Raskausajan ruokailuni

Kuten edellisessä postauksessa totesin, raskausajan ulkonäölliset muutokset kropassani eivät ole juuri häirinneet. Olen kuitenkin joutunut ottamaan painostani ja ruokavaliostani pientä stressiä nyt niin sanotusti lääkärin määräyksestä. Kesällä nimittäin "kärähdin" sokerirasitustestissä, joka tehdään monelle raskauden aikana. Kohonneet sokeriarvot (raskausajan diabetes) eivät ole mikään pikkujuttu, vaan ne voivat viestiä tulevasta 2. tyypin diabeteksestä, vaikuttaa tulevan lapsen kokoon ja sokeriarvoihin ja aiheuttaa näin riskejä synnytystilanteessa sekä lisätä riskiä lapsen myöhempään liikapainoon ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöön.

Ylipaino on yksi riskitekijä, joka heikentää varsinkin raskausaikana äidin sokerin sietokykyä - minun painonihan oli kohonnut yli 10 kiloa viime kesästä, ja olin taas ylipainon puolella jo raskauden alkaessa. Ylipainoisille suositellaan raskausaikana maksimissaan 8 kilon painonnousua - minä olen jo ylittänyt tämänkin määrän. Kaikesta väsymyksestä ja sairastelusta huolimatta olisi siis pitänyt jaksaa olla paremmin hereillä painoni kanssa, vaikkakaan en usko sen olleen ainoa syy tilanteeseeni.

Onneksi olin alkukesän aikana siirtynyt vähitellen vhh-ruokavalioon talvisen ja keväisen sekavan ruokavalion jälkeen. Sokeritilanteeseen voi nimittäin itse vaikuttaa ruokavaliolla. Sokerirasitustestin jälkeen otin viikon ajan neljästi päivässä itseltäni verinäytteen, ja sokeriarvot pysyivät tällä ruokavaliolla sopivissa rajoissa. Onneksi suurempiin toimenpiteisiin (diabeteslääkitys tai -pistokset) ei ole tarvinnut ryhtyä. Tällä hetkellä testailen sokeriarvojani satunnaisesti ja täytyy myöntää, että ruokavalion kanssa on pakko olla nyt hyvinkin tarkkana. Raja-arvot ylittyvät heti, jos syön liian hiilihydraattipitoista ruokaa. Ei riitä, että miettisin pelkästään, mikä on terveellistä, vaan täytyy selvitellä hiilihydraattipitoisuuksiakin. Esimerkiksi pasta, peruna, riisi, leivät ja ylipäänsä viljatuotteet ovat luonnollisestikin kiellettyjen listalla, samoin monet hedelmät ja esimerkiksi maitotuotteet ja porkkana nostavat arvoja ihmeen paljon. 

Näillä onneksi pystyn vähän herkuttelemaan.

En voi sanoa tällä hetkellä varsinaisesti stressaavani ruokavaliosta, mutta skarppina sen suhteen täytyy olla. Välillä olen kiukkuinen, koska raskaus tunnetusti lisää myös mielitekoja ja ottaahan se pannuun, kun koko ajan joutuu miettimään syömisiä. Muutamille mieliteoille olen sitten antautunut, mutta huomannut kuinka herkässä lipsumisen jatkuminenkin on, eli ruokavalion kanssa ei minun psyykellä kannata alkaa leikkimään. Kotona ruokailut sujuvat melko kivuttomasti, mutta sosiaaliset tilanteet ovat haastavia. 

Nyt tällä kokemuksella ärsyttävät suunnattomasti ihmisten usein sanomat latteudet, kuinka raskaana voi hyvällä omallatunnolla syödä herkkuja ja jopa kahden edestä! Tätä vitsailua ja ruuan tuputtamista olen itsekin saanut kuulla koko raskausajan. Niille, joilla on riski saada raskausajan diabetes, oikeanlainen ruokavalio on äärimmäisen tärkeä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Ei ole helppoa raskaudesta väsyneenä pidättäytyä monista tavallisistakin ruoka-aineista, joten vitsailujen kuuntelemiseen ei kyllä riitä enää huumori.

Dieettirahka

"Onks toi sitä dieettirahkaa?"

Suosikkivälipalani sisältö.

