Te lukijat tiedätte totuuden viime aikaisesta nopeasta lihomisestani, todella epäterveellisistä syömisistäni, ja ehkä olette rivien välistä lukeneet myös mieleni tilasta (jonkilaista masennustakin siis ilmassa). Reaalimaailmassa, kun olen koittanut ystävilleni avautua itselleni jo kipeästäkin asiasta, keskustelu on jatkunut muun muassa tähän tapaan (alla olevat tekstit ovat ajatuksiani, ei vastauksiani):
"Kai sä nyt edes joskus jätskin voit syödä."
Juu, olen syönyt koko kesän päivittäin (ja vielä suurimman mahdollisen eli Jättis-tuutin)
ja tänäänkin jo yhden.
ja tänäänkin jo yhden.
"Ota, ota lisää, sähän kuihdut kohta."
Mutta, kun olen jo ihan täynnä, enkä todellakaan näytä aliravitulta.
"Kyllä nyt kerran voit leivoksen syödä."
En ole koskaan edes tykännyt leivoksista, joten miksi väkisin -
varsinkin, kun on tullut syötyä noita herkkuja ihan liikaa.
varsinkin, kun on tullut syötyä noita herkkuja ihan liikaa.
"Kai sä nyt kerran voit salin jättää välistä."
No, kahteen kuukauteen en ole käynyt kertaakaan.
Nyt on juuri hyvä tsemppi, ja saisin itseni vihdoinkin treenaamaan.
Nyt on juuri hyvä tsemppi, ja saisin itseni vihdoinkin treenaamaan.
"Miten niin et muka nyt voi syödä hampurilaista, ethän ole edes lihava?"
Olen syönyt ihan tarpeeksi jo tänään ja tällä lihomisvauhdilla
olen satakiloinen kolmen vuoden sisällä.
olen satakiloinen kolmen vuoden sisällä.
"Ei sun tarvitse laihduttaa, kun olet normaalipainoinen."
Ylitin muuten senkin ylärajan juuri :( ja en tunne oloani mitenkään hyväksi tässä painossa.
Voi sitä olo olla liikapainoinen, vaikka onkin vain tukeva eikä todella lihava.
"Ai, säkö muka olet lihonut? Älä kuule viitsi valittaa olemattomista!"
+10 kg joulukuusta, vaatekoko 36/38 > 40/42 - vähän on kyllä tullut massaa.
"Miksi sä nyt taas uusia vaatteita tarviset? Juurihan sä ostit uusia."
Mutta kun mikään ei mahdu enää päälle.
Näin kommentoivat minua hoikemmat ihmiset, joilla itsellä ei ole ollut koskaan paino-ongelmia eli heillä ei ole mitään käsitystä ahdistuksestani. En myöskään ole valittanut heille jatkuvasti asiasta, vaan harvoin jossain yhteydessä maininnut, että nyt olen huolissani omasta lihomisestani, eli heillä ei ole ollut syytä ärsyyntyä jatkuvasti valituksestani. Tuntuu kuin minua ei kuunneltaisiin eikä minua otettaisiin tosissaan. Ongelma on kuitenkin olemassa, ja se on todellinen! Ei tuollainen painon nousu ole missään nimessä terveellistä!
Koen, että en voi aidosti asiasta keskustella kenenkään kanssa ja että en saa tukea elämäntapamuutokseeni. Saan osakseni vähättelyä, vaikka jokainen varmasti näkee lihomiseni ja ainakin luulisi näkevän elämänilon häviämisen, johon vaikuttavat toki ne lihomisen taustallakin olevat asiat. Tämän takia bloggaus on minulle keino käsitellä näitä itseä mietityttäviä asioita, epäonnistumisineen päivineen. Kuten olette huomanneet, tämä ei ole mikään tsemppiblogi hymyilevine kasvoineen ja "Tää elämäntapamuutos on niin helppoa" -kommentteineen. Olen aito esimerkki ihmisestä, jolle syömisasiat eivät ole helppoja.
Tämä vuosi on ollut henkisesti todella rankka (kaikesta en tänne kuitenkaan ole kirjoitellut), ja se on sekoittanut koko prosessia ja vaikeuttanut todellakin tällaisen tunnesyöpön elämää. Muistan vielä, kuinka itse viime syksynä työkaverin keksiessä tekosyitä, miksi ei pysty laihduttamaan, pidin häntä pahemman luokan luuserina. Kun itsellä oli kova tsemppi ja elämä mallillaan, kaikki tuntui helpommalta, enkä voinut ymmärtää niitä, jotka eivät saaneet aikaiseksi mitään muutosta. Olihan minulla itselläkin kokemusta aiemmasta saamattomudesta, mutta kunnon flown ollessa päällä, unohtui omat heikot hetket. Nyt ymmärrän taas paremmin niitä, joille muutos parempaan on vaikeaa ja pystyn myös ymmärtämään, miten joidenkin on vaikea tajuta, kuinka vaikeaa tämä oman suunnan muuttaminen on. Sitä en kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miksi joidenkin halua muuttaa elämää terveellisempään suuntaan vähätellään ja jopa terrorisoidaan.
Tämä vuosi on ollut henkisesti todella rankka (kaikesta en tänne kuitenkaan ole kirjoitellut), ja se on sekoittanut koko prosessia ja vaikeuttanut todellakin tällaisen tunnesyöpön elämää. Muistan vielä, kuinka itse viime syksynä työkaverin keksiessä tekosyitä, miksi ei pysty laihduttamaan, pidin häntä pahemman luokan luuserina. Kun itsellä oli kova tsemppi ja elämä mallillaan, kaikki tuntui helpommalta, enkä voinut ymmärtää niitä, jotka eivät saaneet aikaiseksi mitään muutosta. Olihan minulla itselläkin kokemusta aiemmasta saamattomudesta, mutta kunnon flown ollessa päällä, unohtui omat heikot hetket. Nyt ymmärrän taas paremmin niitä, joille muutos parempaan on vaikeaa ja pystyn myös ymmärtämään, miten joidenkin on vaikea tajuta, kuinka vaikeaa tämä oman suunnan muuttaminen on. Sitä en kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miksi joidenkin halua muuttaa elämää terveellisempään suuntaan vähätellään ja jopa terrorisoidaan.
