Kyllä täytyy taas kerran todeta, että kevät ja valoisuus ovat niin minun juttujani! Tuntuu, että herään koko ajan enemmän eloon. Toki oma osuutensa on myös hyvin onnistuneella painonpudotuksella ja treenillä :). Eilen salilla ihmettelin peilistä yläkroppaani - muutosta on tapahtunut jo vajaassa kolmessa kuukaudessa. Alakroppa kyllä vaatii vielä reippaasti ihran sulatusta.
Eilen kävin iltasalilla ja kävelin salilta kotiin vasta yhdeksän jälkeen. Oli kyllä niin voittajaolo kävellessä freshinä jo humaltuneiden juhlijoiden keskellä kotiin. Päivän plussana, vaikkakin vähän ongelmallisena sellaisena, oli se että treenihousuni eivät enää pysyneet pitämättä päällä. Olen sinnitellyt niillä pari viikkoa, mutta eilen juoksumatolla piti ihan konkreettisesti pitää housuista kiinni, jotta en olisi paljastellut.
![]() |
| Illan salireissulla napattua. |
Ongelmalliseksi housuasian tekee se, että kaapistani ei löydy tähän kokoon hyviä treenihousuja, enkä ala ostamaan mitään välikoonhousuja. Olisi pitänyt kutistua kerralla enemmän, jotta olisin saanut käyttööni seuraavat hyvät treenihousuni tai sellulliitin olisi pitänyt kadota hetkessä, jotta voisin käyttää shortseja. Nyt on jonkin aikaa tyydyttävä venyviin jumppatrikoihin. En tykkää ihonmyötäisistä treenihousuista - ainakaan vielä - joten menee vähän kärsimyksen puolelle, vaikka ilolla luovunkin isoiksi käyneistä housuista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti