keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ethän sä ole lihonut

Te lukijat tiedätte totuuden viime aikaisesta nopeasta lihomisestani, todella epäterveellisistä syömisistäni, ja ehkä olette rivien välistä lukeneet myös mieleni tilasta (jonkilaista masennustakin siis ilmassa). Reaalimaailmassa, kun olen koittanut ystävilleni avautua itselleni jo kipeästäkin asiasta, keskustelu on jatkunut muun muassa tähän tapaan (alla olevat tekstit ovat ajatuksiani, ei vastauksiani):


"Kai sä nyt edes joskus jätskin voit syödä." 
Juu, olen syönyt koko kesän päivittäin (ja vielä suurimman mahdollisen eli Jättis-tuutin)
ja tänäänkin jo yhden.

"Ota, ota lisää, sähän kuihdut kohta." 
Mutta, kun olen jo ihan täynnä, enkä todellakaan näytä aliravitulta.

"Kyllä nyt kerran voit leivoksen syödä."
En ole koskaan edes tykännyt leivoksista, joten miksi väkisin - 
varsinkin, kun on tullut syötyä noita herkkuja ihan liikaa.

"Kai sä nyt kerran voit salin jättää välistä."
No, kahteen kuukauteen en ole käynyt kertaakaan. 
Nyt on juuri hyvä tsemppi, ja saisin itseni vihdoinkin treenaamaan.

"Miten niin et muka nyt voi syödä hampurilaista, ethän ole edes lihava?"
Olen syönyt ihan tarpeeksi jo tänään ja tällä lihomisvauhdilla
 olen satakiloinen kolmen vuoden sisällä. 

"Ei sun tarvitse laihduttaa, kun olet normaalipainoinen." 
Ylitin muuten senkin ylärajan juuri :( ja en tunne oloani mitenkään hyväksi tässä painossa. 
Voi sitä olo olla liikapainoinen, vaikka onkin vain tukeva eikä todella lihava.

"Ai, säkö muka olet lihonut? Älä kuule viitsi valittaa olemattomista!"
+10 kg joulukuusta, vaatekoko 36/38 > 40/42 - vähän on kyllä tullut massaa.

"Miksi sä nyt taas uusia vaatteita tarviset? Juurihan sä ostit uusia."
Mutta kun mikään ei mahdu enää päälle.


Näin kommentoivat minua hoikemmat ihmiset, joilla itsellä ei ole ollut koskaan paino-ongelmia eli heillä ei ole mitään käsitystä ahdistuksestani. En myöskään ole valittanut heille jatkuvasti asiasta, vaan harvoin jossain yhteydessä maininnut, että nyt olen huolissani omasta lihomisestani, eli heillä ei ole ollut syytä ärsyyntyä jatkuvasti valituksestani. Tuntuu kuin minua ei kuunneltaisiin eikä minua otettaisiin tosissaan. Ongelma on kuitenkin olemassa, ja se on todellinen! Ei tuollainen painon nousu ole missään nimessä terveellistä!

Koen, että en voi aidosti asiasta keskustella kenenkään kanssa ja että en saa tukea elämäntapamuutokseeni. Saan osakseni vähättelyä, vaikka jokainen varmasti näkee lihomiseni ja ainakin luulisi näkevän elämänilon häviämisen, johon vaikuttavat toki ne lihomisen taustallakin olevat asiat. Tämän takia bloggaus on minulle keino käsitellä näitä itseä mietityttäviä asioita, epäonnistumisineen päivineen. Kuten olette huomanneet, tämä ei ole mikään tsemppiblogi hymyilevine kasvoineen ja "Tää elämäntapamuutos on niin helppoa" -kommentteineen. Olen aito esimerkki ihmisestä, jolle syömisasiat eivät ole helppoja. 

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella rankka (kaikesta en tänne kuitenkaan ole kirjoitellut), ja se on sekoittanut koko prosessia ja vaikeuttanut todellakin tällaisen tunnesyöpön elämää. Muistan vielä, kuinka itse viime syksynä työkaverin keksiessä tekosyitä, miksi ei pysty laihduttamaan, pidin häntä pahemman luokan luuserina. Kun itsellä oli kova tsemppi ja elämä mallillaan, kaikki tuntui helpommalta, enkä voinut ymmärtää niitä, jotka eivät saaneet aikaiseksi mitään muutosta. Olihan minulla itselläkin  kokemusta aiemmasta saamattomudesta, mutta kunnon flown ollessa päällä, unohtui omat heikot hetket. Nyt ymmärrän taas paremmin niitä, joille muutos parempaan on vaikeaa ja pystyn myös ymmärtämään, miten joidenkin on vaikea tajuta, kuinka vaikeaa tämä oman suunnan muuttaminen on. Sitä en kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, miksi joidenkin halua muuttaa elämää terveellisempään suuntaan vähätellään ja jopa terrorisoidaan.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Pieni askel parempaan








Tässä kuvin eiliset syömiset. Yritystä oli, vesi ja aamupala, mutta kunnon lämmin ruoka puuttuu yhä eli korvasin sen taas leipiä mussuttamalla eikä tuo muukaan tosiaan esimerkillistä ole - todella pieni askel siis siihen kunnon ruokavalioon. 




maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kannustusta

Ihan sairaan upeata, kun sieltä näyttöjen toiselta puolelta on tullut niin ihania kannustuksia!!!! Kiitos, kiitos, kiitos - kyllä auttaa! Lunastin lupaukseni ja tänään liikutin itseäni pyörällä (meninkin kiireessä salimatkat polkien), kuntosalivälineillä ja silitysraudalla (iso vaatevuori silitettävää alkoi jo tuntumaan kropassakin). Koiralenkkeily jäi tänään puistokävelyksi. Huomenna taas uusi hyvä päivä!

+10 kg

17.12.2012 (BMI 21,4 normaalipaino)
29.7.2013 (BMI 25,2 lievä lihavuus)
Blogin alareunan tickeriäkin jouduin venyttämään - tosin ihan väärästä päästä :(.

Nyt ei enää auta mikään marttyyriys!!!!! Vaikka mopo onkin karannut käsistä, tällä on vielä jäljellä jalat, joilla lähtee salille kävellen (alkuun ja loppuun siis parin kilometrin lenkki) N-Y-T-NYT!


sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hiilareita ja e-koodeja

Tässä nyt ihan rehellisesti kuvina se, millä tasolla syömiseni tällä hetkellä on eli eilinen ruokavalioni (voiko tuota edes ruokavalioksi kutsua).  Kuumana päivänä ei oikein tehnyt edes mieli syödä, joten ruokarytmikin oli mitä oli. Pakko kuitenkin tunnustaa, että huonomminkin tässä on eletty!




Kaikki teoriatieto ruoka-aineista minulla on eli en tarvitse opastusta terveellisestä ruokavaliosta, e-koodeista, hiilarihumalista tms., vaan muutos on nyt pelkästään mielen taistelua. En ole tällä hetkellä tyytyväinen itseeni, ja se taitaa nyt lisätä tätä "itsetuhoisuutta" ja itsesäälissä rypemistä :(.

Ps. Pitää vielä lisätä, että tuo alkoholi ei ole kuulunut kesäjuomiini vakituisesti - koko kesänä on kulunut kuusi siideriä/lonkeroa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Voihan pläski!

Salille?
Biitsille?


Nopean takaisin lihoamisen myötä moni asia on taas alkanut tuntumaan todella masentavalta: Vaatteet ovat vähissä, kun sovituskoppipainajaiset eivät kiinnosta. Ei juuri huvita nähdä kavereita. Biitsitkään eivät houkuta. Uuden työn pirteä alkukin epäonnistui, kun joudun taas käyttämään vaatteita, joissa en tunne itseäni viehättäväksi, itsevarmaksi tai edes omaksi itsekseni.

Kuten tämän päivän kuvista näkyy, ei näytä hyvältä paljastavissa eikä peittävissä vaatteissa :(. Tuollaisesta peilikuvasta siis viimeksi kirjoitin. Selluliittiakin on tullut alakroppaan aivan järkyttävästi. 

Noin seitsemässä kuukaudessa plus yhdeksän kiloa vähän päälle 160 senttisessä kropassa! Muutos näkyy - ja kauas. Vertailuksi: jo loppupuolella raskautta olevalle 10 senttiä pidemmälle kaverilleni kiloja on kertynyt samassa ajassa vain seitsemän. Jos en olisi juuri hetki sitten ollut niin hyvässä kuosissa, ei tilanne olisi varmaan yhtä kiduttava. 


Sitä itseänsä!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Paha mieli

Tänään näin ulkoillessani sivukuvani kaupan ikkunasta pariinkin otteeseen - itku meinasi tulla silmään :'(. Aivan järkyttävää!!! Kesällä päälleni on mahtunut vain pari vaatekertaa, ja nyt alkaa olemaan nämäkin jo liian pienet. Näin käy, kun luopuu isoiksi jääneistä vaatteista ja lihoo takaisin... Suoraan sanottu aivan paska fiilis tällä hetkellä!!!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Mansikoiden pakastaminen

Tämän blogin kautta, ja ihan livenäkin, minulle vinkattiin, että voisi olla fiksumpaa pakastaa mansikoita soseutettuna, koska käytän niitä pääasiassa vain smoothieissa. En ole mikään keittiöihminen, ja eipä tällainen ajatus ole käynyt edes mielessä ;). Kiitos siis vinkistä! Pohdittuani asiaa aloin kuitenkin miettimään, olisiko se siltikään paras tapa minulle. 


Käytän mansikoita todella säästeliäästi, jotta niitä riittää mahdollisimman pitkään. Pakastan mansikat pienimmässä pakasterasiakoossa, ja yhdessä rasiassa on ainekset 2-3 aamun tarpeeseen - juuri ja juuri sen ajan mansikat säilyvät jääkaapissa smoothiekelpoisina. Yhteen pakasterasiaan menee enemmän sosetta kuin kokonaisia mansikoita, joten huomioiden kulutukseni ja säilyvyys jääkaapissa sosetta pitäisi pakastaa hyvinkin pieninä määrinä ja rasiat jäisivät selvästi vajaiksi (sotkuinen pussitouhukaan ei oikein innosta), jolloin tilaa ei säästyisi. Smoothieta valmistaessa laitan kaikki ainekset sekoittajaan, joten silloinkaan ei ole merkitystä, ovatko mansikat ennalta soseutettuja vai kokonaisia.


Yllätyin, kuinka pieneen tilaan neljä laatikollista (20 kg) mansikoita mahtui. Kokonaisina mansikat veivät pakastimesta yhden laatikon (puolet hyllyn koosta), yhden kokonaisen hyllyn ja kolmasosan hyllyä eli käytännössä noin kahden kokonaisen hyllyn verran. Ei paha! Kyllä tuonne sekaan mahtuu rehupussit ja annospusseissa kanaa ja lihaa - juuri muuta kun en pakastakaan. Nykyinen tapa on ehkä sitten kuitenkin minulle sopivin ja mutkattomin (ja siistein) tapa, mutta jos on tarvetta säästää tilaa pakastimessa niin soseutus voi olla siihen ratkaisu.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Pakkasta


Tänään kului useampi tunti pakastuspussien ja -rasioiden keskellä. Nyt on kuitenkin taas jauheliha- ja kana-annoksia viikoksi sekä mansikoita usean kuukauden aamusmothieen. Myöhästyin parhaimmasta sesongista, ja mansikoiden hinnat olivat jo melko korkeat (30-35 e/laatikko).

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Säälittävää

Tämä blogi alkaa olemaan jo ihan säälittävä - ei todellakaan mikään menestystarina :(. Sellaiseksi koitan tämän vielä kääntää enkä aio häntä koipien välissä hävitä täältä blogimaailmasta. Tänne kirjoittaminen on nyt kuitenkin ollut todella epämotivoivaa, kun olen taas viime kesäisessä lähtötilanteessa. 


Ollapa joskus vielä mieli näin tyyni.

Viimeiset viikot olen todella työstänyt pääkoppaani ja saanutkin pari isoa solmua aukeamaan - asioiden käsittely jatkuu kyllä vielä pitkään. Olen tietyissä asioissa taistellut todellisuutta vastaan eli koittanut ummistaa silmäni oikeilta ongelmilta (olen ne kyllä tunnistanut ongelmiksi, mutta ei ole ollut voimia tarttua niihin). Olen yrittänyt sivuuttaa ne muuttamalla elämässäni asioita, joiden olen ajatellut tekevän minut onnellisemmaksi ja jotka eivät sitten kuitenkaan ole onnea ja tasapainoa tuoneet, koska se iso ahdistava möykky on ollut yhä sydämessä. Olen vain puristanut itseni niin henkisesti kuin fyysisesti ihan kuiviin ja samalla terveelliset elämäntavat ovat jääneet, mikä tietenkin on lisännyt pahaa oloa. Painonnousuni tausta on ollut siis ihan psyykkinen. 

Ollapa joskus vielä olo haituvankevyt.

Tuntuu, että loma on mennyt hukkaan: En ole piristynyt. Olen itkenyt silmät päästäni ja ollut ahdistunut, kun olen käynyt läpi kipeitä asioita. Välillä on ollut tsemppipäivä, kun olen päässyt salille tai lenkille, mutta sitten on ollut niitä päiviä, kun en olen päässyt sängystä ylös tai olen lähtenyt salilta pois vartin jälkeen. Koitan kuitenkin ottaa tämän kasvun kannalta ja miettiä, että ajatusten selveneminen on voitto sekin ja tietenkin  välttämätöntä todellisiin elämäntapamuutoksiin. Mutta kyllä se piru vie ottaa päähän, kun taas aloitan urakan alusta!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Viikko 26 ja punnitus

Kylläpä on vaikea sovittaa bloggailua ja lomaa, kun ei ole aina tietokone mukana/netti käytössä. Loman lisäksi on sairastelu vaivannut uuteen rytmiin pääsemistä. Tässä tulee nyt vähän jälkijunassa viime viikon liikuntaa ja tämän viikon järkyttävä maanantaipaino.

Viikko 26:



Moveja on siksi niin monta, ja osa lyhyitäkin, että yhdeltä salikerralta on erikseen aina alku- ja loppulämmittelyt.



Viikko 27, punnitus:
65 kg (+0,5 kg)  BMI 24,8 (+0,2)

Vaikka kuinka yritän, en mahda mitään sille, että tunnen olevani The Biggest Loser - enkä tarkoita nyt siinä positiivisessa mielessä :(. Tästä suosta tuntuu taas niin pirullisen vaikealta päästä ylös. Lieneekö sattumaa, että tänään salin pukuhuoneessa eräs iäkkäämpi treenari yht'äkkiä kaiken hiljaisuuden keskellä toivotti minulle hyvät treenit. Olin ihan äimän käkenä - ei tuolla salilla juurikaan tuntemattomat toisilleen puhu. Kiittelin kovasti, tulin hyvälle mielelle ja salilla kelailin, että kohtaloko tässä koittaa puuttua peliin ja tukea minua treenin aloittamisessa ;).