keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Treenivihko

Työpäivisin on niin monta rautaa tulessa, että vapaa-ajalla haluan vaan ns. heittää aivot narikkaan. Saliohjelman monimutkaistuttua nelijakoiseen ohjelmaan, jossa liikkeiden toistot ja sarjat vaihtelevat, en vaan enää pysty muistamaan ohjelmaa, saati painomääriä, ulkoa. Ehkä ikääntymiselläkin on joku yhteys tuohon muistamisongelmaan ;). Useamman vuoden olenkin kulkenut salilla treeniohjelman kanssa. Alkuun ohjelma oli vain A4-paperi, jossain vaiheessa minikokoinen laminoitu kortti. Kokeilin hetken myös kännykkään merkitsemistä, mutta kyllästyin kännykän näpertelyyn.


Viime syksystä lähtien olen pitänyt salilla mukanani treenivihkoa. Ensin etsin netistä valmiita treenivihkoja, mutta totesin, että ne eivät palvelleet minua. Ne olivat liian isokokoisia ja lisäksi niissä merkittiin yksi kokonainen treenipäivä samalle sivulle. Minun logiikalle sopii paremmin oma tapani: Jokainen ohjelman liike on omalla aukeamallaan ja kunkin treenikerran merkitsen omalle riville. Näin näen kerralla yhden liikkeen treenitiedot ja pystyn seuraamaan kehitystäni.


Enää en pärjäisi ilman treenivihkoa. Kun merkitsen kunkin liikkeen toistot ja painot ylös, pystyn treenaamaan tavoitteellisemmin. Tieto, että viimeksikin on jaksanut tehdä liikkeet tietyllä painolla, tuo itsevarmuutta myös lisätä painoja. Olenkin varma, että ilman vihkoon merkitsemistä käyttäisin aivan liian alhaisia painomääriä. Nyt pysyn paremmin kartalla treeneistäni, ja vihko toimii hyvänä motivaattorina.

6 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Hyvä idea tuollainen treenivihko! Itse käyn tällä hetkellä CrossFit alkeiskurssia, joten siellä ohjeet tulee suoraan muuta kuin tekee vaan ;), mutta jos siirryn jossain vaiheessa taas salille niin tuollainen vihko voisi olla toimiva!

Jonneli kirjoitti...

Tuo sinun treenivihkosi on tosiaan kätevä kun samalla sivulla on yhden liikkeen kaikki treenikerrat! Itsellänikin on treenivihko mutta ei noin kätevä. Pitäisi ottaa varmaan mallia.=)

Päärynä kirjoitti...

Mä tykkään tästä merkitsemistavasta. Musta on ollut aivan järjetöntä huomata salilla, kuinka jotkut kirjoittavat joka treenin joka liikkeen nimen joka kerta treenivihkoonsa, siis sellaiseen, missä yksi treeni tulee yhdelle sivulle. Siinä vasta kirjoiteltavaa onkin! Mulla liikkeen nimi on ylälaidassa kerran kirjoitettuna ja kirjoitan vain toistot/painot - that simple :).

Inkeri kirjoitti...

Vaikuttaa hyvälle! Täytyypä ottaa mallia.

MollyDee kirjoitti...

Mä aion myös kopioida sulta tän idean! Kiitos paljon vinkistä :)

Päärynä kirjoitti...

Hyvä, jos on ideasta iloa muillekin. Tuo tapa on kyllä niin selkeä ja helppo :)