Itse koitan parhaani keskittyä salilla vain omaan treeniini, mutta tuleehan siellä aina toisinaan sivusilmällä nähtyä muitakin...ja jotkut pienetkin asiat saattavat joskus ärsyttää. Ryhmäliikunnoista tulee heti mieleen pari ärsyttäävää asiaa: Jos esimerkiksi pumpissa näkökentässä on joku, joka tekee ihan väärään tahtiin, alkaa se jostain syystä nyppimään ja sekoittamaan omaa treeniä. Samoin ärsyynnyn, kun spinningissä käy eräs polkija, joka tekee aina ihan oman treenin. Jos ei mene biisien eikä ohjeiden mukaan, polkee silloin kun venytellään jne., miksi ihmeessä tulee edes viemään eturivipaikan!!
Salin puolellakin on saanut ihmetellä jos jonkinmoista tapahtumaa. Osa niistä huvittaa, osa ärsyttää ja osa vaan ihmetyttää. Tässäpä koottuja tapahtumia:
Viime viikolla eräs vanhempi pariskunta tuli salille samaan aikaan kuin minä. Mies patsasteli pyyhe harteilla, meni laitteelta laitteelle polleana ja koitti parhaansa vältellä vaimoaan. Viisi toistoa yhdessä koneessa, kahdeksan seuraavassa jne. eli aika päämäärätöntä treeniä. Etsin jossain vaiheessa levykiekkoa, ja hän (luultavasti ensi kertalaisena) tuli minua "auttamaan". No, sitten näinkin hänet treenaavan istuen laitteessa, jossa kuului maata ;).
Kerran saunassa vieressäni istunut nainen alkoi tekemään takareisi- ja pohjevenytyksiä ylälauteella seisten: alasti seisoen ja kumartuen vyötäröstä alas päin. Lopulta meni vielä "karhun kävely" -asentoon, eli tuli entistä lähemmäksi minua. Jotenkin vaan oli kiusallista, kun toinen siinä 20 sentin päässä jumppaili. Pienemmät venyttelyt ihan jees, mutta tämä oli minulle liikaa.
Eräs mies käy salilla yleensä samassa reikäisessä paidassa (selässä on kolme isoa reikää) ja kantaa mukanaan muovipussia. Kerran kuulin, kun mies kehui kaverilleen, että on käyttänyt samaa muovipussia jo 10 vuotta!!!
Nythän näitä juttuja tulee niin paljon mieleen, että teen myöhemmin jatko-osan tähän kirjoitukseen ;).
Älkää ymmärtäkö tätä juttua väärin, kaikki tehköön tavallaan. Eikä minun aika salilla kulu toisten kyttäämiseen, nuo asiat, mitä mainitsin ovat sattuneet useiden kuukausien aikana ja sattumalta olen ollut lähietäisyydellä. Pääasiassa, jos katselen muita, ihailen treenattua kroppaa, tai katson liikevinkkejä.
Nythän näitä juttuja tulee niin paljon mieleen, että teen myöhemmin jatko-osan tähän kirjoitukseen ;).
Älkää ymmärtäkö tätä juttua väärin, kaikki tehköön tavallaan. Eikä minun aika salilla kulu toisten kyttäämiseen, nuo asiat, mitä mainitsin ovat sattuneet useiden kuukausien aikana ja sattumalta olen ollut lähietäisyydellä. Pääasiassa, jos katselen muita, ihailen treenattua kroppaa, tai katson liikevinkkejä.
Sattumalta tänään oli Iltalehdessä samasta asiasta juttua:

3 kommenttia:
Mina voisin hyvinkin olla sun ryhmaliikuntatunnin inhokki!:D Mutta onneksi aina tollaisilla tunneilla pysyttelen takana ja viela reunapaikalla.. empahan ole kenenkaan tiella! :D
Älä välitä ;) Ehkä mua haittaa siksi, että itsekin joudun tekemään töitä, että pysyisin oikeassa tahdissa :). Itse en mene ollenkaan tanssillisille tunneille törmäilemään ja häiritsemään muita, koska ne on jo liian haastavia mun rytmitajulle.
tää oli kyllä hauska uutinen, meinasin itekki kirjottaa tästä. :D mua ärsyttää salilla eniten ne teinitytöt jotka tulee pareissa ja sitten vaan hämillään hymyilee ja räpläilee sormia ja seisoskelee jonkun laitteen vieressä, ja aina kun toinen tekee laitteessa niin toisen täytyy odottaa. ei nyt sentään itse voi tehdä jossain toisessa laitteessa. :D jotenkin mua aina nyppii nämä tyypit eniten!
Lähetä kommentti