perjantai 7. syyskuuta 2012

Katkaisuhoito

Nyt on pakko myöntää itsellekin....olen aspartaamiholisti! Enää ei auta muu kuin katkaisuhoito! Mitkään pikkuhiljaa tapahtuvat vieroitukset eivät tunnu auttavan: hoen vain loputonta "Tämä on viimeinen kerta" -mantraa :(.

Viimeistä viedään.

Olen aivan varma, että tuolla lightjuomien litkimisellä on yhteys painon jumitukseen ja muuhunkin huonoon oloon. Kun en juo kahvia enkä teetä, olen jotenkin koukkuuntunut noihin litkuihin juuri piristävän vaikutuksen takia ja nyt olen sitten siinä oravanpyörässä. Piristyksen uskon olevan vain hetkittäistä, ja lopulta jäljellä onkin vain väsymys. Sellainen, joka on samassa jamassa, tietää myös, että lopettaessa on oikeasti tiedossa vieroitusoireita (vähintäänkin kovaa ärtymystä).  

Enää ei tällaisia pullonpalautuksia ole tiedossa.

Eilen ostin sitten lopullisesti viimeisen kerran kotiin ja töihin lightjuomia sekä Läkerolin sugarfreepastilleja, joihin jäin toissa viikolla koukkuun. Jatkossa lightjuomat ovat sallittuja vain erityistapauksissa (esim. illanvietot). Tänään lähtee pari muovikassillista pienessä ajassa kertyneitä tyhjiä pulloja ja tölkkejä kauppaan.

Teen tämän heikkouden tunnustuksen nyt tässä julkisesti, jotta tämä ilmoitus saisi pidettyä minut pois paheiden tieltä. Täällä kirjoittaessani olen luvannut olla rehellinen, enkä halua joutua tunnustamaan repsahdusta. 
 

4 kommenttia:

anna/iprb kirjoitti...

Täällä ilmoittautuu toinen aspartaamiholisti. Eilen koitin olla juomatta pepsiä ja olo oli ihan hirveä. Kofeiini kai tekee tuollaisen "vieroitusoireen".

Jostain luin, että aspartaami pitäisi nesteitä nimenomaan lantion seudulla kiinni (syytä en muista) ja olenkin huomannut (lumevaikutusta eli ei) että jos onnistuu muutaman viikon olemaan ilman noita aspartaamilitkuja, niin todellakin mahtuu ne puristavat vaatteet päälle ja peilistä katsoo ei-niin-turvonnut-tyyppi.. :)

Onnea pepsin välttelyyn! Helpoiten irti pääsee makuvissyjen avulla.. :)

E. kirjoitti...

Aspartaamilla makeutettuja tuotteita ei missään nimessä pitäisi nauttia. Aspartaami on myrkky, joka aiheuttaa monia eri oireita, joita ei välttämättä osaa edes yhdistää keinotekoisen makeuttajaan. Ehkä tämän luettuasi aspartaami ei enää maistu yhtä hyvälle.

http://www.elinahytonen.fi/2011/02/aspartaami/

Juo ennemmin lasillinen oikeaa limua tai muutama karkki, joilla makeannälkä talttuu. Tsemppiä muutokseen! :)

Eli kirjoitti...

Minulla oli ennen riippuvuus light colaan, mutta onneksi siitäkin pääsi!:) Tsemppiä sinulle, kannattaa tosiaan lukea aspartaamin haitoista, ehkä siitä saisi vähän potkua muutokseen! :)

Päärynä kirjoitti...

Kyllähän niistä haitoista olen kuullut ja lukenut :(. Elin itsekin muutama vuosi sitten hyvinvointijakson, kun "luomuilin" ja olin tarkkana ruokien alkuperästä ja sisällöistä - voin silloin tosi hyvin ja olin pirteä. Mutta sitten tuli kriisivaihe, eikä oma hyvinvointi kiinnostanut pätkään, ja jouduin tähän hirvittävään kierteeseen.

Koitan nyt tosissani päästä tästä "helvetistä" (välillä tuntuu todellakin tältä),mutta koska koko litkujen juomiseen liittyy paljon tunneasioita irtipääseminen on vaikeampaa kuin esimerkiksi karkinsyönnin tms. mikä on minulle aivan neutraali asia.

Nyt on kova tsemppi ja oikeastaan pakko tilanne katkaisuun, ihan siis todella muussakin kuin vain laihdutusmielessä!

Hyvä kun sain kunnolla muistutusta (luin tekstin) ja kuitenkin sitten päälle vielä tsemppiä :). Kohti parempaa oloa siis! Läheiset varautukoon pinnan kiristykseen ensi viikolla.