Päätin eilen ottaa kuvia kaikista syömisistäni. Ajattelin, että näin hahmottaisin paremmin mitä syön ja jättäisin pienimmätkin herkut väliin, koska totuus paljastuisi täällä. Nyt jälkeen päin katsottuna sisältö oli jo ihan hyvää, mutta kalorimäärä jäi liian alhaiseksi, kun ottaa huomioon, että päivän aikana kävelin 5,5 kilometriä ja olin bodypumpissa.
klo 10 aamupala
![]() |
| Berocca ja luonnojogurtti & marjamysli. |
klo 10.30 aamupala jatkuu
![]() |
| Banaani. |
klo 13 lounas
![]() |
| Salaatti (sis. rehuja, kanaa, papuja, cheddarjuustoa), kermaviilikastike ja ruisleipä. |
Lisäksi tuli nautittua vettä 2,5 litraa.
Vielä en ole ottanut tarkkaa linjaa ruuan suhteen, mutta olen yrittänyt karsia suurimmat virheet. Jatkossa alan taas syömään aiemminkin blogin aikana käyttämieni ruokavalioiden mukaisesti. Minullehan on vuosien saatossa kertynyt useampiakin Fitfarmin ja Bodycampin ravinto-ohjeita, joten jollain niistä aloittelen tälläkin kertaa.
Tarvitsen nyt selkeät ohjeet, jotta pysyn terveellisyyksissä, ruokarytmissä ja sopivissa ruokamäärissä. Olen sen tyyppinen ihminen, että minulle sopii tarkkojen ruokaohjeiden noudattaminen - ne eivät tunnu kahlitsevilta, vaan paremminkin helpottavat olemista. Viikonloppuna on tarkoitus miettiä, millaisella ruokavaliolla etenen. Luultavasti aloitan tiukalla linjalla, jota sitten pikkuhiljaa höllennän. Tulen kuitenkin syömään VHH- tyyppisesti.





7 kommenttia:
Se on muuten totta, että turhaa napostelua tulee vältettyä kun raportoi syömisensä. :) Tsemppiä ruokavalion viilaamiseen!
ps. Mäkin kävin bodypumpissa alkuviikosta ekaa kertaa pitkään aikaan. Lihakset alkaa olla vasta nyt toipuneet. :D
Heidi
Lisää vaan pumppitreeniä - on se tehokasta!
Mulla on reidet nyt niin kipeät, että tiukkaa tekee kyykkiä lapsen takia jaeilen kun lähdin pumpista, meinasi jalat pettää rappusissa ;).
BodyPump on kyllä loistava laji! Olin ajatellut mennä toisen kerran sinne torstaina, mutta olin vielä niin jumissa, että oli pakko jättää väliin. No, maanantaina sitten taas! :)
Paljonko muuten syöt hiilareita noudattaessasi vhh-tyylistä ruokavaliota?
Heidi
Hyvältä näyttää syömiset :-) Onkohan tuossa marjamyslissä muuten kuinka paljon sokeria? Ihan kätsyn näkönen purnukka, tuommosta aiemmin kaupassa huomannutkaan. Syön vain litran luonnonjoguja niin silläkään ei varmaan ole osunut silmiin :-) Kiinnostaisi myös tietää mitä rehuja tuossa kanasalaatissa tarkemmin on? Kaalia/salaattia ja porkkanaa vissiin ainakin. Kermaviilikastikkeet on kyllä nom, etenkin valkosipulilla höystettynä <3
Hyvän näköinen päivän ateria kokonaisuus!
This Corner of the Earth:
Marjamysliluonnonjogurtista löysin seuraavaa tekstiä: "Tuotteen sisältämä hiilihydraatti (10 g/100 g) koostuu lisätyistä sokereista (2 g/100 g) ja loppuosa maidon, marjojen ja viljan luontaisista sokereista. Lisätty D-vitamiinia. Sisältää kalsiumia. Tuote sisältää asidofilus- ja bifidusbakteereita.
Tuota olen jonkin verran syönyt, ihan vaan kun joku kerta teki osui silmiin ja teki mieli - en edes katsonut ravintosisältöjä ;). Kätevä kyllä reissussa, kun on lusikka purkin mukana (kuten Skyreissä). Sinänsä ei jatkossa tule kuulumaan ruokavaliooni.
Heidi:
Tulen varmaan menemään tosi karppaamiseen verrattuna reiluilla hiilareilla - hyväkarppausmeiningillä (vältän valkoista viljaa ja valkoista sokeria). Enkä edes aio laskea hiilareita tällä kertaa, vaan ihan vaan seurata ravinto-ohjeita - niillä on tullut ennenkin tulosta ja sellainen syöminen on sopinut minulle kaikin tavoin. Voin kyllä joku kerta laittaa syömiset ylös ja tsekata hiilarit mielenkiinnosta. Olen joskus mennyt tosi tiukoilla hiilareilla ja raskausdiabeteksen aikana viime vuonna söin jonkin aikaa max. 70 hh/pvä, mutta pidemmmän päälle noin tiukka linja ei ole minun juttu.
Mä olen lupautunut menemään huomenna pumppiin pääsen kävelemään tai en ;).
This Corner of the Earth:
En tiedä tarkemmin salaatin sisältöä, uo samat olen bongannut kuin sinäkin. Mun suosikki on chili-kermaviilikastike.
Lähetä kommentti