torstai 31. tammikuuta 2013

Tauolla

Täällä on nyt oltu sitten viikko treenailematta. Harmittaa, kun aika on on niin kortilla, mutta jos nyt vielä hetken kestän - salivieroitusoireet ovatkin kyllä pahat! Tauko liittyy nyt siis vain siihen, että tällä hetkellä on niin monta rautaa tulessa, että kun niitä oman työpäivän jälkeen taon, ei meinaa aikaa vuorokaudessa riittää. Ei mitään dramaattista, mutta kaikesta en täällä erinäisistä syistä kirjoittele.

Tauko liittyy siis lähinä treenaamiseen ja painonseurantaan eli en aio ottaa paineita siitä, että kyttäisin puntaria. Kun olin vuodenvaihteeseen asettanut tavoitteet, niin se puntaristressi kyllä iski joulukuussa pahemman kerran. Nyt koitan tässä mielessä hellittää painoasioissa. Missään nimessä en ole tarkoituksellisesti heittänyt pyyhettä kehään treenitauon ajaksi, kuten eräs lukija oli sekavista kirjoituksistani ymmärtänyt ;). 

Pyrin siis yhä syömään ravinto-ohjelmani mukaan. Viime aikoina on ollut joitakin todella vaikeita hetkiä (repsahduksia ruoka-asioissa). Kun en liiku tai olen stressaantunut, se on tuonut oman haasteensa. Yritän kuitenkin edelleen syödä niin terveellisesti kuin mahdollista enkä ajattele että nyt "tauollani" minulla on lupa syödä vapaasti, miten lystään. Täällä tsempataan niin hyvin kuin tässä tilanteessa vaan pystyn :). 

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pullamössö

Miten voi olla, että kun on viikon harrastamatta liikuntaa, tuntuu kuin olisi muuttunut pullamössöksi eikä olisi ikinä käynytkään salilla!!! Olen lihonut/turvonnut vielä lisääkin - nyt on jo isomman koon housutkin käytössä. Tämä treenin pakkotauko on kyllä tällaiselle joko-tai-ihmiselle ja pahanluokan jojoilijalle vaikea paikka. 


Pelkään, että masennun tästä "massakaudesta" - nyt olen lähempänä viime kesän painoa kuin joulun painoa  :(. Voi kun kaikki olisi helpompaa ja yksinkertaisempaa ja sitä vapaa-aikaa olisi riittämiin. Mutta ei auta, vielä hetki täytyy keskittyä päätösten seuraamuksiin, eli kaikki vapaa-aika on nyt totaalisen varattu muuhun. 


Ps. Osan tämän pakkotauon kirjoituksista olen kirjoittanut etukäteen, jos joku siellä päässä nyt ihmettelee, kuinka minulla on kuitenkin aikaa istua koneella. Toki, jos olisi aikaa, menisin salille/lenkille, enkä istuisi bloggaamassa (vaikka tämä kivaa  onkin) ;).

tiistai 29. tammikuuta 2013

Vielä matkamittauksesta



Kun en nyt saanut ihan tyhjentävää vastausta rannetietokoneen toiminnasta juoksumatolla, tein vielä vertailua juoksumaton näytön ja oman mittarini kanssa. Noin 1,5 kilometriin asti niissä lisääntyi matka samaa tahtia, mutta sitten mittarini lähti omille teilleen, ja 15 minuutin jälkeen olin mittarin mukaan juossut kilometrin enemmän kuin juoksumaton näytön mukaan. Alun yhtenevistä luvuista päättelin, että kai se mattokin näyttää kilometrejä. Jatkossa seuraan sitten juoksumaton näyttöä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikko 28

Tässä tämän viikon vähäiset liikunnat:

ma:  juoksu
ti:    kuntosali
ke:   -
to:   kuntosali
pe:   -
la:    -
su:   -



Loppuviikolla ruokailut ja unet ovat olleet yhtä sekavia kuin ajatuksenikin - liikaa uusia tuulia ja vanhoja myrskyjä. Tunteet ohjaavat yhä syömisiäni, silloin kun olen ahdistunut :(.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Aikalisä

Tämä viikko on ollut yhtä myllerrystä. Olen kiireaikataululla, suorastaan paniikissa, tehnyt muutaman isomman ratkaisun: toinen liittyy tähän Päärynä piukaksi -muutokseen ja toinen ihan muuhun (siitä en siksi tässä nyt enempää avaudu): innoistuin, mietin uskallanko, repäisin ja mietin teinkö oikeita ratkaisuja. Näiden lisäksi ajatuksissa on pyörinyt muutama muu ahdistava asia sekä tämä huima takapakki painoasioissa, joten eipä tämän viikon "unikoulustani" tullut mitään.

Päärynä piukaksi -teemaan liittyvä päätös on tosi innostava ja odotan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Noin kuukauden kuluttua aloitan nimittäin ihan oikean PT-suhteen, tämän nykyisen etä-PT:een sijaan. Sanoin, että haluan nyt kovaa treeniä ja että minulta vaaditaan paljon. Huh - mihinkähän itseni oikein olen laittanut ;). Tämä on kuitenkin sellainen valopillkku, joka piristää mieltä, vaikka useampi asia nyt ahdistaakin.
Yleinen olotila on tämä: ahdistunut ja hämmentynyt.

Niiden muiden päätösten ja ajatuksien takia nyt on aikalisän paikka treeneissä ja varsinkin laihdutusasioissa. Psyyke käy tällä hetkellä niin kovilla kierroksilla ja erään päätöksen eteen täytyy nyt tehdä pienessä ajassa paljon duunia, että kaikki ylimääräinen energia menee siihen, että selviän arkiaskarreista. Seuraavien parin viikkon aikana treenaaminen tulee olemaan mahdotonta tai todellakin satunnaista, joten en halua ottaa mitään paineita treeneistä ja painosta.

Etä-PT:ni aisti kaaoksen jo aiemmin ja on jo ehdottanut taukoa. Tänään sitten sanoin hänelle, että palataan asiaan taas ensi kuun puolessa välissä. Pakko hellittää: aika ja voimat eivät nyt riitä kuin näihin päässä pyöriviin asioihin. Jotta en stressaa treeni- ja painoasioista, aion nyt skipata punnitukset ja kuukausikuvatkin. Niiden suhteen palaan asiaan vasta helmikuun puolella, muuten koitan tänne kyllä jotain kirjoitella.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Mysteerikymppi

Sain urheiluliikkeen välittämänä Suunnolta vastauksen, että kyllä tuo minunkin rannetietokone vaatisi sen Foot PODin (ovh. 99 e) mitatakseen matkaa juoksumatolla. Ulkonahan kilometrit mitataan gps:n avulla. Mittarissa on myös kiihtyvyysmittari, jonka avulla matkamittaus jatkuu, vaikka gps ei toimisi katvealueella. Ilmeisesti kiihtyvyysmittauksen takia kelloon kertyy kilometrejä juoksumatollakin. Ei ne kuitenkaan taida mennä ihan yksiin oikeiden juoksumattokilometrien kanssa. 

Juoksumaton näyttämä nopeus oli tuon lenkkini aikana 7,9-8,5 (pääasiassa 8,0). Jos ne nyt sitten olisi kilometrejä tunnissa, niin 50 minuutissa olisin juossut noin 7 kilometriä. Salityöntekijä epäili, että kyseessä olisivat mailit, jolloin matka olisi suunnilleen se kymppi. Nyt kun tämä niin kovasti mietityttää, niin täytyypä kysyä vielä uudestaan salilla asiasta. Kyllä menee vaativaksi, mutta kun aloin selvittää, niin täytyyhän tämä loppuun asti selvittää ;).

torstai 24. tammikuuta 2013

Smart Shaker

Analysoin aiemmin treenikassini pullokokoelmaa (täällä). Postaus tuottikin lukijalta vinkin kunnon shakerista. En tajua, miten olen sellaisen monikerroksisen shakerin aiemmin ohittanut - varmaan siksi, että normaaleissa marketeissa, joista olen putelini hankkinut, ei ole tuollaisia hienouksia ollut. Netistä löytyi tämä ihanuus:

Käytännöllinen korkkisysteemi ja yksi lisäkerros.

Alla on kuva kaikista shakerin osista. Siivilän ja kannen lisäksi mukana on kaksi pullon pohjaan kiinnitettävää lisäkerrosta, joihin voi säilöä jauhetta tai vaikka lisäravinnetabuja. Tuon kuvassa näkyvän toisen lisäkerroksen lokerikon saa tarvittaessa irti.

Shakerin osat.

Siivilä kiinnittyy tukevasti korkkiosaan. Muissa shakereissäni siivilä laitetaan pullo-osaan eikä se ole yhtä helppokäyttöistä. Tässä shakerissa on myös suosikkikorkkimallini ;).

Siivilä kiinnitetään korkkiosaan.

Nyt treenilaukussani on kolmen pullon sijaan kaksi pulloa - toinen tavallinen juomapullo ja toinen shakeri. Pärjään nyt yhdellä shakerilla: Salireissulla juomaosassa on ennen treeniä otettavat jauheet. Pohjassa on mukana yksi lisäosa, jossa on treenin jälkeiset jauheet. Vielä pitemmälle organisoituna, voisi salireissulla pärjätä yhdelläkin pullolla, kun juomaosaa käyttäisi myös vesipullona  - lisäkerros jauheineen voisi olla pukukopissa tai vaikka treenatessa mukana pullon pohjassa kiinni.


Nyt olen testannut pulloa parisen viikkoa ja todennut hyväksi. Kierteetkin toimivat moitteettomasti. Keljuttaa, kun en älynnyt samoilla postimaksuilla tilata kahta shakeria - aina kun ei ehdi ajoissa tiskaamaan ;). Pistinkin juuri nettitilaukseen uuden erivärisen pullon. Sitten voinkin tuunata shakeria kaksiväriseksi yllä olevan kuvan tyliin.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Juoksun jälkeen

En huomannutkaan eilen mainita, että vaikka muuten juoksu ei tuntunut raskaalta, niin noin 40 minuutin kohdalla lonkan koukistajiin alkoi tuntumaan oikein tosissaan - harkitsin jopa keskeyttäväni. Tänäänkin lonkissa tuntui niin paljon, että vaihdoin aamun jalkatreenin selkätreeniin. Pohkeet tai reidet eivät tulleet lainkaan kipeiksi, mutta lonkan koukistajat - weird!! Venyttelin niitä eilen, mutta ei se poistanut tämän päivän jumia.

Eräs lukija kommentoi, että olin juossut tuohon aikaan (51 minuuttia) pitkän matkan (korostan vielä, että juoksin matolla ja tasamaa-asetuksella). Kun itse en juoksun päälle juuri ymmärrä, rupesin itsekin miettimään, että voiko matka olla oikein. Näinpä oikein vaivaa selvittääkseni asiaa:

1. Soitin urheiluliikkeeseen, että voiko sykemittarini tosiaan mitata matkaa juoksumatollakin, kuten muistelen myyjän puhuneen. Mittarin mainostettiin kyllä olevan kehittyneimpiä rannetietokoneita, mutta... Myyjä lupasi soitella Suunnolle huomenna, joten enköhän pian ole viisaampi.

2. Soitin kuntosalilleni ja kysyin, ilmoitetaanko juoksumattojen matka maileina vai kilometreinä. Saliohjaaja veikkasi nopeasti mailia, ja kun sen tiedon pohjalta tein laskelman, 10 kilometriä kuullosti ihan oikealta.

Joku voisi ajatella, että mitä väliä yhdellä juoksulla on, mutta kyllä se erilailla motivoi, kun tietää paljonko juoksee ;). Jos tuo sykemittarini mittaa matkaa ilman jalka-anturaa, niin aikamoinen vehje se kyllä on.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Sakkolenkki

Lupasin Lady Puntille viimeksi, kun painolukema alkoi numerolla kuusi, että jos sama luku vielä toistamiseen jostain kumman syystä pääsisi kummittelemaan, juoksen 10 kilometriä. Tänään sitten lunastin lupaukseni ja päälle vedin vielä puolen tunnin keskivartalotreenin.

Alla todistusaineistoa lenkistä. Juoksu tapahtui juoksumatolla, ilman mäkiä, mutta kymppi kuin kymppi ;). Fiilis oli kevyt koko matkan ja tuli niin hyvä olo kaiken viime viikon kärvistelyn jälkeen.



28. Punnitus

Taas ollaan takaisin kuutosella alkavassa painolukemassa...mutta enää vain tämä päivä! Nyt olen märehtinyt tarpeeksi ja päätin, että en enää anna valtaa tunnesyöppöydelle. Jotkut asiat ovat vain niin raskaita, että tunteet ottavat toisinaan ylivallan.
60 kg kg (+1,4 kg)  BMI 22,9 (+0,6)

Tämän viikon teemana ovat ruoka-ohjelman noudattaminen ja unta palloon vähintään 7,5 tuntia yössä. Viime yön sainkin nukuttua juuri tuon verran. Se tosin edellytti aamusalin unohtamista. Maiju totesi blogissaan joku päivä sitten, että hän ei aamulenkkeile yöunien kustannuksella - päätin itsekin ottaa saman linjan.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Viikko 27

Tämä viikko on ollut äärimmäisen vaikea ja surkea. Muilla elämänalueilla (ei laihdutus tai liikunta) oli tällä viikolla sen verran surua (taustalla on vähän vakavampiakin asioita), että en juurikaan jaksanut katsoa, mitä suuhuni laitoin. Töissä söin ohjelmani mukaan, kun siellä piti selvitä mukana olevilla eväillä, mutta muuten meni jotakuinkin päin seiniä. Yhtään ei helpottanut se kipeä fiilis, mikä oli päällä tiistaista perjantaihin. 


LIIKUNNAT

ma:  - 
ti:   kuntosali                    1h 20 min
ke:  crosstrainer                15 min
to:  -
pe:  -
la:   spinning                     30 min
       keskivartalotreeni      30 min
       kuntosali                    1h
       kävely                        45 min
su:  spinning                     1h
       kuntosali                    20 min

vihreä kengänjälki = kävely
* = keskivartalojumppa


  SYNNINTUNNUSTUKSET  
  • Tällä viikolla jäi  Detoxit juomatta, joten aloitan kuurin huomenna uudestaan - infoa sen vaikutuksesta tulee siis myöhemmin.
  • Pariin otteeseen jätin salitreenin kesken.
  • Söin niin päin seiniä, että en edes tässä jaksa eritellä asioita.

Tällä hetkellä olen äärettömän väsynyt, mutta koitan saada tsempin päälle huomenna, vaikka tiedän, että punnitustulos ei ole yhtään sitä, mitä toivoisin.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pakastustesti


Tällä viikolla pakastin testimielessä keitettyä pastaa ja kananmunia. Kananmunien pakastamiseen oli pakkosyykin, nimittäin eräpäivä oli umpeutumassa ja koko iso rasiallinen käyttämättä.
Päivällisen kananmuna-annos juuri pakkasesta otettuna.

Tarkistin netistä pakastusohjeet. Kananmunan pakastamisessa olikin omat niksinsä: Pakastaminen tulee tehdä raakana ja valkuaiset ja keltuaiset mielellään erotettuna toisistaan, koska niiden säilyvyydessä on eroja. Sen verran poikkesin ohjeesta, että tyhjensin yhteen pakasterasiaan koko päivällisen munasatsin keltuaisineen päivineen, koska en aio niitä kuitenkaan pitempää aikaa säilyttää pakkasessa. 

Tänään sitten nähdään, miten pakastemakaroni ja pakastemuna maistuvat. Voinkin kirjoittaa mielipiteen niistä illalla tämän postauksen yhteyteen. Onko muuten kukaan teistä pakastanut valmista munakasta, jota löytämissäni ohjeissa ei suositeltu? Sellainen pakastus hyödyttäisi nyt paljon enemmän, kun voisi paistamiset tehdä monelle päivälle kerrallaan.

Makuanalyysi: Nyt on syöty enkä kyllä maussa huomannut mitään ihmeitä. Tosin makunystyräni eivät ole kovin kehittyneet, koska teen aina niin simppeliä ruokaa kuin mahdollista ;).

perjantai 18. tammikuuta 2013

Sykevyön pesu

Kun kesällä ostin uuden sykemittarin, myyjä suositteli sykevyön pesemistä pesukoneessa. Minun korvaani kuullosti aika rajulta, kun mietin sykemittarin hintaa, joten olen puhdistanut sykevyön vanhaan tuttuun tapaani vain huuhtomalla kraanan alla heti treenin jälkeen.

Eilen päätin kuitenkin testata pesukonepesua. Ensin oli pakko googlettaa, tiesikö myyjä varmasti, mitä puhui. Kyllä: ohjeistus on konepesu (+40°, ilman linkousta ja huuhteluainetta) vähintään joka viidennen käyttökerran jälkeen, muulloin huutelu. Olin tästä niin ihmeissäni, että en sitten rekisteröinyt tärkeintä lausetta: "Älä koskaan laita lähetinyksikköä pesukoneeseen." Laitoinpa sitten koko vyön lähettimineen päivineen pesukoneeseen!! 



Myöhemmin löysin lähettimen aukaistuna kuivumasta pöydältä ja sain aikamoisen ripityksen ;). Itse en olisi edes tajunnut mokaani, koska vanhasta sykevyöstäni ei saanut lähetintä irti. Varmaan alitajuntaisesti ajattelin tätäkin vyötä yhtenä pakettina ja siksi ihmettelin niin kovasti uutta ohjeistusta. Vaikka tuon lähettimen ottaakin irti, jää kuminauhaan kuitenkin metallisia kiinnitysosia ja kumiosia.

Sykemittarista on tullut tosi tärkeä osa treenaamistani, ja kun mittari on joskus unohtunut kotiin, on kyllä ottanut kunnolla päähän. Spinningissä en varmaan osaisi polkeakaan ilman syketietoja ;). Siksikin hermostuneena testasin mittariani pesun jälkeen. Onneksi sykkeet tulivat näkyviin, vaikkakin vähän hitaammin kuin yleensä. Toivotaan, että mittari toimii jatkossakin. 


Ps. Eilen olin pitkästä aikaa hierojalla. Totesin tyytyväisenä hierojalle, että hierontatauosta huolimatta, ei enää mikään paikka jumita - kyllä salitreeni auttaa tässäkin asiassa. Ennen oli kunnon jumeja, nyt vain treeniin liittyvää lihasväsymystä.

torstai 17. tammikuuta 2013

Uusi yritys

Eilinen salitreeni oli 15 minuutin pituinen!!! Oli jotenkin kokonaan veto pois ja kuumeinen olo, joten totesin, että niin tehotonta treeniä oli turha jatkaa. Painin hetken omantuntoni kanssa - teenkö treenin väkisin vai palaanko asiaan kunnon tehoilla toisena päivänä. Poikkeuksellisesti päädyin tällä kertaa kotiin lähtemiseen, vaikka se tuntuikin vähän luovuttamiselta. Välillä kai sitä kroppaakin on kuunneltava. Ainakaan illalla ei ollut kuumetta, joten kai sitä oli muuten vain huono päivä. Tänään sitten uusi yritys!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Yhteenveto (6 kk)

Blogin alussa asetin itselleni tavoitteita, joita kohti matkatessani on tullut takapakkeja, vaikka välillä kaikki on tuntunut jopa helpolta. Pimeä talviaika ei ole koskaan ollut minun parasta aikaani, mutta nyt en ole luovuttanut "kaamoskaaokseen". Matkan varrella olen yrittänyt oppia virheistäni, mutta vielä on pitkä taival edessä. Tässä niitä asetettuja tavoitteita ja "saavutuksia":


  • vuoden 2013 alussa paino 55 kiloa
Heinäkuun alussa painoin 65,5 kiloa eli olin juuri normaalipainon ja lievän ylipainon rajalla. Paino on tullut alas päin, mutta tavoite jäi saavuttamatta. Olen kuitenkin kevyempi ja kiinteämpi kuin kesällä (ks. Mittakuvat 7).

Opin myös, kuinka vaakaan tuijottaminen voi koitua painonpudotusprojektin kohtaloksikin. Kun elämä ei ole tasapainotilassa, pitäisi keskittyä enemmänkin siihen, että paino ei nouse kuin siihen, että se laskisi. 


  • terveellinen ruokavalio ja ruokarytmi (myös kokkaaminen)
Kokkailu on jäänyt vähemmälle eli olen syönyt aika askeettisesti. Normaalissa arkiaikataulussa olen pystynyt pitämään ruokavalion hyvinkin. Repsahduksia on tapahtunut, kun olen ollut lomalla, väsynyt, stressaantunut, kiukkuinen tai surullinen eli edelleen olen tunnesyöppö. Vaikka tunnistankin nuo vaaratilanteet, en vielä ole oppinut selviytymään niistä.




Yhä hankalia ovat myös ne tilanteet, joissa joudun poikkeamaan omasta ruokailurytmistäni tai ruoka-annoksistani (esimerkiksi vierailut). Musta-valkoinen luonteeni vaatii tiettyä tarkkuutta. En edelleenkään voi sietää toisten tuputtelua tai kommentointia syömisistäni. Kunhan pääsen painon tasapainotteluvaiheeseen, keskityn selviytymään kunnialla tällaisissa tilanteissa: Nykyinen ravinto-ohjelmani liittyy nimenomaan tähän painon tiputusvaiheeseen. Se ei ole loppuelämäni menu.

  • hyvä treenailu (myös hyötyliikunnan arvostaminen)
Treenipuoli on ollut helpointa piukentamisessa. Punttitreeni on onnistunut 4 x viikossa (nyt 4-jakoinen ohjelma) ja päälle vielä aerobista. Edelleen tehoja on varaa lisätä ja siihen aion panostaa jatkossa.


Vapaa-aika on mennyt pitkälti saliaikataulun mukaan. Pukukoppeilu ja suihku/sauna huomioiden salireissu vie aikaa 1,5-2 tuntia. Kun kotona on vielä koiranulkoilutukset, ei aina ole ihan helppo löytää aikaa saleiluun, saatika sitten ihmisten tapaamisiin.

Hyötyliikuntana pidän koirien kanssa ulkoilua. Teho ei ole paras mahdollinen, mutta hyödyn lenkistä itsekin. Kesän portaiden ramppaaminen jäi, kun sain niin pahan pohjejumin, että jalan selvittelyssä meni kuukausi. 

  • oman itsensä hyväksyminen ja elämänilon löytäminen
Tämä on vielä kovastikin työn alla, mutta pikku hiljaa...Takapuolta olen alkanut uskoltaa jo näyttämään ;). Kaikki fiilikset paranevat sitä mukaa, kun kropan uumenista alkaa kuoriutumaan se ihminen, joka tunnen olevani.

  • pitkäjänteisyys ja takapakeista ylipääseminen
Tässä olen kehittynyt - harjoitusta takapakkien ansiosta ainakin olen saanut ;). Aiemmin olisin lopettanut ensimmäiseen viikkopunnituksen plussapainoon, mutta tässä sitä sinnitellään ;). En varmaan oikeasti uskonut vielä heinäkuun alussa, että olisin joskus tässä vaiheessa painonpudotusta. Tai sanotaanko, että epäuskoisena uskoin. Nyt uskoa riittää. Kesällä olen varmasti paremmassa kunnossa kuin koskaan :).



  • loppuelämän tasapaino - jojoilun loppuminen
Koko elämäntapamuutoksen ei olekaan tarkoitus olla pikaprojekti. Kuvittelisin, että ainakin pari vuotta menee siinä, että saavutan edes jonkinlaisen pysyvän kokonaistasapainon - riippuen toki, millaisia mullistuksia omassa elämässä tapahtuu. Pyrkimykseni on sellaiseen tasapainoiseen hyvään oloon, että elämäntapahtumat eivät keikauttaisi koko venettä, vaan että tasapaino säilyisi tapahtuupa elämässä sitten, mitä tahansa. Tämä tasapaino estäisi sitten ne tunnesyöpöttelyt ja jojoilun.


Ensimmäiset tavoitteeni on keskittyä treeni- ja ravinto-ohjelmaan - ei kilolukemiin (niitä seurasin nyt, jotta pysyisin oikeissa ruuissa enkä lipsuisi syömispuolella) - ja nukkua tarpeeksi!! Lisäksi yritän löytää tavan elää myös sosiaalista elämää, joka nyt on treeniaikataulujen ja ravinto-ohjelman noudattamisen takia jäänyt vähemmälle. Sen verran fanaattisena tuossa jossain vaiheessa tuloksia halusin, että piukentaminen meni kyllä kaiken muun edelle. Ja kun ajatukset alkavat pyöriä liian pientä ympyrää, voipi tulla ylilyöntejä, kuten itselleni vuodenvaihteessa.

Tämmöisillä eväillä jatketaan kesää kohti. Vaikka kaikki ei ole mennyt niin kuin Strömsössä, en tällä kerralla ota siitä itseeni. Elämä on välillä tällaista. Suunta on kuitenkin oikea, ja olen saanut aikaiseksi muutosta parempaan, joten hyvillä mielin tässä vielä ollaan liikenteessä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Viikko 26

Tämän viikon syömiset onnistuivat melkein loppuun asti täydellisesti. Mikä parasta, onnistuin - yhtä lasillista lukuun ottamatta - karttelemaan Pepsi maxia ja Battery sugarfreeta. Lightjuomia käyttäessäni join vettä lähinnä salilla ja tabletteja ottaessani, mutta nyt vettä tuli juotua pitkin päivää. Mukavat määrät sainkin litkittyä:

Liikkuminen meni taas rutiinilla. Lisäsin painoja ja treenin loppuun otin testimielessä myös juoksukertoja. Yritän kuitenkin pitää sykkeet inhimillisellä tasolla.




vihreä kengänjälki = kävely
oranssi kengänjälki = juoksu
* = keskivartalojumppa


 SYNNINTUNNUSTUKSET 
  • Tyhmä lipsahdus tapahtui ihan sunnuntain lopputunteina. Kaverit viettivät täällä iltaa ja napsivat sipsejä, pop cornia, karkkeja ja keksejä. Koko alkuillan pystyin olemaan lipsumatta ja join vain Detox-juomaani....kunnes lopussa join lasillisen Pepsi maxia, maistoin pari lakupalaa ja pitihän sitä maistaa Grande-sipsiuutuutta. Lopulta rouskutin sipsejä noin kolme kourallista. Vieraiden lähdettyä kaikki herkut menivät kyllä roskiin.


27. Punnitus

Aamupainoni:
58,6 kg kg (-1,6 kg)  BMI 22,3 (-0,6)

Takapakkiennätyksestä (60,4 kg) on tultu nyt alaspäin 1,6 kiloa ja joulukuun alimpaan painoon (56,2 kg) on vielä matkaa 2,4 kiloa. 

Vaikka näitä kiloja tässä seurailen, korostan että tärkeintä on nyt kiinteytyminen ja lihasmassan kerääminen. Jotta ne lihakset alkavat erottumaan, täytyy kuitenkin saada painoa vielä alemmas. Kroppakuvista ei ehkä niin huomaa, mutta vielä on ylimääräistä tutisevaa löysää, varsinkin alleissa, vatsassa ja jaloissa.

Joten taas kerran hyvää treeniviikkoa itse kullekin :).

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntain paino

Vihdoin sain kuvat kännykästä eli tässä tämän aamun painosta todistusaineistoa.

Vrt. ma: -1,7 kg, la: -0,5 kg.

Viikon suurin painolukema oli 60,4 kg, joten ihan mukavasti tuo paino lähti nyt tippumaan. Saa nähdä, millaisia lukuja näkyy ensi viikolla. Aion itse vielä pomppia vaa'alla päivittäin (näin pysyn ruodussa), mutta tänne ilmoitan taas vain maanantaipainon.

Detox


Tällä viikolla olen litkinyt vettä oikein urakalla - eilen jopa 3,75 litraa! Eilen aloitin lisäksi 20 päivän detoxkuurin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että juon päivittäin 1,5 litraa vettä, johon on lisätty 12 millilitraa MethoDraine Detox -juomauutetta. Muuten syön ja juon ihan normaaliin tapaani. Kahvia ja alkoholia ei suositella kuurin aikana, mutta niitä en muutenkaan käytä. Uutetta on eri makuja, itse päädyin omenaan. Juoma maistuu ihan laimealta Vichy-makujuomalta. 


1,5 litraa valmista juomaa ja 12 ml uuteetta.

Kyseessä on elimistön puhdistuskuuri, joka puhdistaa erityisesti munuaisia, maksaa ja ihoa, ja sitä suositellaan esimerkiksi laihdutuksen alkuun. Täältä löytyy enemmän tietoa itse tuotteesta. Ostin Detoxin luontaistuotekaupasta, ja hinta oli noin 23 euroa. Olen joskus vuosia sitten juonut samanlaisen kuurin, ja muutamassa blogissa Detox on tullut taas vastaan. Kaiken sen jälkeen, mitä vuodenvaihteessa söin, tuntui hyvältä ajatukselta tässä välissä ottaa tuollainen puhdistuskuuri. Netissä on kuurin tehosta ristiriitaisia mielipiteitä (lähinä laihtumisen suhteen), mutta itse en odota tuotteelta laihdutustuloksia - ruokavalio ja treeni taatkoon ne tulokset -, vaan sitä puhdistautumista. Luonnontuotteena siitä ei varmastikaan ainakaan haittaa ole.


Sain kaupan päälle myös Fructolaxia, joka edistää suolen toimintaa. Raparperi-tamarindiviikunan-akasiatabletit ovat aika näyttävän näköisiä violentin värisinä. Niitä sitten napsin, kun seuraavan kerran vatsan kanssa on ongelmia.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Aamuherätys

Nousin ylös sängystä vain hetkeksi punnitusta ja aamupalaa varten. Yleenä olen tehnyt lauantain spinning- ja keskivartalotreenin tyhjällä vatsalla. Treeni on sujunut, mutta koko loppupäivän ruoka-aikataulu on mennyt ihan sekaisin - aamupalan kun söin silloin vasta klo 13. Pari kertaa kokeilin puuron syömistä 1,5-2 tuntia aiemmin, ja treenistä ei meinannut tulla mitään, kun puuro kummitteli mahassa. Tänään päätin sitten herätä reippaasti aikaisemmin syömään. Sainpa aamupainonkin samaan aikaan kuin arkisin. 

Vrt. ma: -1,2 kg, pe: -0,5 kg.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Perjantaita

 Vrt. ma: -0,7 kg, to:-0,4 kg.

Terveisiä myöhäisen illallisen ääreltä. Takana on mukava aamupunnitus, rankka työpäivä ja räjäyttävä jalkatreeni :). Nyt on pakko relata ja palata bloggailemaan huomenissa...Hyvää ja rentouttavaa viikonlopun alkua kaikille.

torstai 10. tammikuuta 2013

Taas alle 60 kg

Nyt sitten pidetään tuo numero 5 ensimmäisenä lukuna ;). 

Vrt. ma: - 0,3 kg, ke: -0,5 kg 

Uusia lukijoitakin on taas tullut kurkkimaan "matkakertomustani" - tervetuloa! Täällä näytetään nyt, kuinka kolmessa viikossa kerätyt neljä kiloa (siis aivan sairas määrä tuossa ajassa!!), lähtevät tasaisen tappavaan tahtiin ankaralla uurastuksella.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Turvotusta

Eilisestä lähtien on ollut taas tosi turvonnut olo - housut kiristää ja on epämukava olla. Olen joutunutkin käyttämään taas isompia housuja. Turvotusta on ollut jo heti aamusta eli maha ei ole pömppö vain juuri syödyn ruuan tai juomisen jälkeen vaan koko ajan.

Tänään.
Viikko sitten.
Ravinto-ohjeita olen noudattanut jo kolmatta päivää onnistuneesti - tänään en ottanut edes mynthonia tai purkkaa ;). Iltaisin on ollut muka nälkä, vaikka annokset ovat suuria. Vettä olen tänään saanut tähän mennessä juotua jo kolme litraa!! Päänsärkykin  helpotti, vaikka yöllä en nukkunut edes sitä seitsemää tuntia.

Tänään tein olkapää-/ojentajatreenin. Tällä hetkellä tuo olkapäätreeni on suosikkini. Tämän päivän pystypunnerukset tein 10 kilon punteilla, mikä on tällaiselle tavikselle jo aika saavutus ;).

Muutama kiusauskin on tullut eteen, mutta niille oli tällä "voitontahdolla" helppo sanoa ei: Eilen väsyneenä nukkumaan mennessä ajattelin napata ylimääräisen Realin (niitä kun lomalla söin pussi kaupalla) ja tänään auto meinasi tottumuksesta kääntyä työmatkalla Pepsi max ostoksille. Töissä ei ihme kyllä ole tehnyt mieli kahvipöydällä olevia konvehteja, suklaakeksejä, kakkua ja karkkia - kaikki ovat taineet tyhjentää jouluherkut taukotilaamme. 

Pieni paniikki kytee tuolla sisuksissa painonnousun takia, mutta en aio päästää sitä valloilleen. PT huolehtikoon siitä stressistä ;).
Vrt. ma ja ti: +0,2 kg.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Positiivista muutosta

Nyt pari päivää on särkenyt aika reippaasti päätä, ja olen ollut aivan rättipuhkipoikki. Olen yksinkertaisesti nukahtanut sohvalle kotiin päästyäni. Silti on tullut tehtyä muutama positiivinen muutos:

  • Ruokaohjelmaa olen noudattanut täsmällisesti (ainut poikkeus pari mynthonia ja xylitolpurkkaa).


  • Päänsärky, jota olen potenut, liittyy varmaan Pepsi-maxin ja Batteryn vieroitusoireisiin. Ei auta: törkeä olo, päätä särkee ja väsyttää, mutta sitä litkua en nyt sitten enää itseeni tunge. Koitan nyt vihdoin kertastopista päästä juomasta eroon. Olen saanut juotua paremmin vettäkin, vaikkakaan en vielä tarpeeksi.

  • Viime yönä sain nukuttua 7,5 tuntia. Jes! Jospa tänään tähtäisin 8 tuntiin.

  • Väsymyksestä ja päänsärystä huolimatta vedin eilen hyvän salitreenin. Lopuksi juoksin puoli tuntia juoksumatolla. Olen välttänyt juoksemista sykkeiden takia, mutta nyt muutama kaveri on houkutellut kesällä juoksutapahtumaan, ja laitoin asian harkintaan. Vuosiin en ole juossut kuin pari satunnaista kertaa salilla,  joten syke nousee helposti korkealle. Nyt juoksin 5 km/30 min sykealueella 148-158. Helposti jaksoin ja oli vaikea malttaa pysyä alhaisilla sykkeillä. Ehkä otan tavaksi treenin loppuun juoksentelun.

Ja sitten se aamupaino:
Ei muutosta eiliseen.

maanantai 7. tammikuuta 2013

26. Punnitus

Tästä lähdetään uuteen nousuun....tai siis LASKUUN!!!

60,2 kg (+0,9 kg)  BMI 22,9 (+0,3)

Eilen hain tsemppiä muiden blogeja lueskelemalla. Kyllä niitä olikin kiva katsella. Tänään starttasi monella dieettikausi - kenellä Superdieetti kenellä kisadieetti - minä sitten taistelen mukana. 

Työarjen myötä ruokailun rytmittäminen oli tänään helppoa. Kroppakin piristyi ravinto-ohjelmaan paluusta. Nesteet ainakin lähtivät liikkeelle - salilla kävin nimittäin neljä kertaa vessassa!!! Vähän meinasi haitata jo treenaamistakin ;). Nyt on koko kroppa ihan jumissa, joten olen vihdoin onnistunut ottamaan treeneistä kunnon tehot irti, mutta se onkin menoa nyt...

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Viikko 25

Tällä viikolla on kyllä liikuttu:




vihreä kengänjälki = kävely
oranssi kengänjälki = juoksu
* = keskivartalojumppa


 SYNNINTUNNUSTUKSET 

    Sitten tulee se iso MUTTA...ne syömiset :'(. Huominen punnitus paljastaa tämän viikon ruokavalion teillekin. Paino tulee olemaan korkea, vaikka olen polttanut kaloreita ennätyksellisen paljon. Kyllä ihmisluonto on sitten heikko - en vaan ole onnistunut vieläkään palaamaan ruotuun! Aamulla ja salilla/lenkillä on ollut tosi hyvä ja vahva olo, mutta kotona illalla homma ei ole sujunut yhtään. Otin vuodenvaihteeseen lomapäiviä, ja näköjään tämä kotona oleskelu ilman varsinaista ohjelmaa on johtanut sortumisiin. Huomenna palaan vihdoin töihin, ja nyt on kovat odotukset, että pakollinen arkirytmi kiireineen tulee rytmittämään myös syömiseni.

    Katsoin eilen ensimmäisen jakson Jutan puolen vuoden superdieetistä. Ensin jotkut kohdat huvittivat, ihmetyttivät (kuten Merrelit ulkotreeneissä) ja jopa kiukuttivat (kuinka joku valittaa, vaikka on saanut personal trainerin käyttöönsä?). Lopultahan se iski omaan nilkkaan eli tajusin, että oma ruokapuoleni on jo hetken ollut jos mahdollista pahempikin kuin jakson laihduttajalla alussa. Eipä minulla siis todellakaan ole varaa arvostella ketään.

     

    Itselläni on ollut jo pitkään paino-ongelmia ja monia heikkoja hetkiä, mutta jostain syystä haksahdan toisinaan ajattelemaan, että laihdutus on helppoa ja ihmettelen, miksi joku ei siihen pysty. Paraskin puhuja siis! Nyt olen itse matkalla taas vanhaan tapaan väärään suuntaan. Miksi minä en pysty laihduttamaan?! Ei auta kuin taas nöyrtyä! Turha kuvitellakaan, että tällä lipsumisella pääsisin tavoitteisiini. Tämän viikonlopun aikana olen käynyt monta sisäistä keskustelua itseni kanssa: Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Tätä tahtia olisin kesällä jo 80 kiloinen! Jutan jaksosta täytyy kyllä todeta, että upeisiin tuloksiin siinä lopulta päästiin - kunhan mentiin ensin sen mukavuusalueen ulkopuolelle.

    Pakko ottaa taas kovat panokset käyttöön eli ensi viikolla ilmoitan tänne julkisesti painoni päivittäin. Superdieetin jaksossakin treenari alettiin punnita joka salikerralla, jotta homma pysyi hanskassa - samalla taktiikalla siis ensi viikko.

    lauantai 5. tammikuuta 2013

    Kuvavertailua

    Täällä on edelleen hiilarihimoa havaittavissa - kun niitä hiilariöövereitä on vedellyt, niin tuntuu olevan nyt tosi vaikea vierottaa itsensä. Jatkan harjoitteluja siis....

    Pikku hiljaa alkaa pahin läskikerros olla kuorittu kropan ympäriltä, ja voin alkaa keskittymään lihasten erottuvuuden parantamiseen. Tykkään niin paljon uudesta saliohjelmastani - saan nyt leikkiä punteilla enemmänkin - joten eiköhän tässä tuloksiakin ala tulemaan. Tässä vielä parit vertailut viimeisen puolen vuoden ajalta:

    Selkä elokuussa 2012.

    Selkä tammikuussa 2013.
    Keskikroppa tammikuussa 2013.
    Keskikroppa heinäkuussa 2012.