Tämä viikko on ollut yhtä vuoristorataa, niin tunteiden, syömisten kuin treenien suhteen :(. Alkuviikko oli ihan kaaosta. En pysty edes ymmärtämään, kuinka fiilikset voivat vuorokaudessa muuttua niin, että sunnuntain itsevarma treenaaja olikin maanantaina herkkuihin sortuva luuseri.
Kaikki sai alkunsa leffareissusta: puoli pakkausta poppareita, pussillinen cashewpähkinöitä ja pepsi-maxia. Kotona ilta jatkui vielä puolella litralla jäätelöä. Pari seuraavaakin päivää meni taistelussa ahmimista vastaa, ja syötin itselleni muun muassa ison irtokarkkipussin, sokeroituja suolapähkinöitä, muutaman suklaapatukan ja yliannostuksen Realia :(.
Seurauksena oli tietenkin kauhea morkkis, ja menneisyys ahmimishäiriöineen alkoi kummitella mielessäni. Kaikki lihomiseni ovat liittyneet elämänkriiseihin, jolloin olen ruokkinut pahaa oloani. Ensimmäistä kertaa massaa alkoi kertyä, kun äitini kuoli syöpään ollessani parikymppinen. Tämän jälkeenkin olen käynyt läpi pari todella isoa kriisiä, ja toki joukkoon on mahtunut ihan tavallista ihmissuhdedraamaakin.
Siksikin minun on ollut vaikea hyväksyä ylipainoani, koska koen että kaikki ylikilot ovat vain ulkoinen jälki huonoista kokemuksistani. Jotenkin ajattelen, että esimerkiksi raskauskilot ovat alkuperältään ns. positiivisia kiloja, mutta jos kilot ovat tulleet vaikka kuoleman ahdistamana tunneside kiloihin on erilainen ja painiminen niiden kanssa on täynnä ahdistavia muistoja. Tämä on iso asia minun elämäntapamuutoksessani. Paitsi että koetan muuttaa liikkumis- ja ruokailutottumuksiani, käyn samalla läpi todella raskaita muistoja miettiessäni syitä lihomiseeni, ahmimisiani, epäonnistumisiani ja pelätessäni menneisyyden toistuvan. Paitsi että olen läskieni vanki, olen samaan aikaan myös menneisyyden vanki. Saatuani jo 15 kiloa pois ylimääräistä, koen sen ihan oikeastikin myös muistolastin keventymisenä.
Kaikki tuo ahmiminen aiheutti myös ihan fyysisiä oireita. Ei ole vuosiin närästänyt niin paljon kuin tuon leffaillan jälkeen. Yöllä en pystynyt kunnolla nukkumaan, kun sattui niin paljon sisuskaluihin. Ruoskin itseäni kuitenkin niin, että en antanut itselleni lupaa ottaa närästyslääkettä. Siitäs sain! Tuo kaikki on tuttua menneisyydestä: en ole ikinä oksentanut eli bulimiasta tai anorexiasta ei ole ollut kyse, vaan pelkästä ahmimishäiriöstä (BED) eli närästyksestä on kokemusta ;).
Parina päivänä olen nyt koettanut vetää hiilarit niin minimiin kuin mahdollista korjatakseni mokaani. Olin aivan varma, että paino on taas ihan taivaissa kuten viime repsahduksen jälkeen. Tänään uskoltauduin kuitenkin vaa'alle, ja huomasin, että samanlaista painonnousua ei ole tapahtunut - huh! Salin jätin yhtenä päivänä ketutukseni takia väliin, mutta nyt pari päivää olen ollut taas se treenari :).
2 kommenttia:
http://www.psykologinenpainonhallinta.fi
Mähän oon käynyt han psykologilla oman elämänmuutosprojektini kanssa ja siitä on ollut ihan hirvittävästi hyötyä.
Tsemppiä! <3 Kun olet nuo tunteet ja asiat käsitellyt niin ajattele kuinka helpottavalta se tuntuu! Tie ei varmasti ole helppo, mutta sitäkin palkitsevampi. Lähetän sulle paljon voimaannuttavia ajatuksia!
Tiedän tunteen... Ajatukset ovat niin ristiriitaisia: nyt muutun - olen ihan tyytyväinen itseeni tällaisena?!?
nim. eilen illalla vetaisin taas kaksi muffinssia ja kolme palaa mokkaruutuja... ja nyt taas mietin, että onko järkeä tänään(kään) yrittää syödä viisaasti, mutta yritetäänhän, jooko?!?
P
Lähetä kommentti