tiistai 2. joulukuuta 2014

Painotilanne

Maanantaina hyppäsin nyt kuitenkin vaa'alle:

62,5 kg (+0,6 kg)   BMI 23,8 (+0,2)
normaali paino

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hektistä elämää

Nyt en oikein itsekään tajua, mihin kaikki aika menee. Työkuvioissa tuli jälleen kerran muutoksia, ja se homma on vienyt energiaani ihan kiitettävästi. Vaikka tämä onkin  positiivista energiaa, ei se ole kuitenkaan tuonut lisää tunteja vuorokauteeni. Työn lisäksi ns. vapaa-ajan vastuutehtävissä on nyt mennyt normaalia enemmän aikaa, ja onpa tässä tullut kyläiltyäkin ystävillä tavallista enemmän. Tuntuu, että en ehdi edes kotona pyörähtämään, saati kirjoittamaan tänne blogiin. 

Viime viikolla otetut mittakuvat vain odottelevat julkaisua. Tässä kiireessä on jäänyt liikkumisetkin väliin. Jouluun mennessä tämän rumban pitäisi helpottaa, ja päätin, että en ota mitään paineita liikkumisesta/syömisistä siihen asti. Aloitan ryhtiliikkeen joulun jälkeen, mutta toki sitä ennen yritän pikkuhiljaa kääntää kelkkani suuntaa.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tästä se lähtee

61,9 kg (+2 kg)   BMI 23,6 (+0,8)
normaali paino

Viimeisen kuukauden aikana on tullut massaa kolme kiloa! Nyt paino on palautunut maaliskuun alun painoon eli samaan lukemaan, mitä vaaka näytti vuoden 2014 aloitukseni 1,5 kuukauden kohdalla. On taas, mistä lähteä tiputtamaan!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Laiskimus Maximus

Alla on nähtävillä upeita ja vähemmän upeita treenikuukausiani. Loka-marraskuussa on pari kävelylenkkiä jäänyt merkkaamatta, mutta käytännössä aika nollissa ovat liikkumiseni viime aikoina olleet.


Jos tarkaan katsoit, niin huomasit, että tänään olin vihdoin salilla. Tein selkä-rinta -treenin, jonka oli viimeksi vetänyt 19.9. eli kaksi kuukautta sitten!! Voitte vaan kuvitella, kuinka innostavaa treenaaminen oli.

Tästä alkoi nyt sitten uusi treenikauteni. Turha sitä motivaatiota on odotella, se ei massan lisääntyessä ja kunnon laskiessa todellakaan tule itsestään. Villi veikkaukseni on, että painan tällä hetkellä noin 64 kiloa. Pakko se on kai kohta uskoltautua vaa'allekin. Kyllä, minä silloin mieleni pahoitan! 

tiistai 4. marraskuuta 2014

Täällä ollaan

Tulin taas vain ilmoittamaan, että hengissä ollaan. Sairastelusta on jäljellä enää pikkunuhaa ja -yskää. Tutkimuksista papereihin merkittiin vain kysta, josta ei ole haittaa, joten silläkin saralla kaikki hyvin. Nyt on vielä päällä lääkitys, joka aiheuttaa päivittäistä päänsärkyä ja huimausta. Parin huimauskohtauksen jälkeen sain siitäkin tekosyyn olla rehkimättä liikaa eli välttää salia. Ensi viikolla on parin asian death line, ja sen jälkeen olen päättänyt ottaa itseäni lopullisesti jenkkakahvoista kiinni ja laittaa itseni kondikseen. Joulukuussa pitäisi mahtua juhlapukuunkin, kun on tuttavaparin häät tiedossa, joten se olkoon sitten yksi motivaattori. 

Tällä välin, kun olin pois omalta sivultani, oli taas tullut kannustavia viestejä. Ne oikeasti helpottaa oloa, vaikka tässä nyt kehnosti edetäänkin. Kiitos kaunis :).

tiistai 28. lokakuuta 2014

Ei niin ei

No, eilinen uusi suunta loppui ennen kuin alkoikaan, eli nyt ollaan sitten kuumeessa. Tuntuu, että mikään ei nyt onnistu: etukäteissuunnitelmia ei kannata edes tehdä, kun tilanteet muuttuvat koko ajan. Mitä enemmän vietän rauhallista aikaa kotona, sitä enemmän tulee syötyä. Nyt ajatukset pyörivät muutenkin koko ajan vain lääkäriasioissa, enkä saa mitään järkevää aikaiseksi. Tällä viikolla menen vielä ainakin yksiin tutkimuksiin ja luultavasti loppuviikko pitää taas ottaa rauhallisesti, joten viikkoliikunnat jäänee taas nollille. Tuo tieto masentaa entisestään ja vaikeutta motivaation löytämistä.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Juuri ja juuri alle 60

Viime viikko oli tosi haastava: laskin juuri, että kävin neljästi lääkärissä erilaisissa tutkimuksissa. Maanantain hyvä fiilis katosi melko nopeasti siinä jännittäessä ja hermoillessa. Öisin nukuin todella huonosti, liikkuminen jäi, kun sain liikuntakiellon virallisestikin muutamiksi päiviksi, ja tunnesyöminen muka auttoi pahimpaan ahdistukseen :/. Paino alkaa nyt olemaan maalis-huhtikuun tasoa. En missään nimessä halua aamupainon nousevan kuutosella alkaviin lukemiin!!!

59,9 kg (+1 kg)   BMI 22,8 (+0,4)
normaali paino

Lääkärikäynnit jatkuvat vielä, enkä nyt oikein tiedä, miten saisin syömiseni hallintaan. Pakkohan se olisi, mutta tällaisessa jännitystilassa tuo syöpöttely on minulle vain niin sisäänrakennettu toimintamalli. Yritän kuitenkin panna kampoihin! Taidan pitää taas tehopunnitusjakson ja julkaista painoni täällä päivittäin, jos se auttaisi minua olemaan herkuista kaukana. 

Illansuussa sitten salille hakemaan parempaa fiilistä :).

maanantai 20. lokakuuta 2014

Astetta parempaa

Eilinen vesipaasto muuttui osaltani suklaa-pulla-sipsipaastoksi, mutta nyt on sitten nautittu viimeisen herkut. Viime viikolla söin melkein joka päivä yhden kokonaisen valkosuklaalevyn ja vähän muutakin herkkua, alkoi siis menemään ihan överiksi koko homma. Koska minun kohdalla yksi pala vie koko käden, niin parempi ottaa taas nollatoleranssi herkutteluun.

Tästä lähden tiivistymään:
58,9 kg (+1,5 kg)   BMI 22,4 (+0,5)
normaali paino
Tämä päivän saldo:


Salilla päätin ottaa tarpeeksi kevyet painot - jotta ei tule taas paha mieli - ja keskittyä siihen, että teen kaikki toistot enkä lipsu yhtään. Käsitreenin olinkin tehnyt viimeksi jotakuinkin tasan kuukausi sitten, joten kyllä tässä on hölläilty vähän liikaakin. Nyt on kuitenkin taas tsemppi päällä, osin siksi että olen saanut kannustavia kommentteja - kiitos niistä!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

+2 kiloa

Kuten eilen lupasin, astuin tänään vaa'alle. Viime kerrasta on tultu ylöspäin kaksi kiloa. Sinänsä se ei ole paljon, mutta taas ollaan lähes viiden kilon päässä tavoitteesta. Oletin kiloja tulleen enemmän, koska tällä hetkellä vain yhdet lukuisista farkuistani mahtuvat päälleni, ja ne kiristävät yhtä paljon kuin viime keväänä yli 60 kiloisena. Lihas on muuttunut aika hyvin läskiksi - paino ei ole noussut hirveästi, mutta vaatteet ovat käyneet todella ahtaiksi. Tätä en ihmettele yhtään, koska liikunta on tällä hetkellä täysin nollissa.


Jatkan maanantaipunnituksia, joten huomenna palaan taas painoasioissa. Tänään on tiedossa vesipaasto. Mies haluaa näin laskeutua uuteen terveelliseen kauteemme ja vaati minua osallistumaan paastopäiväänsä. Jo tässä vaiheessa päivää huomaan, että ei ole kyllä minun juttu. 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Tuomiopäivä tulossa

Päätin tulla tänne ilmoittamaan julkisesti, että huomenna on vihdoin aika astua vaa'alle. Viime kerta olikin useampi viikko ja varmasti myös useampi kilo sitten. Näköjään vaakaa karttelemalla lihon entisestään, joten huomenna itken ja pakotan itseni kohtaamaan totuuden silmästä silmään. Kerron tämä kaiken tässä nyt, jotta en voi enää huomenna perääntyä ;).

perjantai 17. lokakuuta 2014

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jännityssyöppö

Tunnemyllerryksissä alan mättämään suuhuni kaikkea mahdollista tunnesyöpön tapaan - en nauttiakseni syömisistä, vaan tukahduttaakseni tunteeni ja pitääkseni ajatukseni aisoissa. Nyt olen tajunnut tekeväni sitä paitsi negatiivisiin myös positiivisiin jännityksen tunteisiin. Kuluneen vuoden aikana olen jo kuvittellut saaneeni tunnesyömisen hallintaani, mutta viilenevä ja pimenevä syksy sekä tarpeeksi suuret tunteet ovat osoittaneet muuta.

Odottavan aika on pitkä, mutta tunnesyöpön odotusaika se vasta taistelua onkin. Mieltäni on askarruttanut kohta pari kuukautta - jotakuinkin siis tämän "luuserijakson" ajan - eräs asia, joka nyt sitten mietityttää, kunnes joskus tulee ratkeamaan. Tämä tunne on niin kokonaisvaltainen, että en saa siltä rauhaa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun. Koska en esittele elämäni kaikkia osa-alueita tässä blogissa, on tätä vähän vaikeakin selittää, mutta minulla on siis suuria tunteita herättäviä asioita meneillään, jotka kaikessa positiivisuudessaankin ovat kääntyneet nyt myös negatiivisiksi oman itseni hyvinvoinnin kannalta.


Mietin, miten suhtautuisin tähän bloggailuun nyt, kun mitään järkevää ei ole kerrottavana enkä jaksa koko ajan postata samoja masentavia asioita (syöty huonosti, liikuttu vähän, vaatteet käyneet pieniksi jne.). Ajattelin ensin vetäytyä omaan rauhaan odottelemaan tunnekuohujen laantumista, mutta toisaalta tämä blogi voisi auttaa pääsemään kiinni näihin Päärynä piukaksi -asioihin. Sitä on niin helppo jättää epäonnistumiset (kuten epäterveelliseksi sohvaperunaksi muuttuminen) huomioitta ja tuudittautua kuvittelemaan, että voisi jatkaa epäterveellisiä elämäntapoja ilman, että se näkyy tai tuntuu. Tämä kuvittelu edellyttää tietenkin peilin ja vaa'an karttamista sekä löysien vaatteiden käyttämistä. 

Nyt olen mietiskelyjeni ja huonosti nukuttujen öiden takia ollut niin väsynytkin, että blogikirjoittelu ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Yritän tästä pikkuhiljaa saada ajatuksiani kasaan. Luulisi olevan helppoa lähteä liikkeelle - siinähän saa hetkeksi muutakin ajateltavaa - mutta ei niin ei :(. Kirjoittelen tänne ja punnitsen itseni sitten, kun siihen on edes jotain fiilistä.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Laiskurin syyskuu

Tuli sitten käytyä salilla peräti neljä kertaa viime kuussa! Vähäiseksi määrän tiesin, mutta vasta koneelta liikuntakalenterin nähdessäni tajusin karun totuuden. Pientä liikuntaa olen saanut kevyillä kävelylenkeillä, mutta pääosin on tullut oltua sohvaperunana :/.



torstai 2. lokakuuta 2014

Syyskroppa

Viime aikoina on ollut kyllä tylsiä postauksia, pahoittelut siitä. Ei ole ollut oikein pirteitä kirjoitusaiheita eikä uusia kuvia. Pyöritellään siis tässäkin vanhoja juttuja. Postausten suppea aihepiirikin johtuu edellä mainituista asioista, eikä siitä että viettäisin täällä kaikki aikani kroppaani tutkien ;).

Eilen blogiani selatessa huomasin, että muutoskuvissa on peräti neljänä peräkkäisenä syyskuuna (2011-2014) otetut kuvat. Näiden kaikkien kuvien välissä on ollut aikamoista jojoilua, joten ihan näin yksioikoinen vuosittainen muutokseni ei ole ollut.



Kyllä tuli kevyt olo, kun katsoin vuoden takaisia kuvia - huh huh!

tiistai 30. syyskuuta 2014

Tiistain paino

57,4 kg (-0,4 kg)   BMI 21,9 (+0,2)
normaali paino

Uusi painolukema on päivitetty.



maanantai 29. syyskuuta 2014

Mittakuvat 9/2014

Vihdoin eilen sain itseni kameran eteen. Mittoja en jaksanut edes ottaa. Tiedän mittaamattakin, että ympärysmitat ovat kasvaneet, ja se riittäköön tällä kertaa. Puntarillakaan en ole käynyt hetkeen, mutta yritän punnita itseni huomenna ja lisäillä painon sitten jälkijunassa.


13.1.2014                            13.6.2014                        25.09.2014
67,7 kg  BMI 25,8                 56,2 kg  BMI 21,4               57,4 kg   BMI 21,9
lievä ylipaino                                            normaalipaino                                        normaalipaino 

Muutoskuvat-sivulta löytyvät kaikki kuukausikuvat. 

Tein kuvavertailua vuoden löysimpään ja tiukimpaan kuntoon. Vielä ollaan onneksi lähempänä kesäkuntoa, ja yritän siihen suuntaan palatakin.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kadoksissa

Olkoon tämä postaus nyt tylsä ja kuvaton, kun olokin on (yhä) samaa luokkaa. Tällä viikolla on tullut käytyä salilla kolme kertaa. Jei, mutta kuitenkin plääh :(. Salille meno on ollut vaikeaa ja niin myös treenaaminen: kroppa on turvonnut, kunto on laskenut ihan pirusti ja kaikki tämä masentaa treenatessa. 

Salilla olen itsekseni jupissut ja kironnut, mutta eilen purskahdin melkein itkuunkin. Itse asiassa purskahdinkin, mutta kyyneleitä ei onneksi tullut. Jalkaprässissä (selälleen maaten, jalkaliike ylös päin) tein vielä kesällä 3 x 20 toistoa 100-110 kilolla ja nyt teki tiukkaa 70 kilolla!!! Ei ihme, koska kyseisen treenin olin tehnyt viimeksi heinäkuun lopussa. Mutta koska tuo liike on ollut minulle mieleinen ja helppo, niin siksi olo oli jotenkin ylivoimaisen surkea ja itku oli todella lähellä. Kaiken huipuksi viikonlla koira astui jalalleni, ja sen jälkeen onkin taas yhtä varvasta jomottanut - tuntuu, että palattiin varvasmurtuman parantumisen suhteen alkuun :(. 

Olen tässä koittanut hakea netistä valokuvista inspistä, miettinyt saliohjelman vaihtoa yms. Sunnuntaina koitan istua rauhassa alas ja miettiä tätä treeni- ja syöntihommaa. Nyt olen lusmuillut pari kuukautta, ja olo ei ole tästä rentoutunut, vaan olen koko ajan väsynyt ja pahalla tuulella. Tämä olo on yhdistelmä arkieloa, treenaamattomuutta ja huonoa ruokavaliota. Miten tässä taas kävi näin? Nyt en ymmärrä enää itsekään itseäni. 

maanantai 22. syyskuuta 2014

Taas plussaa

57 kg (+0,5 kg)   BMI 21,7 (+0,2)
normaali paino

Toinen plussaviikko peräkanaa :/. Nyt vatsa on jo suht ok, joten yritän tehdä tästä viikosta paremman kuin viime viikko oli.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kierteessä

Kyllä on ollut vaikea viikko!!! Jätin suosiolla mitat ja kuukausikuvat ottamatta, kun ne eivät olisi yhtään parantaneet fiilistä. Vatsaongelmien myötä on kierre pahentunut entisestään: ei kunnon treeniä, motivaatio treenaamiseen laskee, tulee morkkis ja syömisetkin levähtää jne. Samantapaisesta kierteestä kirjoitti myös Anna Too Big to be me -blogissaan hetki sitten. 

