torstai 28. helmikuuta 2013

Voittoja ja tappioita

Kävin eilen vaatekaupassa, ja taas tuli kunnon ahdistus. Ennen joulua ostin useammat housut, jotka nyt sitten ovat auttamattomasti jääneet (hetkeksi) liian pieniksi. Siispä pääsin vihaamaani hommaan eli pukukoppitaisteluun housujen kanssa. Toki riippuu housuista, mutta olipa taas niin, että yhdestä muodottomasta legginsmallista ei mennyt edes koko m/l, ja mitkään alle 40-kokoiset farkut eivät mahtuneet päälleni. Ostin sitten tuumakoon strechfarkut kokoa 32/34" (googlettamalla sain selville, että koko olisi 42/L). Levennytty on ja oikein kunnolla ;(. 

Parin vuoden matkallani on tullut voittoja, mutta viime aikoina on otettu ennemminkin takkiin. Taistelutahto ei ole kuollut, mutta on kyllä vähän hakusessa - taidan tässä alitajuntaisesti odotella sitä juuri kohta alkavaa pt-diiliä.


Tässä on farkut, joita käytin pari vuotta ja 10-15 kiloa sitten. Koko on 44. Nämä housut eivät nyt pysy kiinni pitämättä jalassa, vaan hulahtavat jopa leveän lantio kohdalta alas.


Näitä mustia housuja käytin vielä marras-joulukuussa. Nyt ne näyttävät kyllä aikamoisilta makkaran kuorilta. Eikä näillä todellakaan pysty istumaan. Takana olevaa vetoketjuakaan en saanut liikahtamaan edes millin vertaa. Seuraavaksi siis taistelen tuota hemmetin vetoketjua vastaan!

3 kommenttia:

Lady Puntti kirjoitti...

Peitsi ojossa vetoketjuhaasteeseen!!! Huikea toi muutos noihin metsurin farkkuihi!! Ihan huippua :)

Päärynä kirjoitti...

Hyvä toi metsurin farkku nimitys ;) Kyllä mä yritän pääsiäiseksi sulloutua noihin mustiin housuihin!

Kristiina - Arjen Helmiä kirjoitti...

Hei, huikea muutos kuitenkin kaikesta huolimatta ja se näkyy niin hienosti noissa farkkukuvissa! Nyt ei luovuteta, vaan jatketaan täysillä eteenpäin, niin mustienkin housujen vetoketju sujahtaa pian kiinni.