Näin työkaverini kysyi kerran, kun söin kahvipöydässä välipalaani. Kysymys tuli taas sillä tietyllä äänensävyllä, jolla kyseinen ihminen kailottaa muille puolestani: "Ei se ota mitään kakkua, kun se on dieetillä, ja kakussa on sille liikaa kaloreita!". En ole puhunut tälle ihmiselle syömisistäni tai liikkumisistani saati "dieeteistäni", eikä minua kiinnosta pätkääkään valaista asiasta, koska siitä hän saisi vain lisää vettä myllyynsä (tunnen tämän ihmisen toimintatavat jo sen verran hyvin). Hän on tehnyt oman diagnoosinsa ihan vaan kyttäämällä suupalojani.

Mitä kukin sitten tuolla dieettisanalla tarkoittaa? Usein se yhdistetään laihdutukseen ja mahdollisimman alhaiseen kalorimäärään, vaikka sanalla voi viitata hyvinkin monenlaisiin ruokavalioihin. Tämä syömisiäni kommentoiva työtoverini käyttää dieettisanaa juurikin tässä stereotypisessä merkityksessä ja viittasi siihen, että syön välipalana muka kaloritonta rahkaani. Muussakin tilanteessa olen törmännyt siihen, että jonkun mielestä tuo rahkani ei riitä pelkästään välipalaksi. Todellisuudessahan syön määrällisesti ja kalorien suhteen reippaasti enemmän kuin työkaverini, jotka syövät Skyr-rahkaa ja joghurttia.  Joidenkin kammoamia hiilareitakin saan paljon enemmän. Ei siis oikeastaan mitään perinteistä laihdutusruokaa. Alla vertailuna näiden eri välipalojen makrot:


Oma rahkani

Tämä ruokakyttäri arvostelee usein syömisiäni: kuinka en syö mitään, miksi minä vielä laihdutan jne. Mitä sitten tämä ruokakyttäri itse syö? Aamulla ei kuulemma juo kuin kahvin, töissä maistuu kahvipöydän herkut ja lounaaksi pelkkä leipä ja jogurtti. Minä sen sijaan vedän aamulla aikamoisen puuroannoksen, lounaaksi lihaa ja rehuja sekä rahkavälipalan. Hän syö siis päiväsaikaan määrällisesti todella niukasti ja usein epäterveellisesti käyttäen hirvittävästi aikaa muiden syömisten arvosteluun. Taitaapa olla kyse siitä, että hän itse yrittää laihduttaa, mutta ei vaan ole vielä keksinyt kestävää keinoa tulosten saavuttamiseen.

WebRep

currentVote

noRating

noWeight

Ajatuksia syömisistä

Eilinen oli ensimmäinen kerta 4,5 kuukauteen, kun herkuttelin oikein kunnolla - siihen tyyliin kuin sitä ennen söin viikoittain, toisinaan jopa useamman kerran viikossa. Iltapäivän ja illan mittaan meni monta kourallista pähkinöitä, 3/4 patonkia fetajuustolla, muutama Domino-keksi, puoli Ben&Jerry's jätskipurkkillista ylimakeaa suklaajäätelöä ja Makuunista ostettuja karkkeja 220 grammaa. Mitään noista en ole syönyt sitten tammikuun lopun, joten voitte vain arvata, millainen olo on ollut jälkeen päin, varsinkin kun on tuo ärtyneen suolen oireyhtymä :/.

Nettikeskusteluissa jotkut kritisoivat terveellisesti syöviä ihmisiä tiukkapipoiksi, jotka eivät osaa nauttia elämästä, ja palstoilla haukutaan ihmisiä, jotka kieltäytyvät tarjotusta kahvipullasta. Itsekin olen saanut kuulla vastaavia kommentteja ihan livenä. Eilen koitin sitten ns. nauttia elämästäni herkuttelemalla, mutta voin vain todeta, että yhtään onnellisempi minusta ei tullut, päinvastoin olo on nuutunut, vatsa on kipeä ja närästää. Kyllähän tuo eilinen meni sinne herkkuöverin puolelle, ja hallittu herkuttelu on sitten oma lajinsa ;).

220 grammaa E-koodeja.

Kun olen nyt tavoitteellisesti koittanut saada painoani alemmaksi, olen pohtinut paljon näitä asioita. Ennen söin kaiken tarjotun ja kaiken itse ostamani. Painoin pahimmillaan 20 kiloa enemmän kuin nyt, ja on kyllä pakko sanoa, että olin noihin aikoihin supertyytymätön itseeni ja koko elämääni. En mistään hinnasta vaihtaisi elämääni sen 75 kiloisen (162 senttisen) kaiken itseensä mättävän itseään inhoavan sosiaalisen erakon kanssa. Ne kerrat kun silloin jaksoin ihmisiä tavata, muut olivat kuitenkin tyytyväisiä: en luonut kenellekään laihtumisen paineita ja ennen kaikkea söin kaiken, mitä minulle tarjottiin. 

Olen kuullut kritiikkiä syömisistäni vasta nyt, kun syön terveellisesti ja yritän tietoisesti minimoida noiden syömieni epäterveellisyyksien vahinkoja (mm. ylipaino, selluliitti, itsetunto-ongelmat, hampaiden ja ihon huono kunto). Olen kieltäytynyt keväällä herkuista tiukastikin, koska olen asettanut itselleni tavoitteita esim. että sain nyt aloittaa kesäni hyvällä mielellä itselle sopivassa painossa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole laihtua ikuisesti, joten muutaman kuukauden herkuttomuus ei tarkoita, että viettäisin loppuelämäni yhtä tiukalla ruokavaliolla. Toisaalta enää ei tee herkkuja entiseen tapaan edes mieli. Toivon myös jatkossakin kiinteytyväni ja voivani hyvin, joten mietin kyllä, mistä sen energian treeneihini hankin. Kyse ei ole kaloreiden määrästä, vaan laadusta!

Kesällä on paljon sosiaalisia tilanteita, joihin liittyvät syömiset ja juomiset. Esimerkiksi tällä viikolla olen ollut päivittäin tilanteissa, joissa minulle on tarjottu epäterveellisyyksiä: yhden illan ja yön olin humalassa alkoholista, eilinen meni sokeri- ja hiilarihumalassa ja muinakin päivinä olen tavalla tai toisella poikennut kevään ruokavaliostani. Epäterveellisyyksistä tuleekin helposti päivittäisiä. Muiden jatkuva miellyttäminen näissä tilanteissa johtaisikin roimaan painonnousuun kesän aikana. Kesäsaleilusta ja lenkkeilystä ei tulisi mitään, kun koko ajan närästäisi ja turvottaisi. Olisinkin hetkessä taas sokerikoukussa ja söisin myös kotona kaikkea epäterveellistä. Kokemuksesta tiedän, että tämä ei ole vain turhaa pelkoa, vaan näin minulle on käynyt elämäni aikana lukuisia kertoja. Koska nykyään kaikki epäterveellinen alkaa tuntumaan myös vatsakipuna ärtyneen suolen mutkassa, en sitä kipuakaan tieten tahtoen halua itselleni.

Viime viikkoina olen alkanut jo hölläämään otettani ruokavalion suhteen tai paremminkin olen jo oppinut oman minulle sopivan tavan syödä. Arvioin ruokamäärät yhä useammin silmämääräisesti, vaihtelen aterioiden paikkaa sujuvasti menojen mukaan ja yhä useammin tulee "lipsahduksia" (esim. ylimääräiset banaanit, proteiinipatukat, subit), jotka koitan pitää mahdollisimman terveellisinä. Huomaan kuitenkin, että tarvitsen yhä seurantaa siihen, että muistan lisätä ruokiini tarpeeksi rasvoja ja suolaa ja ottaa omegoja. Olenpa huomannut senkin, että jos jonain päivänä en mieti yhtään syömisiä, jää monta ateriaa jopa väliin. Ruokavalion seuranta ei siis aina ole vain niuhottamista kaloreista, vaan myös sitä, että lämpimänäkin päivänä tulee saatua tarvittava määrä energiaa ja sitä, että en ala korvaamaan terveellistä ruokavaliota epäterveellisyyksillä.

En aio jatkossakaan joustaa syömisissäni sen mukaan, mitä muut ihmiset sanoavat. Jos minulle tarjotaan kakkua, kieltäydyn siitä jatkossakin - en vain siksi että laskisin kaloreita, vaan siksi että en ole leivosten ystävä. Jos minulle tarjotaan jäätelöä juuri kun kotona odottaa lounas, en edelleenkään aio syödä jälkiruokaa ennen pääruokaa. Haluan syömisteni olevan omia päätöksiäni. Jos herkuttelen, syön niitä herkkuja, joista tykkään enkä niitä, joista tarjoaja tykkää. Kaikkea eteeni tuotua en jatkossa syö, koska en halua niitä kadotettua 20 kiloa takaisin vain miellyttääkseni muita. En aio myöskään jatkossa kritisoida muiden syömisiä ja toivon samaa myös muilta.

Näin siinä sitten kävi

Näin siinä sitten kuitenkin kävi :(. Totaalinen väsymys valtasi minut tällä viikolla enkä enää jaksanut valvoa syömisiäni. Nopeasti se sitten meni leivän mussutukseen ja epäterveellisyyksiin. Tämä on se minun vuosikausien aikana rakentunut sisäinen käyttäytymismallini enkä siitä näköjään mihinkään pääse. Väsymys on avainasemassa näissä tilanteissa. Nyt kun olin ihan naatti, sekä henkisesti että fyysisesti, en jaksanut ajatellakaan mitään järkevästi.

Useampi tuttava sanoi minulle, ettei minun nyt kannata stressata syömisiä tai liikkumisia. Samalla minulle on tarjottu pullaa ym. herkkua ja kehoitettu ottamaan tarjoamiset vastaan niillä kuuluisilla saatesanoilla: "Ei nyt yksi pulla pahasta ole." Tyhmänä sitten aloin kuvittelemaan, että tällaisessa raskaassa elämäntilanteessa minun on nyt sitten lupa olla ajattelematta järkevästi. 

Mihinkäs se sitten taas kohdallani johtikaan…..hallitsemattomaan syömiseen. Minulla se yksi pulla voi johtaa totaalikaaokseen. Minulle se yksi pulla voi olla se ratkaiseva teko. En ole tarpeeksi vahva selvitäkseni näissä tilanteissa yksin, ja harva syömisongelmaton tätä ymmärtää tyrkyttäessään sitä herkkua. Pitäisi vain muistaa, että vain minä yksin voin tukea itseäni oikealla tavoin. Vain minä yksin olen se, joka oikeasti tietää, mikä on minulle parasta. Vain minä yksin olen se, joka aidosti iloitsee, kun joskus vielä mahdun kunnolla esimerkiksi koon 38 housuihin.

Ethän sä ole lihonut

Te lukijat tiedätte totuuden viime aikaisesta nopeasta lihomisestani, todella epäterveellisistä syömisistäni, ja ehkä olette rivien välistä lukeneet myös mieleni tilasta (jonkilaista masennustakin siis ilmassa). Reaalimaailmassa, kun olen koittanut ystävilleni avautua itselleni jo kipeästäkin asiasta, keskustelu on jatkunut muun muassa tähän tapaan (alla olevat tekstit ovat ajatuksiani, ei vastauksiani):

"Kai sä nyt edes joskus jätskin voit syödä." 

Juu, olen syönyt koko kesän päivittäin (ja vielä suurimman mahdollisen eli Jättis-tuutin)
ja tänäänkin jo yhden.

"Ota, ota lisää, sähän kuihdut kohta." 

Mutta, kun olen jo ihan täynnä, enkä todellakaan näytä aliravitulta.

"Kyllä nyt kerran voit leivoksen syödä."

En ole koskaan edes tykännyt leivoksista, joten miksi väkisin - 
varsinkin, kun on tullut syötyä noita herkkuja ihan liikaa.

"Kai sä nyt kerran voit salin jättää välistä."

No, kahteen kuukauteen en ole käynyt kertaakaan. 
Nyt on juuri hyvä tsemppi, ja saisin itseni vihdoinkin treenaamaan.

"Miten niin et muka nyt voi syödä hampurilaista, ethän ole edes lihava?"

Olen syönyt ihan tarpeeksi jo tänään ja tällä lihomisvauhdilla
 olen satakiloinen kolmen vuoden sisällä. 

"Ei sun tarvitse laihduttaa, kun olet normaalipainoinen." 

Ylitin muuten senkin ylärajan juuri :( ja en tunne oloani mitenkään hyväksi tässä painossa. 

Voi sitä olo olla liikapainoinen, vaikka onkin vain tukeva eikä todella lihava.

"Ai, säkö muka olet lihonut? Älä kuule viitsi valittaa olemattomista!"

+10 kg joulukuusta, vaatekoko 36/38 > 40/42 - vähän on kyllä tullut massaa.

"Miksi sä nyt taas uusia vaatteita tarviset? Juurihan sä ostit uusia."

Mutta kun mikään ei mahdu enää päälle.

