keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ethän sä ole lihonut

Te lukijat tiedätte totuuden viime aikaisesta nopeasta lihomisestani, todella epäterveellisistä syömisistäni, ja ehkä olette rivien välistä lukeneet myös mieleni tilasta (jonkilaista masennustakin siis ilmassa). Reaalimaailmassa, kun olen koittanut ystävilleni avautua itselleni jo kipeästäkin asiasta, keskustelu on jatkunut muun muassa tähän tapaan (alla olevat tekstit ovat ajatuksiani, ei vastauksiani):


"Kai sä nyt edes joskus jätskin voit syödä." 
Juu, olen syönyt koko kesän päivittäin (ja vielä suurimman mahdollisen eli Jättis-tuutin)
ja tänäänkin jo yhden.

"Ota, ota lisää, sähän kuihdut kohta." 
Mutta, kun olen jo ihan täynnä, enkä todellakaan näytä aliravitulta.

"Kyllä nyt kerran voit leivoksen syödä."
En ole koskaan edes tykännyt leivoksista, joten miksi väkisin - 
varsinkin, kun on tullut syötyä noita herkkuja ihan liikaa.

"Kai sä nyt kerran voit salin jättää välistä."
No, kahteen kuukauteen en ole käynyt kertaakaan. 
Nyt on juuri hyvä tsemppi, ja saisin itseni vihdoinkin treenaamaan.

"Miten niin et muka nyt voi syödä hampurilaista, ethän ole edes lihava?"
Olen syönyt ihan tarpeeksi jo tänään ja tällä lihomisvauhdilla
 olen satakiloinen kolmen vuoden sisällä. 

"Ei sun tarvitse laihduttaa, kun olet normaalipainoinen." 
Ylitin muuten senkin ylärajan juuri :( ja en tunne oloani mitenkään hyväksi tässä painossa. 
Voi sitä olo olla liikapainoinen, vaikka onkin vain tukeva eikä todella lihava.

"Ai, säkö muka olet lihonut? Älä kuule viitsi valittaa olemattomista!"
+10 kg joulukuusta, vaatekoko 36/38 > 40/42 - vähän on kyllä tullut massaa.

"Miksi sä nyt taas uusia vaatteita tarviset? Juurihan sä ostit uusia."
Mutta kun mikään ei mahdu enää päälle.


Näin kommentoivat minua hoikemmat ihmiset, joilla itsellä ei ole ollut koskaan paino-ongelmia eli heillä ei ole mitään käsitystä ahdistuksestani. En myöskään ole valittanut heille jatkuvasti asiasta, vaan harvoin jossain yhteydessä maininnut, että nyt olen huolissani omasta lihomisestani, eli heillä ei ole ollut syytä ärsyyntyä jatkuvasti valituksestani. Tuntuu kuin minua ei kuunneltaisiin eikä minua otettaisiin tosissaan. Ongelma on kuitenkin olemassa, ja se on todellinen! Ei tuollainen painon nousu ole missään nimessä terveellistä!

Koen, että en voi aidosti asiasta keskustella kenenkään kanssa ja että en saa tukea elämäntapamuutokseeni. Saan osakseni vähättelyä, vaikka jokainen varmasti näkee lihomiseni ja ainakin luulisi näkevän elämänilon häviämisen, johon vaikuttavat toki ne lihomisen taustallakin olevat asiat. Tämän takia bloggaus on minulle keino käsitellä näitä itseä mietityttäviä asioita, epäonnistumisineen päivineen. Kuten olette huomanneet, tämä ei ole mikään tsemppiblogi hymyilevine kasvoineen ja "Tää elämäntapamuutos on niin helppoa" -kommentteineen. Olen aito esimerkki ihmisestä, jolle syömisasiat eivät ole helppoja. 

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella rankka (kaikesta en tänne kuitenkaan ole kirjoitellut), ja se on sekoittanut koko prosessia ja vaikeuttanut todellakin tällaisen tunnesyöpön elämää. Muistan vielä, kuinka itse viime syksynä työkaverin keksiessä tekosyitä, miksi ei pysty laihduttamaan, pidin häntä pahemman luokan luuserina. Kun itsellä oli kova tsemppi ja elämä mallillaan, kaikki tuntui helpommalta, enkä voinut ymmärtää niitä, jotka eivät saaneet aikaiseksi mitään muutosta. Olihan minulla itselläkin  kokemusta aiemmasta saamattomudesta, mutta kunnon flown ollessa päällä, unohtui omat heikot hetket. Nyt ymmärrän taas paremmin niitä, joille muutos parempaan on vaikeaa ja pystyn myös ymmärtämään, miten joidenkin on vaikea tajuta, kuinka vaikeaa tämä oman suunnan muuttaminen on. Sitä en kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miksi joidenkin halua muuttaa elämää terveellisempään suuntaan vähätellään ja jopa terrorisoidaan.

7 kommenttia:

Kipakka kirjoitti...

Mie voin kuule varsin hyvin samaistua tuntemuksiisi! Se oma hyvän olon paino/olotila/-muoto on jokaisella ja sitä on tosiaan paino-/syömisongelmattoman vaikea ymmärtää tuossa tilanteessa olevaa...

Tsemppiä ihan hirmusti, hyvä vaan kun kirjoitat ja saat siitä apua! Itse määrität rajat siitä, minkä verran kirjoitat isoista ja vaikeista asioista elämässäsi, mutta se on selvää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vaikka tietää, että liikkumisesta on apua ahdistavaan oloonkin, niin ei tietyssä olotilassa sitä ei vaan jaksa tehdä senkään vertaa. Olen kokenut saman joskus kun töissä oli yksikön vaihdon takia tosi raskasta.

Ollaan kuulolla!

Eli kirjoitti...

Tämä oli niin ihana postaus. Tuntui, että kirjoituksellasi ymmärsit minunkin tilannettani :D Vaikka välillä tuntuu, ettei kukaan ymmärrä miten vaikeeta itselläni on tällä hetkellä näiden syömisasioiden kanssa :/ Mutta ehkä en olekkaan yksin!

Nuo ensinmainitut ystäviesi sanomat asiat ja "omat vastauksesi" kuulostavat kyllä niin tutuilta..!

Anonyymi kirjoitti...

Mä ymmärrän sua niin hyvin. Itsellä alkuvuosi oli todella hektinen. Kävin koulua, tein opinnäytetyötä ja olin vielä tuohon päälle täyspäiväisesti töissä. Tämän kiireen keskelle otin kuntoprojektin joka onnistui todella hyvin. Toukokuussa olin todella tyytyväinen saamiini tuloksiin ja myös peilikuvaani. No. Sitten loppui koulu, opinnäytetyö tuli valmiiksi ja nyt viimein myös kesäloma.

Koko lomalla en ole käytännössä tehnyt muuta kun syönyt. Treenannut olen paljon, mutta ei se mitään hyödytä tällä syömisellä ja nyt paino alkaa olla +2-3 toukokuisiin lukemiin.

En voi kun hämmästellä mikä ihme mulla on. Tuntuu, että tekee mieli syödä koko ajan ja ihan kaikkea. Kohtuus on tällä hetkellä mulle aika vieras sana. Alkuvuoden kiire piti mut ruodussa hyvin, mutta nyt kun on aikaa niin mikään ei onnistu.

Maanantaina alkais työt ja koen nyt olevani melkoisessa käännekohdassa. Jos jatkan tätä samaa mallia, niin jouluna näytän paljon kamalammalta kuin vuosi sitten jouluna aloittaessani projektin. Sen sijaan jos nyt saisin tolkkua näihin syömisiin luulen, että saan nämä pari-kolme kiloa suht nopeasti pois.

Mutta miksi tää on niin hiton vaikeaa, kysyn vaan??

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja realistinen kirjoitus jälleen itsellekin tutuista asioista. Itse sain vihdoin alkukesästä tsempin päälle ja tulostakin on hieman tullut. Viikonlopun juhlien jälkeen päätin viettää tankkauspäivää. Huono päätös - lipsuminen alkoi niin helposti. Ellen näitä kokemuksia blogeista lukisi, olisi varmaan tankkaus jäänyt pahemminkin päälle. Kiitos siis sinulle ja muille kirjoittajille. Ne auttavat samalla meitä lukijoitakin asioiden käsittelyssä.

Sara S. kirjoitti...

Hieno postaus vakavasta asiasta. En ole koskaan voinut ymmärtää tuota toisten olon vähettelyä, kyllä sen itse tuntee jos olo ei ole hyvä. Elämäntapa muutos on hidas prosessi, jossa tulee niin hyvä kuin huonojakin hetkiä. Kannustusta tarvitaan koko ajan. Tsemppiä sinulle !

MadH kirjoitti...

Voih, kuinka onkaan niin jotenkin... tuttuja ajatuksia. Vaikka siis minähän nyt en ole normaalipainoista nähnytkään vielä koskaan. (Minua siis)

Hieno postaus kyllä täytyy munkin sanoa se ääneen, kun tähän elämään kuuluu ne ylä ja alamäet, se on hienoa että joku uskaltaa niistä avautua. Se kertoo mulle sitä tarinaa siitä, että hei, en ole ainoa tässä maailmassa joka kamppailee näiden samaisten tunteiden kanssa, ja on ihanaa huomata että on joku, johon voi samaistua. Vaikka siis en tarkoita sitä, että tilanteessasi olisi jotain hehkutettavaa.

Kyllä sä vielä onnistut sen kymmenen kiloa saamaan pois. Ei peliä ole menetetty, älä heitä nyt niitä hanskoja tiskiin!

Nyt kunnon tsempit sinne!

Päärynä kirjoitti...

Onpa "kiva" lukea, että en ole yksin ajatusteni kanssa, vaikka tosiaan välillä siltä tuntuu. Ajattelin, että tulee tuomitsevia kommentteja, joten mukava kuulla, että jollekin tekstini on ollut "positiivista" luettavaa. Tuommoista olen kokenut koko aikuisiän jojoiluni ajan - vaikka olen tosiaan joillekin lähimmille ihan aidosti koittanut selittää ongelmasyömistäni :(. Kun vielä silloin olo on yleensä ihan maassa (ja itsetuntokin ehkä heikkona), niin tuollaiset kommentit ärsyttää/loukkaa/masentaa vielä lisää.

Vahvuutta meille kaikille, kun seuraavan kerran ollaan vastaavissa tilanteissa ;) !