keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

2-vuotias

Tasan kaksi vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Taisin silloin ajatella naiivisti, että elämäntapamuutokseni ja siten myös blogini olisivat "valmiita" puolen vuoden tai viimeistään vuoden sisään. Tässä sitä kuitenkin yhä kirjoitellaan ja yritetään parantaa elämäntapoja ;).

Näiden parin vuoden aikana blogiini on kertynyt...
  • 388 postausta
  • n. 158 000 vierailua 
  • 84 varsinaista lukijaa
  • n. 800 kommenttia, joista aikamoinen osa on minun vastauksiani teille lukijoille




Luetuimpien kirjoituksieni aiheet ovat olleet soijalesitiini sekä Fitfarm/GFG, joista elämääni kuuluu tällä hetkellä enää vain soijalesitiini. Myös Muutoskuvat-sivu on ollut suosittu. Vierailijoita on käynyt vaikka mistä maista, Suomen lisäksi eniten Yhdysvalloista, Kreikasta ja Venäjältä. 

Kiva, kun olette käyneet täällä - poikenneet tai jopa jääneet seuraamaan! Vaikka kirjoitan tätä itsekkäistäkin syistä, viilaan näitä tekstejä ja kuvia teitä lukijoita ajatellen. Onkin ihanaa, kun kommentteja on tullut paljon. Ihan huippua olisi, jos postauksistani joku olisi hyötynytkin, saanut tukea tai motivaatiota.


**********************************************************************************************


Kuten matkaani pidempään seuranneet tietävät, ovat nämä kaksi vuotta olleet aikamoista vuoristorataa. Blogin aikana painoni on jojoillut 55,4 ja 68,3 kilon välillä (aiheesta tarkemmin täällä). Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta, että olen melkein saavuttanut sen painon, mikä oli blogin alussa vain pelkkä kaukainen unelmani. On sitä jotain siis saatu aikaiseksikin, ja tässä vaiheessa on jo helppo hymyillä :).

7/2012                             6/2014
65,5 kg  BMI 25,0                      56,2 kg   BMI 21,4
lievä ylipaino                                      normaalipaino 

2 kommenttia:

Laiskiainen kirjoitti...

Onnittelut 2v blogille ja sun hienolle sitkeälle työlle!

Päärynä kirjoitti...

Kiitos :)