sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Viikko 23

Kuten edellä on tullut todettua, tämä viikko on ollut vaikeuksia täynnä. Selvästi stressi lisääntyi ja fiilis laski, kun liikunta jäi pois kuvioista. No, nyt on hetken lomaa, joten kelpaa liikuttaa itseään <:). Huomisen jouluaaton ajattelin aloittaa reippaasti aamusalilla!!!

Se, miten keräsin ylimääräiset 20 kiloani, kertoo jotain siitä, että suhteeni ruokaan ei ole ihan täysin normaali. Oman tulkintani mukaan olen jossain vaiheessa "sairastanut" BED:ä (ahmimishäiriö ilman oksentelua). Pahimmasta jaksosta on jo yli 10 vuotta, mutta joskus vieläkin tunnistan samoja tuntemuksia, joita noina aikoina koin. Vielä tässä vaiheessa en ole saavuttanut siinä asiassa balanssia, vaan voin rehellisesti sanoa, että olen oikeasti taistellut saadakseni nuo lähes 20 kiloa pois. 

Monen itselleen jouluna antama lupa herkutella voi kohdallani oikeasti johtaa taas todelliseen hallitsemattomaan ylensyöntiin, joten sellaista lupaa en itselleni voi antaa. Ja niin monesti sekin on nähty, että yksi keksi johtaa lopulta kassilliseen herkkuja. Tämän asian kanssa koitan taas selvitä joulun herkkupöydistä ja muiden herkkutyrkytyksistä. Varmaan jo ennakolta tällä viikolla tapahtuneet herkkuöveritkin liittyvät tuohon ahdistukseen. Vaikea asia, jonka ymmärtää vain sellainen, jolla on itsellä ollut samankaltaisia tuntemuksia - niitä kun ei vaan voi aina järjellä hallita. 

...mutta nyt viikonlopun liikkumisten jälkeen fiilis on jo korkeammalla, ja koitan pitää ruoka-ahdistuksen loitolla.  Voihan olla, että jännitän tässä ihan turhaa ja joulusyömiset menevät  ongelmitta, keskittyen siihen kunnon terveelliseen ruokaan ja skippaamalla ylimääräiset kaloripommit.

Ja näin sitä liikuttiin tällä viikolla:




 SYNNINTUNNUSTUKSET
  • http://paarynapiukaksi.blogspot.fi/2012/12/stressaa-stressaa.html


    Ei kommentteja: