Olipa upeaa huomata eilen, kuinka kuusi vuotta sitten ostetut toppahousut mahtuivat päälle ja tuosta noin vain, vaikka alla oli kerrasto. Eivät menneet rahat hukkaan, vaikka kuluikin nuo kuusi vuotta, että sain vetoketjun ensimmäistä kertaa kiinni ;).
Olen elämäni aikana ostanut niin monta vaatetta ajatuksella "Kun nyt saan laihdutettua pari kiloa, niin sitten sopii". Lähes yhtä monta kertaa vaatteet ovat jääneet sitten käyttämättä joko siksi, että eivät sitten ikinä mahtuneetkaan tai siksi, että olivat menneet jo ihan muodista siinä vaiheessa, kun vihdoin mahtuivat.
Mikähän järki tuossakin on ollut? Sitäpä se vaan on ollut, että ei ole hyväksynyt itseään sellaisenaan, eikä ole halunnut tehdä koko asiasta todellista ostamalla oikeaa kokoa - todellisuuden kieltämistä. Samaan asiaan liittyen monesti leikkasin kokolapun pois vaatteistani, jotta voin itse unohtaa todellisen kokoni ja jotta kukaan muu ei vahingossakaan saisi tietää kokoani.
Nyt on kuitenkin eri meininki ;).
Loppuun kuva-arvoistus: Miten alla oleva kuva liittyy liikkumiseeni?

1 kommentti:
Sullahan on hurja viikko menossa, paino senkun tippuu. ONNEA! :)
Ja tuo kuva: oot lenkillä ja siinä näkyy heijastimet!???
Lähetä kommentti