Kuten otsikkokin kertoo, nyt loppuu loma ja ihana vapaus liikkumisen suhteen. Nautin niin paljon siitä, kun voin liikkua paljon ja suunnittelematta. Töiden myötä on alettava aikatauluttamaan elämää ja vapaata aikaa tulee olemaan taas liian vähän. Harmittaa jo etukäteen, kun treenaamista määrittää fiiliksen sijaan kello.
Tämän viikon speciaali oli mökkireissulla tehty soututreeni ts. soudin normaalia enemmän tosissani noin tunnin ajan. Saldona oli rusketus, kipeä takapuoli ja pari rakkoa (salihanskoista huolimatta) - kivaa erilaista ulkoliikuntaa :).
Viiden kilometrin lenkin juoksin tällä viikolla peräti neljä kertaa. Joinakin päivinä meno tuntui hitaammalta ja tukkoisemmalta kuin toisina, mutta yllättäen jokaisen lenkin loppuaika oli 30 sekunnin sisällä (34 min 30 s - 35 min). Hämmästelen yhä tuota tasaista vauhtiani, sillä juostessa en seuraa ollenkaan aikaa enkä siis kiristele vauhtia tähdätäkseni samaan aikaan.

MA
juoksu 5,1 km (34 min 30 s)
kävely 1,5 km
(370 kcal)
TI
kävely 9 km
crosstrainer 7 min + kuntosali 58 min + soutulaite 4 min
(594 kcal)
KE
juoksu 5 km (35 min)
(247 kcal)
TO
juoksu 5 km (34 min 45 s)
kävely 7,5 km
soutu 8,9 km
kävely 7,5 km
soutu 8,9 km
(854 kcal)
PE
crosstrainer 6 min + kuntosali 1 h
kävely 4 km
(391 kcal)
LA
juoksu 5 km (34 min 35 s)
kävely 7,4 km
(489 kcal)
SU
kävely 6,9 km
(174 kcal)
Kävelyni ovat nykyään täysin hyötyliikuntaa: siirtymistä paikasta toiseen tai koiralenkkeilyä. Olen alkanut oikein nauttimaan kävelystä ja jos olen menossa johonkin 3-4 kilometrin säteellä, useimmiten kävelen (pidemmällä matkalla voi jo alkaa hikittää ja pitäisi päästä suihkuun). Koiralenkkikin tuppaa olemaan sellaista nuuskutusta ja pissataukoa, että pidän sitäkin enemmän ns. hyötyliikuntana kuin kävelytreeninä. Kilometrejä siis kertyy ja aikaa kuluu, mutta kävely on kevyttä nautiskelua, eikä kuormita liikaa muuta treeniä.
Ps. Viikkoliikuntoihin merkitsemäni kävelyt ovat kunkin päivän kokonaiskilometrejä: Yhden päivän kävelykilometrit voivat siis sisältää esim. salireissun ja koiralenkin kävelyt. Joskus taas on päiviä, jolloin olen tehnyt vain yhden pidemmän kävelyreissun, kuten tänään melkein seitsemän kilometrin koiralenkki aamulla.

1 kommentti:
Mahtavalta kyllä näyttää! Ja soutelu on ihanaa kesäliikuntaa :)
Lähetä kommentti