perjantai 29. elokuuta 2014

Perjantaipaino

Ennakolta yritin melkein keksiä tekosyitä jättääkseni tämän päivän painon julkaisematta. Kun tänne nyt kuitenkin olen paljastanut kaikki heikotkin hetkeni, päätin pitää saman linjan, tapahtui mitä tapahtui. Nyt punnituksen jälkeen olen todella hämmästynyt, että plussaa tuli vain 300 grammaa.

Vrt. ma: -1,3 kg, to: +0,3 kg.

Eilen olin syönyt jo normaalimenuni mukaisesti, kun illan päätteeksi ex-tempore tapasin pitkästä aikaa vanhoja tuttuja, ja päädyimme istumaan iltaa entisten aikojen suosikkiravintolaamme. Kyseisen paikan hampurilaiset ja varsinkin ranskalaiset ovat suosikkiroskaruokaani, eikä mennyt kauaakaan, kun olin jo tilannut itselleni hampurilaisen ranskalaisilla. Tilanne olisi ollut suht ok, jos olisin osannut varautua ravintolareissuumme ennakolta ja jättänyt syömättä osan päivän normaaleista ruuistani, mutta syötyäni ne ja lisäksi nämä extraruuat nousikin kalorimäärä lähes 3000 kilokaloriin! Kaiken huipuksi eilinen oli lepopäivä treenien suhteen, joten vedin aika megaöverit. Ilta oli kuitenkin rattoisa, ja nautimme syömisistämme - harvemmin tapaankaan ystäviäni ravintolan merkeissä, joten päätin, että en kanna enää huonoa omaatuntoa asiasta.

Myös tänään tuli syötyä vähän mitä sattui. On käynyt selväksi, että en ole juuri nyt motivoitunut tarpeeksi terveellisen linjan pitämiseen. Pohdittuani, miksi heikko luonteeni on ollut taas koetuksella, löytyy taustalta väsymystä, treenien vähyyttä (liikaa aikaa "sohvaperunoimiseen"), kuukautisten lähestymistä sekä eräs henkilökohtainen asia, jotka selvästi altistavat minut taas mieliteoille ja tunnesyömisellekin. Motivaatiota siis odotellessa....ja siihen asti koitan huolehtia, että paino ei lähde nousemaan liikoja. 

Torstai:
  • vettä 0,75 l
  • kalorit ja kulutus: n. 3000 kcal, liikunta 0 kcal
  • unta (to-pe): nukkumaan 1.00, herätys 6.30 (5 tuntia 30 minuuttia)

Ei kommentteja: