Ruokavalioni ei ole todellakaan mikään ihmeellinen, perusruualla mennään. Olen urautunut taas useammasta ateriavaihtoehdosta siihen, että syön käytännössä joka päivä samalla tavalla. Tämä sopii minulle: helppo kokata saman tutun kaavan mukaan pakkaseen monta annosta yhdellä kerralla. Makuelämyskin on mieleeni eli ruoka on ollut maittavaa.
En ole laskenut päivittäin tarkasti ravintosisältöjä, mutta noin 1700-2000 kcal/pvä liikutaan, riippuen valinnoista. Ruokamäärät ovat siis isompia kuin tämän blogin aiemmissa ruokapostauksissa, vaikka muuten ruokavalio onkin melko samanlainen. Alkuun koko ruokamäärän syöminen tuotti päivittäin ongelmia ja vasta nyt viiden viikon kuluttua tuntuu, että ruokamäärä on sopiva, muutaman kerran on ollut jopa näläntunnetta.
kaurapuuroa, raejuustoa, sokeritonta mehu-keittoa
Lounas
broilerin filesuikaleita / naudan jauhelihaa
pakastevihanneksia ja salaattia
pakastevihanneksia ja salaattia
Välipala
maitorahkaa, jonka sekaan esim. Piltti, ananasmurskaa tai banaani

Päivällinen
täysjyväpastaa / täysjyväriisiä,
naudan jauhelihaa / broilerin filesuikaleita,
kevyttä kastiketta, salaattia,
ja hedelmä
Iltapala

Päivällinen
naudan jauhelihaa / broilerin filesuikaleita,
kevyttä kastiketta, salaattia,
ja hedelmä
Iltapala
maitorahka, jonka sekaan esim. Piltti, ananasmurskaa tai banaani
tai
valkuaispainotteinen munakas esim. kinkulla ja juustoraasteella
tai
valkuaispainotteinen munakas esim. kinkulla ja juustoraasteella
Muuta
- Vettä mielellään ainakin 2l/pvä (ei ole onnistunut)
- treenin jälkeen proteiinijuoma
- pellavansiemenöljyä ja rypsiöljyä
- suolaa ja muita mausteita
- D-vitamiinia, monivitamiinia, omegoja ja magnesiumia
- Green tea ja Fatburner -kapseleita
"Selviytymiskeinoja"
Vaihtelen rahkan makua mahdollisimman paljon. Tässä on banaani sekoitettu rahkaan ja laitettu hetkeksi mikroon. Maustettu kanelilla.
|
![]() Pastabolognese Dolmito-tomaattikastikkeella <3. |
|
Makenhimo talttuu Mynthonia imeskellen tai joskus harvoin pienellä Läkerol-askilla. |




2 kommenttia:
Hei, kommentoin sinulle pari postausta aiemmin sykemittarisi kulutuksistasi ja kerroin itsekin aloittavani pt:n kanssa. N 4 vk takana ja olen ihan myyty :) Kiitos ruokapostauksesta, minulla on hyvin pitkälti samanlainen ruokavalio, mutta päivällisellä ei hiilarin lähdettä. On kyllä mahtavaa oppia viimein syömään niin ettei tiukan dietin jälkeen jatka huonoilla teillä. Pääsin juuri normaalipainon puolelle, jee. Selkäläskit hävinnyt täälläkin. Paöjon taemppiä! Hienoja edistymoskuvia :)
Lueskelin tätä joskus aiemminkin, mutta nyt päädyin taas pitkästä aikaa blogiisi ja tajusin, että tilanteemme on monella tapaa hyvinkin sama. Omat lukemani ovat tällä hetkellä melko tarkasti juuri samat kuin sinun mittasi syyskuussa (68,5 kg / 162 cm), joten siltäkin kannalta on erityisen mielenkiintoista, miten olen saanut kiloja karisemaan. Sama on toivottavasti taas itsekin edessä. :)
Vaikka olenkin itse pikemminkin tasapaksu kuin päärynä, blogisi kautta voin ikään kuin ulkopuolisen silmin miettiä samalla sitäkin, missä omalla kohdalla mennään. Jään seurailemaan! :)
Lähetä kommentti