Liikunta- ja ruokailurutiinini ovat olleet hetken ihan kadoksissa. Myönnän, että tässä on ollut oikein luuserimeininki ja voin syyttää pelkästään omaa heikkouttani. Oikeita syitäkin liikkumattomuuteeni on ollut, mutta myös tekosyitä (esimerkiksi nyt tämän viikon olisin jo ollut ihan liikuntakykyinen). Epäterveelliseen ruokavalioon ei sitten ole ainuttakaan järkisyytä, joten mitäpä sitä selittelemään.
Nyt olo alkaa olemaan jo niin huono, että on ihan pakkokin herätä todellisuuteen. Painoni ei ole sanottavammin muuttunut, mutta liikkumattomuus ja huono ruokavalio tuntuvat kaikin tavoin: puolesta päivästä lähtien vatsa on aina todella turvonnut, närästyslääkettä on kulunut, väsymys ja lamaannus ovat jokapäiväisiä, kunto on alkanut rapistumaan, kroppa on selvästi löysempi ja pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan itseinhoa ja tyytymättömyyttä omaan elämään. Vain muutamassa viikossa itselleen voi saada tosi huonon olon :(.
Kaikin tavoin siis on aika ottaa itseään niskasta kiinni. Huomenna on se kuuluisa MAANANTAI, jolloin palaan terveellisiin elämäntapoihini. Jotta tämä onnistuisi tällaiselta suorittajalta, on tällä viikolla taas aika miettiä uusia tavoitteita.


2 kommenttia:
Voi meitä. Kaksi sanaa täältä: Porvoon Herkku (ne kuulut lakritsat, näissä merkeissä meni tämä iltapäivä täällä)
HUOMENNA, HUOMENNA !!!
Montakohan kesän viimeistä jäätelöä täällä päässä onkaan nautittu!!!
Nyt on menty jo siihen pisteeseen, että herkkuja ei tee enää edes mieli, koska närästys on aikamoista. Herkuttelun maksimipiste on siis saavutettu...etoo jo ajatuskin. Huolestuttavaa kropan kannalta, mutta hyvä pakkokäännös elämäntapoihin.
Lähetä kommentti