lauantai 17. elokuuta 2013

Blogitaukoko?

Kuten viikko sitten kirjoitin, nyt olo on tavallaan seesteisempi - en jaksa enää syyllistää itseäni takapakeista, mutta toisaalta ei ole sellaistakaan fiilistä, että saisin tässä tsemppivaihdetta vielä päälle. Odotan sitä tunnetilaa, jossa pystyn kannustamaan itseäni positiivisesti, ilman pakkopullameininkiä, tavoitteisiini. Nyt on siis todellinen off-vaihde päällä. 

Olen ennenkin sanonut, että teoriatietoa ja kokemusta löytyy paremmasta elämäntavasta eli kaikki on kiinni pääkopasta. Itse tiedän, mitkä asiasta siellä estävät toimimasta. Moni asia olisi helpompi selittää, kun tekin tietäisitte koko stoorin, mutta jotkut asiat ovat vaan niin henkilökohtaisia, että niistä ei halua kertoa. Sen voin rehellisesti todeta, että pelkästään laiskuuden piikkiin en tätä saamattomuuttani laita. 

Ensin meinasin ottaa todellisen blogitauon, mutta sitten ajattelin, että kirjoittelen tänne yhä sekalaista, kuitenkin aiempien tekstien aihepiiriä sivuavaa, asiaa. Tässä vaiheessa voin skipata nuo treeni-, ruokailu- ja mittailuasiat ja palata niihin sitten, kun aika koittaa. En osaa edes sanoa, onko se hetki jo viikon vai peräti parin kuukauden kuluttua. Nyt kuullostelen itseäni. Haluan olla oikeista syistä motivoitunut sitten, kun taas aloittelen kropparemppaani.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ootko varma, että kuinka suuri osa "pahoinvoinnista" on sinun itsesi aiheuttamaa kyseisen ongelman sijaan? Siis kun itsetuhoinen ihminen kyllä keksii selitykset tekemisilleen...

Varmaan ihan hyvä unohtaa elämäntapamuutos hetkeksi, mutta sen sijaan lähestyä ongelmaa eri näkövinkkelistä. Laihdutus yleensä epäonnistuu, jos pakenee ongelmia perse edellä puuhun tyylisesti... Suosittelisin terapiaa tai muuta keskusteluapua ikävän tilanteen keskellä

Jonneli kirjoitti...

Ymmärrän hyvin, että tietyissä elämäntilanteissa ei vain päällimmäisenä ole oman projektin ajatteleminen. Kyllä se hyvä aika taas koittaa sinullekin!:) Tsemppiä!

Inkeri kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä omaan tahtiin ja omilla ehdoilla asioiden tekeminen. Tsemppiä!