ensi viikolla on parin asian death line, ja sen jälkeen olen päättänyt ottaa itseäni lopullisesti jenkkakahvoista kiinni ja laittaa itseni kondikseen. Joulukuussa pitäisi mahtua juhlapukuunkin, kun on tuttavaparin häät tiedossa, joten se olkoon sitten yksi motivaattori. 

Tällä välin, kun olin pois omalta sivultani, oli taas tullut kannustavia viestejä. Ne oikeasti helpottaa oloa, vaikka tässä nyt kehnosti edetäänkin. Kiitos kaunis :).

Ei niin ei

No, eilinen uusi suunta loppui ennen kuin alkoikaan, eli nyt ollaan sitten kuumeessa. Tuntuu, että mikään ei nyt onnistu: etukäteissuunnitelmia ei kannata edes tehdä, kun tilanteet muuttuvat koko ajan. Mitä enemmän vietän rauhallista aikaa kotona, sitä enemmän tulee syötyä. Nyt ajatukset pyörivät muutenkin koko ajan vain lääkäriasioissa, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi. Tällä viikolla menen vielä ainakin yksiin tutkimuksiin ja luultavasti loppuviikko pitää taas ottaa rauhallisesti, joten viikkoliikunnat jäänee taas nollille. Tuo tieto masentaa entisestään ja vaikeutta motivaation löytämistä.

Juuri ja juuri alle 60

Viime viikko oli tosi haastava: laskin juuri, että kävin neljästi lääkärissä erilaisissa tutkimuksissa. Maanantain hyvä fiilis katosi melko nopeasti siinä jännittäessä ja hermoillessa. Öisin nukuin todella huonosti, liikkuminen jäi, kun sain liikuntakiellon virallisestikin muutamiksi päiviksi, ja tunnesyöminen muka auttoi pahimpaan ahdistukseen :/. Paino alkaa nyt olemaan maalis-huhtikuun tasoa. En missään nimessä halua aamupainon nousevan kuutosella alkaviin lukemiin!!!

59,9 kg (+1 kg)   BMI 22,8 (+0,4)
normaali paino

Lääkärikäynnit jatkuvat vielä, enkä nyt oikein tiedä, miten saisin syömiseni hallintaan. Pakkohan se olisi, mutta tällaisessa jännitystilassa tuo syöpöttely on minulle vain niin sisäänrakennettu toimintamalli. Yritän kuitenkin panna kampoihin! Taidan pitää taas tehopunnitusjakson ja julkaista painoni täällä päivittäin, jos se auttaisi minua olemaan herkuista kaukana. 

Illansuussa sitten salille hakemaan parempaa fiilistä :).

+2 kiloa

Kuten eilen lupasin, astuin tänään vaa'alle. Viime kerrasta on tultu ylöspäin kaksi kiloa. Sinänsä se ei ole paljon, mutta taas ollaan lähes viiden kilon päässä tavoitteesta. Oletin kiloja tulleen enemmän, koska tällä hetkellä vain yhdet lukuisista farkuistani mahtuvat päälleni, ja ne kiristävät yhtä paljon kuin viime keväänä yli 60 kiloisena. Lihas on muuttunut aika hyvin läskiksi - paino ei ole noussut hirveästi, mutta vaatteet ovat käyneet todella ahtaiksi. Tätä en ihmettele yhtään, koska liikunta on tällä hetkellä täysin nollissa.

Jatkan maanantaipunnituksia, joten huomenna palaan taas painoasioissa. Tänään on tiedossa vesipaasto. Mies haluaa näin laskeutua uuteen terveelliseen kauteemme ja vaati minua osallistumaan paastopäiväänsä. Jo tässä vaiheessa päivää huomaan, että ei ole kyllä minun juttu. 

Sohvapäärynä

Hengissä, mutta yhä sohvapäärynänä :/.