Kuten aiemmin mainitsin, tämä viikko on ollut jostain syystä hämmentävä. Ehkä kiireessä en ole huomannut aiemmin, että vaatteet tosiaan alkavat käymään isoiksi. Nyt tuntuu kuin kutistuminen olisi tapahtunut vain viikossa. Outo turvotuskin on vihdoin hävinnyt. Hyppelin vaa'alla koko viikon (mikä ei missään nimessä ole hyvä tapa), jotta en lähtisi herkuttelun tielle. Paino, viime viikon ison pudotuksen jälkeenkin, jatkoi tippumistaan, vaikka söin ylimääräisiä leipäannoksia ym. Sepä se taisi hämmentävintä olla: viikko sitten painon vielä yli 60 kiloa, ja viikossa yht'äkkiä paino alkoikin luvulla 58 (alimmillaan jopa 58,2) !!!
Rohkaistuin sovittamaan juhlapukua, jonka ostin nelisen vuotta sitten, kun melkein siihen mahduin...ja johon en koskaan sitten mahtunutkaan. Nyt sain sen päälleni, ja vain pieni mahapömpötys estäisi vielä sen käytön. Tosin ei taida enää olla muodissakaan ;).
vihreä kengänjälki = kävely
keltainen kengänjälki = juoksu
Treeni oli tällä viikolla tosi luonnollinen osa elämääni, eli en sitä suuremmin edes miettinyt, vaan treenaaminen tapahtui kuin huomaamatta: 12 tunnin ahkeroinninkin jälkeen, miettimättä lähdin kovassa tuulessa puolen tunnin kävelylenkille. Kyllä sitä ehtii, vaikka ennen ei muka ehtinyt.
Myös treeniteho on kasvanut: kun vertasin esimerkiksi syyskuun lopun salitreenejä nykyisiin, kaloreja palaa 100-150 kcal enemmän, vaikka treeni on täysin sama. Ehkä nyt vaan jaksankin paremmin, kun ylimääräistä läskiä on lähtenyt. Rasvaprosenttihan oli syyskuun alussa 33%, joten siinä on ollut ja on yhä sulatettavaa
Hyvä vaikkakin kiireinen viikko takana, edessä kiireinen ja toivon mukaan myös loistava viikko!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti