sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Näin siinä sitten kävi

Näin siinä sitten kuitenkin kävi :(. Totaalinen väsymys valtasi minut tällä viikolla enkä enää jaksanut valvoa syömisiäni. Nopeasti se sitten meni leivän mussutukseen ja epäterveellisyyksiin. Tämä on se minun vuosikausien aikana rakentunut sisäinen käyttäytymismallini enkä siitä näköjään mihinkään pääse. Väsymys on avainasemassa näissä tilanteissa. Nyt kun olin ihan naatti, sekä henkisesti että fyysisesti, en jaksanut ajatellakaan mitään järkevästi.








Useampi tuttava sanoi minulle, ettei minun nyt kannata stressata syömisiä tai liikkumisia. Samalla minulle on tarjottu pullaa ym. herkkua ja kehoitettu ottamaan tarjoamiset vastaan niillä kuuluisilla saatesanoilla: "Ei nyt yksi pulla pahasta ole." Tyhmänä sitten aloin kuvittelemaan, että tällaisessa raskaassa elämäntilanteessa minun on nyt sitten lupa olla ajattelematta järkevästi. 


Mihinkäs se sitten taas kohdallani johtikaan…..hallitsemattomaan syömiseen. Minulla se yksi pulla voi johtaa totaalikaaokseen. Minulle se yksi pulla voi olla se ratkaiseva teko. En ole tarpeeksi vahva selvitäkseni näissä tilanteissa yksin, ja harva syömisongelmaton tätä ymmärtää tyrkyttäessään sitä herkkua. Pitäisi vain muistaa, että vain minä yksin voin tukea itseäni oikealla tavoin. Vain minä yksin olen se, joka oikeasti tietää, mikä on minulle parasta. Vain minä yksin olen se, joka aidosti iloitsee, kun joskus vielä mahdun kunnolla esimerkiksi koon 38 housuihin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tutulta kuulostaa :/

Tsemppiä sinullekin, kyllä tästä taas noustaan. Kaikki ajallaan.

Päärynä kirjoitti...

HIljaa hyvä tulee. Aina ne asiat jollain tavalla ratkee jne. ;) Kyllä me pärjätään…ja saadaan itsemme kuntoon :)