Näin kommentoivat minua hoikemmat ihmiset, joilla itsellä ei ole ollut koskaan paino-ongelmia eli heillä ei ole mitään käsitystä ahdistuksestani. En myöskään ole valittanut heille jatkuvasti asiasta, vaan harvoin jossain yhteydessä maininnut, että nyt olen huolissani omasta lihomisestani, eli heillä ei ole ollut syytä ärsyyntyä jatkuvasti valituksestani. Tuntuu kuin minua ei kuunneltaisiin eikä minua otettaisiin tosissaan. Ongelma on kuitenkin olemassa, ja se on todellinen! Ei tuollainen painon nousu ole missään nimessä terveellistä!

Koen, että en voi aidosti asiasta keskustella kenenkään kanssa ja että en saa tukea elämäntapamuutokseeni. Saan osakseni vähättelyä, vaikka jokainen varmasti näkee lihomiseni ja ainakin luulisi näkevän elämänilon häviämisen, johon vaikuttavat toki ne lihomisen taustallakin olevat asiat. Tämän takia bloggaus on minulle keino käsitellä näitä itseä mietityttäviä asioita, epäonnistumisineen päivineen. Kuten olette huomanneet, tämä ei ole mikään tsemppiblogi hymyilevine kasvoineen ja "Tää elämäntapamuutos on niin helppoa" -kommentteineen. Olen aito esimerkki ihmisestä, jolle syömisasiat eivät ole helppoja. 

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella rankka (kaikesta en tänne kuitenkaan ole kirjoitellut), ja se on sekoittanut koko prosessia ja vaikeuttanut todellakin tällaisen tunnesyöpön elämää. Muistan vielä, kuinka itse viime syksynä työkaverin keksiessä tekosyitä, miksi ei pysty laihduttamaan, pidin häntä pahemman luokan luuserina. Kun itsellä oli kova tsemppi ja elämä mallillaan, kaikki tuntui helpommalta, enkä voinut ymmärtää niitä, jotka eivät saaneet aikaiseksi mitään muutosta. Olihan minulla itselläkin  kokemusta aiemmasta saamattomudesta, mutta kunnon flown ollessa päällä, unohtui omat heikot hetket. Nyt ymmärrän taas paremmin niitä, joille muutos parempaan on vaikeaa ja pystyn myös ymmärtämään, miten joidenkin on vaikea tajuta, kuinka vaikeaa tämä oman suunnan muuttaminen on. Sitä en kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miksi joidenkin halua muuttaa elämää terveellisempään suuntaan vähätellään ja jopa terrorisoidaan.

Tomaattia, tomaattia...

Siis en kestä!!! Tänään jouduin taas huippuärsyttävään tilanteeseen ruokavalioni takia, kun olimme mieheni vanhempien luona kyläilemässä. Kieltäydyin leipävälipalasta sanomalla, että olin juuri puoli tuntia aiemmin kylään lähtiessäni syönyt päivälliseni. Appi siinä sitten kommentoi asiaa ja totesi muun muassa, että jos en syö, en jaksa tehdä mitään. Kun sitten luin lehteä muiden syödessä, appiukko tuli luokseni ja tunki lehden päälle tomaattirasiaa. "Ota nyt tästä edes! Edes yksi tomaatti!"

MURRRRRRRR! Siis miksi on niin vaikea ymmärtää, että ei on ei? Selitin, koittaen hillitä itseni, millainen ruokavalio minulla on ja että söin juuri kaiken muun lisäksi 200 grammaa rehuja, joten EDES yksi tomaatti ei nyt maistu. Kommentoinnit kuitenkin jatkuivat. Ärsytystäni lisäsi varmasti se, että tilanne oli kuin toisinto muutaman viikon takaiselta vierailulta. Silloinkin minulle yritettiin pakkosyöttää juuri tomaattia ;).

Jos olisin anorektinen luuviulu, ymmärtäisin, että ihmiset olisivat huolissaan syömisistäni, mutta kuten kuvistani näkee, en näytä mitenkään nälkiintyneeltä. Kyse ei ole edes siitä, että huomauttelijat olisivat itse pulskia, vaan päinvastoin miehenikin vanhemmat ovat hoikkia. Mikä siinä on, että kun olen 10 kiloa ylipainoinen kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä, eivätkä kommentoi epäterveellisiä syömisiäni, mutta kun yritän tehdä jotain omalle pahalle ololleni, syödä terveellisesti ja saada itseäni parempaan kuntoon, on kaikilla sanottavansa asiaan?

Aiemmin kerroinkin, että tämä on minun heikko kohtani: en siedä ihmisten puuttuvan ruokailuihini. Nytkin suhtauduin asiaan ihan liian tunteella, mikä ei tällaiselle tunnesyöpölle ole hyväksi. Kaikki tämä aiheuttaa vain sen, että en hetkeen vieraile ainakaan sellaisten ihmisten luona, jotka toistuvasti puuttuvat syömisiini. Huh, mikä vuodatus! Itseäni ärsyttää varmaan kuitenkin eniten se, kun en jostain syystä pysty suhtautumaan tällaisiin tilanteisiin rennosti naurahtamalla ja unohtamalla koko asian. Sitäpä tässä koitan sitten jatkossa harjoitella.

Ärsytysvuodatus

Kyllä on kiirettä (sis. kiusauksia) riittänyt. Olen nähnyt tuttuja viimeisen kolmen päivän aikana enemmän kuin koko kesänä. Miksi tuttujen näkemiseen liittyy aina syöminen (herkuttelu) ja juominen (viinittely)?

Miten se viimeksi mainitsemani torstainen "viettelysten ilta" sitten sujuikaan? Ilta onnistui oikein HYVIN!!!!!! Hyvä minä ;). Alkutapaamisessa terassilla join vain vettä. Ruokaravintolassa valitsin kanasalaatin, enkä ottanut jälkiruokaa. Sen verran oli tullut viikossa kalorivajetta, että huolin salaattiini parmesaania ja balsamicoa, mutta sanoin ei siihen kuuluvalle leipävartaalle. Iltaterassilla join vain kivennäisvettä, yhden tuopin lightcolaa ja yhden Batteryn (sugarfree). Ei nyt ihan ohjelman puitteissa menty, mutta paljon terveellisemmin kuin olisin toiminut pari viikkoa sitten.

Grillattua broileria, salaattia, parmesaanilastuja, mansikka-balsamicoa.

Tilannetta helpotti suunnattomasti, kun joukossa oli eräs, joka oli juuri aloittanut samankaltaisella treenillä ja ruokavaliolla. Huomio kiinnittyi häneen, enkä itse joutunut silmätikuksi ;). Kahden kesken vaihdoimme asian tiimoilta kuulumisia, ja sain tosi paljon tsemppiä iltaan, kun tiesin, että en ollut ainoa, joka taisteli kiusausten kanssa. Mutta kaikki tämä kannatti: seuraavana aamuna pääsin heti golfkentälle, eikä aamu kulunut krapulassa makaamiseen.

Tämän päivän vierailut sen sijaan olivat juuri niitä painajaisiani:

Söin alla olevan annoksen juuri ennen kuin menin kyläilemään ystävälleni (mainittakoon tässä yhteydessä myös, että hän on hoikka kuin mikä, vaikka onkin synnyttänyt vähän aikaa sitten). Olin siis syönyt oman ruokani, mikä on mielestäni aika "mättö" (200 g kasviksia, 40 g riisiä (raakapaino), 100 g jauhelihaa), ja olin aivan täysi.

Kaiken alla vielä kasa täysjyväriisiä.

Vaikka sanoin heti, että olin juuri syönyt lounaan (olin tästä infonut etukäteenkin), ystäväni vaati minua ensimmäisenä ruokapöytään. Tuntui, että mitkään selitykset eivät auttaneet. Lopuksi yritettiin tarjota tomaatteja: "Niissähän ei ole juuri kaloreita, niitä voit syödä". Totesin, että nyt ei vaan ole ruoka-aikani, mutta silti ystäväni jankkasi jankkaamasta päästyään. Kun myöhemmin söin proteiinipatukan, alkoi neuvominen, kuinka kannattaisi olla terveellisiä välipaloja: kannattaisi hankkia vaikka maitorahkaa ja raejuustoa. No, nepä ne minun normaaliin syömiseen kuuluvatkin, mutta nyt oli helpompi ottaa reissuun se patukka. Jos olisin ensimmäisenä kylään mentyäni tunkenut jääkaappiin rahkojani, olisi siitäkin show syntynyt.

Päivän lopuksi jouduin yllättäen toisellekin vierailulle, johon en sitten ollut syömisten suhteen varautunut yhtään (mainittakoon tästäkin, että illan "emäntä" oli viimeisillään raskaana: iso pallomaha, mutta muuten koko kroppa kiinteämpi ja hoikempi kuin minulla). Sain taas selitellä uudestaan ja uudestaan, miksi en syö herkkuja. Ihmeteltiin, miksi olen tietyllä ruokavaliolla jne. Etanoista oli helppo kieltäytyä (yök), viinin sijaan litkin vettä, sipsit ym. herkut skippasin, salaatti ei enää päivän 500 gramman rehujen jälkeen maistunut. Pinna kireällä odotin, että pääsen omalle jääkaapilleni maitorahkan ja mansikoiden kimppuun. Tämä yllätyskyläily kesti useamman tunnin, ja meinasi jo pinna katketakin jatkuvien tyrkytysten, ihmettelemisten ja eritoten aivan törkeäksi venyneen ruokailuvälin takia. Tarkoitus olisi, että syön 2-4 tunnin välein, ja nyt aika venyi 8 tuntiin!

Tällaisia taisteluja siis viime päivinä. Näin alkuvaiheessa olen aika fanaattinenkin ohjeiden mukaan syömisestä, ettei tule lipsumisia eikä koko homma kaatuisi. Tälläkin viikolla nyt vain ensimmäinen päivä onnistui melko hyvin ohjeiden mukaan :(. Kauheaa negatiivista vuodatustahan tämä kirjoitukseni on, mutta jos on vuosikausia taistellut painoasioiden kanssa ja kuunnellut muiden mielipiteitä asiasta, tulee vain sekin vaihe, jolloin toisten "heitot" eivät enää naurata.

Viime päivien varsinainen takapakki on ollut se, että olkapääni on venähtänyt, eikä käsi siedä tietynlaisia nosto- ja kiertoliikkeitä. Salilla tein kuitenkin yläkroppaa sinnikkäästi yhdellä kädellä.

Tämän viikon yhteenveto jää nyt seuraavaan kertaan, kun piti purkaa kaikki tämä ärsytys ;).

Kiusausten keskellä

Tähän mennessä treenit ja syömiset ovat menneet kohtuu hyvin. Ongelmia on ollut vain rytmityksessä. Sisällöissä en ole juurikaan (paria lightlimua lukuun ottamatta) lipsunut. Viikon lopussa laitan paremmin tietoa tämän viikon syömisistä ja liikunnoista. 

Eilen matkasin asuntomessuille. Hyvää kevyttä hyötyliikuntaa sain neljän tunnin talsimisella. Muutaman kerran teki tiukkaa kulkea herkkukojujen ohi - onneksi oli proteiinipatukka ja vesipullo laukussa. Tänään on tiedossa oikein todellinen koitin kivi, kun kokoonnumme pitkästä aikaa kaveriporukalla syömisen ja juomisen merkeissä. Olen tämän porukan isoimpia, ja kokemuksen perusteella tiedän, että toisten syömisiin ja juomisiin kiinnitetään tässä porukassa enemmänkin huomiota. 

Välipalapelastus reissussa.

Itse olen aikojen saatossa jo ihan kypsynyt siihen, että muut kommentoivat ruokavaliotani (yleensä kommentit ovat olleet kriittisiä ja vähätteleviä). Joskus laihdutusyritykset ovat menneet mönkäänkin sen takia, kun olen niin ärtynyt muiden huomiosta ja tunnesyöppö on ottanut kiukkuisena vallan. En voi sietää sitä, että joku, muu kuin minä itse, ottaa puheeksi ruokavalioni. Jos tiedän, että housukokoni on 42-44 ja ylipainoa on 10 kg (kuten tässä taannoin oli tilanne), niin jonkun hoikan ruuan tyrkyttämiset ja "Eihän sulla ole mitään laihdutettavaa" -kommentit pistävät kyllä sapen kiehumaan. Enkö saa huolehtia itsestäni? Enkö saa olla normaalipainoinen? Nytkin verenpaine nousee, kun muistelen muutamia tilanteita ;). 

Tänään nähdään siis, miten tosissani olen tämän "Päärynä piukaksi"-projektini kanssa. Pystynkö vastustamaan kiusaukset ja ottamaan kommentoinnit vastaan rakentavasti? Tiukinta tulee olemaan illanvietto viinilasien keskellä. Peukut pystyyn! Muista: vettä, vettä ja vielä kerran vettä, proteiinipatukka hätävarana. Näytän itselleni ja teille, että tosimielellä olen liikkeellä!