torstai 19. helmikuuta 2015

Uudet tavoitteet


Kuva kertoo viime aikaisista tapahtumista, eli käytännössä olen ollut koko helmikuun sairauslomalla ja lähes pari viikko sairaalassakin. En nyt ala sen enempää terveysasioista avautumaan, mutta hoitojen pitäisi parantaa tilanne täysin, nyt vaan on täytynyt olla pakkolevossa. Hoidon aikana minulla on ollut suuria nesteytysongelmia ja painoakin on tullut peräti 8 kiloa!!!!, vaikka ruokahalu oli ihan onneton jossain vaiheessa. Osa kiloista on jo lähtenyt nesteiden poistamisen myötä, mutta paljon on vielä ylimääräistä.



Voitte vain kuvitella, mitä kolmen viikon makaaminen on tehnyt yleiskunnolleni - jo 100 metrin kävelykin hengästyttää. Tilanne tulee vaikuttamaan koko kevään liikuntoihini, joten mitään kesäkuntoa tässä ei nyt voi edes hakea, vaan pyrin saamaan edes jonkinlaisen peruskunnon. 

Sairaalassa asioita pohtiessani aloin arvostamaan myös terveyttä ihan eri tavalla. Tällä hetkellä ei kiinnosta mitat tai treeniohjelma, vaan se, että kehoni saa monipuolisesti ravinteita ja saisin sellaisen kunnon, että selviän virkeänä päivän ja pystyn nauttimaan edes vähäisestä liikkumisesta. Kaikki ulkoinen tavoittellisuus on taka-alalla, ja mielessä on vain oman kehon uudelleen rakentaminen.

Olen jotenkin ihan tyhjän päällä tämän blogin kanssa. En hautaa tätä, mutta en myöskään jatka tätä (ainakaan hetkeen) entiseen malliin. Oikeastaan, en osaa yhtään sanoa, millaiseksi tämä tulee muotoutumaan.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Pakkolepo jatkuu

Tällä rintamalla ei mitään uutta. Sairausloma loppui ja alkoi uudestaan, eli olen yhä sängyn omana. Nyt olen edistynyt elämäntapamuutoksessa sen verran, että Hormonidietti-kirja on tuossa minun yöpöydällä ja olen juonut luomumehuja ja syönyt luomunäkkäriä. Toki olen syönyt sitten muutakin, mutta jotain pientä tervettä muutosta aiempaan on tapahtunut.