15.-21.9.2014


Salille pääsin vatsan takia vain pari kertaa, ja nekin kerrat treeni oli ihan tukkoista. Kävellä yritin jonkin verran, mutta sekin touhu oli vähän pakkopullaa. Nyt on koko paletti ihan sekaisin! Tässä on paljon mietittävää, myös muuhun kuin blogin aiheisiin liittyen, eikä sekään helpota tätä tilannetta. Koitan täällä rämpiä ja miettiä asioita...

lauantai 20. syyskuuta 2014

Pömppö

Tämän viikon ykkösasia on ollut vatsa, joka on ollut koko viikon ihan sekaisin. Treenannut olen sen, mitä olen pystynyt, mutta muutaman kerran on ollut pakko perua sovittu treeni ihan vaan sen takia, että sitä ei ole voinut tehdä vessassa ;).

Tämän viikon pömppö vrt. viime mittakuva.

Turvotus on ollut ihan järkyttävä jo aamusta lähtien. Koko viikon onkin ollut hirveä ongelma vaatteiden suhteen. Miten saada peitettyä tuollainen pömppö XS-S -kokoisten tiukkojen paitojen alle? Laihtumisen myötä hävitin löysiä vaatteita urakalla, ja nyt niitä olisi taas tarvittu. 

On sellainen olo, että tämä vaikuttaisi joltain pieneltä, mutta sinnikkäältä, pöpöltä - ei edes varsinaiselta vatsataudilta, jollainen minulla oli toisen taudin lisänä parisen viikkoa sitten. Päivän alkupuoli on pahin, iltaa kohti olo paranee (paitsi turvotus lisääntyy). Huomenna onkin oikein kiva ottaa kuukausimittoja ;).

tiistai 16. syyskuuta 2014

Tarkistuspaino

Tämän aamun paino, maanantain kunnollisten ruokailujen jälkeen, oli selvästi korkeampi kuin eilinen. Vaihdoinkin sivupalkin painotietoihin realistisemman painon.

56,5 kg (+0,3 kg)   BMI 21,5 (+0,1)
normaali paino

Eilen oli tosiaan aika tiukka päivä, ja väkisin sen salinkin tungin mukaan. Täytyy myöntää, että treenitauon huomasi. Ei auta...treenaamatta ei kunto palaudu, joten huomenna taas salille. Salitreenin lisäksi maanantain saavutuksiin voi lukea kahden vesilitran juomisen! 



Aamupömpötys.

Eilistä häiritsi järkyttävä päänsärky ja vielä järkyttävämpi turvotus. Yllä aamuhämärässä ennen aamupalaa otettu sivuprofiilikuva tyhjästä vatsastani! Päivän aikana vatsa turposi entisestään, ja oleminen meni aikamoiseksi "raskauden" peittelyksi.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Viikkoon ilman tekosyitä

Tästä  lähdetään taas tavoittelemaan kiinteämpää kroppaa ja sitä 55,0 kilon painolukemaa. Sen verran pitää puuttua tämän aamuiseen painoon, että eilen oli etova olo ja vasta nukkumaan mennessä tajusin, kuinka heikosti tulikaan syötyä. Taidan siis ottaa huomenna vielä tarkistuspainon.

55,8 kg (-0,4 kg)   BMI 21,3 (-0,1)
normaali paino

Tänään on tiedossa todella tiukkaan aikataulutettu päivä, mutta aion mahduttaa salitreenin vaikka väkisin muiden menojen joukkoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menen tukka putkella kello 7.30-20.30. En hyväksy enää itseltäni mitään tekosyitä treenin väliin jättämiseen. Treeniin revitään aika, vaikka sitä ei olisikaan! Jo on kumma, jos uni ei tule illalla.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Uusi lehti kääntyy

Liikunta- ja ruokailurutiinini ovat olleet hetken ihan kadoksissa. Myönnän, että tässä on ollut oikein luuserimeininki ja voin syyttää pelkästään omaa heikkouttani. Oikeita syitäkin liikkumattomuuteeni on ollut, mutta myös tekosyitä (esimerkiksi nyt tämän viikon olisin jo ollut ihan liikuntakykyinen). Epäterveelliseen ruokavalioon ei sitten ole ainuttakaan järkisyytä, joten mitäpä sitä selittelemään.


Nyt olo alkaa olemaan jo niin huono, että on ihan pakkokin herätä todellisuuteen. Painoni ei ole sanottavammin muuttunut, mutta liikkumattomuus ja huono ruokavalio tuntuvat kaikin tavoin: puolesta päivästä lähtien vatsa on aina todella turvonnut, närästyslääkettä on kulunut, väsymys ja lamaannus ovat jokapäiväisiä, kunto on alkanut rapistumaan, kroppa on selvästi löysempi ja pikkuhiljaa olen alkanut tuntemaan itseinhoa ja tyytymättömyyttä omaan elämään. Vain muutamassa viikossa itselleen voi saada tosi huonon olon :(.

Kaikin tavoin siis on aika ottaa itseään niskasta kiinni. Huomenna on se kuuluisa MAANANTAI, jolloin palaan terveellisiin elämäntapoihini. Jotta tämä onnistuisi tällaiselta suorittajalta, on tällä viikolla taas aika miettiä uusia tavoitteita.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Muutosta väärään suuntaan

Moni ei välttämättä edes huomaa mittojeni kasvua. Itse huomaan sen ihan konkreettisestikin nyt, kun vaateinventaarion jälkeisen kaappini vaatteet ovat alkaneet pikkuhiljaa kiristämään. Olen uhkaavasti kasvamassa ulos jo isoimmistakin housuistani (venyvät vaatteet ovat tietenkin asia erikseen)!! 

Kesäkuu 2014 vrt. elokuu 2014.

Juhannuksen aikoihin olin jo aika hyvässä kunnossa, mutta nyt kroppa on pehmeämpi. Reisien välinen rako on alkanut kaventumaan, maha pullottamaan ja orastava lihasten erottuvuus häviämään. Kesäkuun kuvissa oli reisissäkin vihdoin alkanut tapahtumaan jotain kehitystä, enää sitä ei huomaa. 

Kesäkuu 2014 vrt. elokuu 2014.

Ei tilanne ole ulkoisesti paha vieläkään, mutta joskus sentinkin muutos voi olla ratkaiseva vaatteissa, eikä minulla ole halua eikä suoraan sanottuna varaakaan kasvaa ulos vaatteistani. Lisäksi henkilökohtaisessa ihannekropassani lihakset erottuvat jonkin verran, ja siksikin haluan muokata kroppaani vielä lisää.

Kesäkuu 2014 vrt. elokuu 2014.

Pieni muutos on usein suuremman muutoksen alku, niin hyvässä kuin pahassa, enkä siksi jää tuudittautumaan uusiin mittoihini. Mietin, mitä minä ITSE ajattelen asioista ja mitä minä ITSE haluan. Monelle ei ole tärkeää lihaserottuvuus, osalle riittäsi se, miltä näytin 65 kiloisena, mutta nyt onkin kyse minusta ITSEstäni. En ole toteuttamassa muiden toiveita, vaan omiani!

Minun toiveeni ja haaveeni ovat olleet samat, vaikka tässä jalkavamman mukana tuoma motivaation lasku on hidastanutkin hommaa tai vaikka pari viime kuukautta herkuttelinkin lungimmin. Minun on ollut ihan hyvä olla tässä koossa hetken aikaa, mutta edelleen havittelen omaa päämäärääni. En tyydy tällä kertaa jäämään kahden metrin päähän maaliviivasta, vaan aion mennä maaliin asti.